|
Post by Clara Moore on Sept 15, 2004 18:43:58 GMT -5
[*nauraa* vai turkin. Nyt ymmärrän suden ajatusten juoksun millä omatunnon voi lepyttää. Tuhoaa eka hupparin ja ku se on rikki ei tyttö voi lämmitellä sillä vaan pitää hankkia turkki xDD]
Nauraa vain lisää ja pyörittää päätään. Sitten huomaakin makaavansa maassa ja tapittavansa tuota otusta mukavan läheltä. Nauru loppuu mutta hymy ei haihdu. Ei edes tuon murahdus saa tyttöä vakavaksi. "Mitä herra susi aikoo? Syödä? Purra? Nii-in kaikkihan on täysin sun hallinassas. Ei mun. Minä olen vain tyttö joka etsii elämälleen merkitystä.. Tarkoitusta", sanoo kuin arvaten tuon ajatukset vaikke niitä tiedäkään. Hänen silmistään kubvastuu se mitä sanoin ei voi sanoa. Sanoin oli jo sanottu lupaus: Tämä yö oli vain näiden ja että hän olisi ikuisesti tässä. Tapahtui mitä tapahtui. Ja nyt silmistä paistaa kysymys: Voisitko sinä olla se joka näyttää minun elämäni tarkoituksen? Maailman mihin minä voisin kuulua ilman syrjintää? Että olisi edes joku jonka kanssa olla ilman pelkoa? Katsoo tuota vain sanomatta sanaakaan.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 15, 2004 18:57:46 GMT -5
Poika tiesi nyt tuon tahtovan sitä. Mutta tyttöpä ei tiennyt mihin maailmaan astuisi. Tässä maailmassa yksinäisyys oli enemmän tuskaa kuin tavallisen ihmisen. Voi kyllä. Ja kun tavallinen ihminen sai tietää tällaisesta...niin. Dumbledore oli ollut ensimmäinen joka koskaan oli kohdellut häntä ihmisenä. Koskaan. Varsinkaan sen jälkeen kun poika oli tämän kirouksen vielä niskaansa saanut. Susi perääntyy hiukan muka lähteäkseen, mutta kavahtaa sittenkin eteenpäin, upottaen hampaansa tytön liaan, niskan ja olkapääm välille, välttäen elintärkeät kohdat. Hän näki enää vain tuon julman mielihyvän, tuon hekuman aallon joka lävisti hänet, tuon villin väristyksen kehossaan, jota ei ollut tuntenut vuosikausiin, ei sen jälkeen kun oli tullut Tylypahkaan. Suden silmiin syttyi villi kiilto eikä tuo meinannut edes päästää irti. Muta sitten menneisyyden haamutkin löysivät tiensä tuon mieleen ja suden raskas hengitys alkoi muuttua melkein paniikinomaiseksi. Irroittaa otteensa kavahtaen pysyyn ja kauemmas kuin painajaisesta heränneenä, painajaisesta joka oli muuttunut siksi, jostakin jumalaisesta unesta. Jesse rojahtaa maahan irvistäen ja muristen päässään yhä myllääville mielikuville ihmisistä jotka oli kohdannut sutena ennen kouluaikojaan, siitä pienestä lapsesta siellä kujalla...Nousee haparoiden pystyyn, veren maku suussaan ulvoo pitkän, tuskaisen huudon täysikuulle, joka loisti nyt kirkkaampana kuin koskaan.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 15, 2004 19:15:18 GMT -5
Katso otuohon väristen kevyesti. Jotain.. Tässä oli.. Hän tunsi että kohta tapahtuisi jotain. Ei, ei sitä voi perua eikä hän halunnutkaan niin. Kallistaa päätään eikä ajatus ehdi juosta sen pidemmälle kun tuo loikkaa kauemmas. Hmm? Ei ehdi edes kysyä kun tuo jo loikkaa taas eteenpäin ja upottaa hampaat tytön lihaan. Kukaanhan ei ole kivuton ihminen joten pakostakin tyttö parahtaa kivusta. Ja silti vaikka tuo aiheutti kipua aiheutti se outoa kyllä, mielihyvää. Herra isä..l Ajattelivatkohan. Ei hän itse oli pimahtanut. Todellakin. Päässä napsahtanut. Olikohan tämä edes totta. Oli jotensakin outo olo. Samalla olo kuin paistetulla broilerikanalla ja samalla olo että oli edes kerran haluttu. Lopulta tuo irrottaa otteensa ja katoaa hetkellisesti tytön näköpiiristä. Huh. Mitä tässä pitäisi ajatella? Tai mitä nyt? Katsoo vain tuon ulvontaa jotenkin lumoutuneena. Mutta miksi hänellä nyt oli vielä hassumpi olo. Jokin vetää katseen ylös taivaalla möllöttävään kuuhun. Öööh.. Ja sitten mikään ei olekaan enää ikinä ennallaan. Tuntuu kuin kaikki muuttuisi. Ensin silmät muuttuvat isommiksi ja tummemmiksi. Oi paljon tummemmiksi ja sitten pyhä sylvi koko naama venyi ja muuttui. Jos olisi heikkohermoinen olisi jo nyt taju kankaalla. Jalat, kädet koko keho muuttui. Hui. Siinähän yritti samalla kompastella ja saada jotain tolkkua tapahtumista ja saada niitä hallintaan. Muksista, oltiin taas maassa mutta ainakin tuntui että tuo omituinen tapahtumakierros olisi ohi. Korvaa sattui kutittamaan saman tien niin mukavasti että yritti aluksi kädellään rapsuttaa mutta eihän se onnistunut. Vinkaisee turhaurtuneena ja nyt jysähti järkytys. Hän vinkaisi? Kutina katoaa mielestä kun tuo nousee yllättäen muka kahdelle jalalle mutta huomaa olevansa neljällä jalalla. Näkö ja kuulokin oli parantuneet ihmeellisesti. Huh. Outoa. Kääntyy nopeasti ja totutellen lähtee hölkkäämään järvelle ja pysähtyy katsomaan peilikuvaansa. Valkeaa ja harmaata hja hieman rusehtavaa. Huh. No, ainakin hän näytti yhä kauniilta omasta mielestään. Kallistelee päätään ja sorkkii tassullaan vettä. Ihan vain kokeilun halusta ennen kuin kääntyy ja istuu. Kai se toinenkin seuraisi. Vae?
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 15, 2004 19:25:19 GMT -5
Lopetaa vihdoin ulvonnan ja sitten tuosta pääseekin ääni joka kuulostaa kuin niiskaukselta. Surumieli kuitenkin katoaa kuin tuhka tuuleen kun huomaa jonkin nelijalkaisen hölkkäävän varjoihin. Järvelle päin. Seuraa tuota pikavauhtia jääden puun varjoon istumaan kun toinen peilailee heijastumaa vedessä.<br>Mitäpä muuta tytöstä saattoikaan odottaa...kuin jumalaisen kaunista sutta. Katselee toista pää kallellaan lumoutuneena. Tuon kokeillessa tassullaan vettä puun alta alkaa kuulua kummallista ääntä joka kuulostaa epäilyttävästi naurulta.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 15, 2004 19:28:49 GMT -5
Katsoo toista ja kallistaa päätään taas. Oliko se nyt noin hauskaa? Voiskohan sutena puhuakin? Aina voisi kokeilla. Mutta mitä hän yrittäisi sanoa ilman että se kuulostaisi tyhmältä. Njah. Katsotaan puhuisiko tuo. Astelee lähemmäs hivenen flirttailevaan sävyyn jos nsudet osasivat sitä jaloa taitoa kehollaan ja istuu tuo eteen ja tökkää tuota tassulla kohti rintaa ja kurottaa kuonoaan pidemmälle ja tökkää kuonolla tuota kuonoon kokeilevaan sävyyn. Kaikkea piti kokeilla. Uutta ja turvatonta. Heh.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 15, 2004 19:36:48 GMT -5
Poika ei ole ikinä hymyillyt niin leveästi ja aidosti kuin sinä yönä. Nyt se tuli sulokuonoineen tuohon. Oijoi. Hännänpää heilahtaa hiukan ja näykkäisee tuota hellästi korvasta. [<3<3<3<3 Mä en kestä kun tää unelma on ohi. *itkee*] "Kuten sanoin, kultaseni, kauneutta on monenlaista...", sanoo sitten tuolle. Tuota puhetta ei tietenkään ihminen voisi ymmärtää jos nyt sattuisi kulkemaan ohi. Ihminen ei kuulisi sitä.<br>"Ja vasta nyt tiedän mitä todellinen kauneus on.", henkäisee syvään suukottaen toisen poskea hellästi, painaen päänsä tuon kaulalle. Ensimmäistä kertaa elämässään - hän oli onnellinen.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 15, 2004 19:43:17 GMT -5
[Mikään ei ikävä kyllä ole ikuista paitsi Draco ja Clara näemmä. o.o Mä alan oikeasti uskoa ettei rakkaus ole ikuista ja kestävää kuin valkokankaalla o.o Onnellisuus on särkyvää ja haipuvaa xPP]
Naksauttaa vain hampaitaan silleen jännästi kun tuo näykkäisee korvasta ja virnistää suden virnettä. Haa! Tuo puhui! "Kauneus on katsojan silmässä rakkaani!", sanoo kauniilla sointuvalla äänellään. "En minä nyt milkään suuren luokan kaunokki ole.. Hupsu", naurahtaa ja katselee tuota. Ai nyt tuo antoi suukon. Kuinka suloinen ele. Ja painoi pään tämän kaulalle. Olisi siinä jollekin ohikulkijalle katsomista. Draco takuulla kävelisi päin puuta. Heh. Nostaa toisen tassunsa tuo niskalle ja lipaisee tuon kuonoa sitten. Tähänhän voisi jopa tottua.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 16, 2004 8:02:18 GMT -5
[*hirnuu mielikuvalle jossa Draco katsoo noita ja kävelee päin puuta... xDDD*]
Tuhisee onnessaan kunnes bongaa Longbottomin joka juuri tulee ulos linnan ovista. Nyt virnuilee onnessaan. "Mitä Longbottom tekee ulkona tähän aikaa? Pitäisikö tuo kapinahenkisyys pelotella pois siitä?", toteaa hyväntuulisnea nousten seisomaan seurate tiiviisti katseellaan toisen pojan menoa. Tuo suunnisti kohti Hagridin mökkiä?! "Hehee. Hagridiakin olisi kiva käydä taas vähän jututtamassa. Siinäpä sille pohtimista mistä toinen susi on pöllähtänyt, kun Lupinkin on niin tylsimys että käpertyy työhyoneeseensa nukkumaan!", tuhahtaa huvittuneena lähtien jolkottamaan Longobottomin vanavedessä, kuitenkin vielä hyvän matkan päässä jottei tuo huomaisi tätä liian aikaisin. Voi kun tuo olisi Potter...
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 16, 2004 9:15:24 GMT -5
"Sinä olet aina tuota poikaa härnäämässä.. Kiusaisit isompia kuten Malfoytä tai Potteria", sanoo venytellen. "Jaa-a ja miten Hagrid sinun puhettasi ymmärtäisi", naurahtaa ja lähtee seuraamaan tuota laiskan oloisesti mutta silti niin siroin askelin. Siro neiti, sirot askeleet. "Mitä sinä aiot tehdä raukkaparalle?", kysyy sitten uteliaana.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 16, 2004 9:20:54 GMT -5
"No kumpa tuo olisikin vaikka Potter..:", toinen tuhahtaa. "Mutta paremman puutteessa kelvatkoon." "Ei Hagrid varsinaisesti puhetta, vaan elekielen tuo tajuaa hyvin helposti", sanoo. "Mikäpä ihmekään kun on ollut eläinten kanssa tekemisissä suunnilleen aina." Ulvaisee sitten vertahyytävästi niin että koko tilus kaikuu, toivoen Lonobottomin saavan vähintään sairastupaan johtavan sydänkohtauksen luullen tuota Lupiniksi, joka on unohtanut juomansa.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 16, 2004 9:24:21 GMT -5
"Paitsi Potter loitsisi sinut tai muuta mukavaa", murahtaa huvittuneena. Ja mitä susi voisi. No raadella mutta yleisesti jo yhdellä osuvalla loitsulla oltaisiin jo unten mailla. Katsoo Longbottomin loikahdusta ilmaan kun tuo ulvaisee. Huvinsa kelläkin. Tätä neitiä ei toisten pelotteleminen pahemmin kiinnostanut. Katse pysähtyy kiellettyyn metsään. Tuo näytti jo lähes mielenkiintoiselta.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 16, 2004 9:33:24 GMT -5
"Et kai väitä ettet ennen ole ollut tuolla?", kysyy venytellen huomatessaan toisen katselevan metsään. "Mennään", hihkaisee sitten juosten jo pitkällä kohti metsän reunaa. "Siellä on kaikennäköistä..ööö..eksoottista syötävää, ja siten joku hemmetin iso otus joka mekastaa kuin...kuin jättiläinen." Sitten näkyykin enää hännänpää, viuhahtaen sekin jo katoaa metsän pimeyteen.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 16, 2004 9:37:18 GMT -5
"Olen mutta..", saa sanottua mutta tuo jo vipeltää sinne. Lähtee tuon perään hölkytellen. "aha", mumahtaa vain ja ottaa tuon kiinni. "Minne me nyt menemme?", kysyy ja nuuhkii ilmaa. Raikas ilma. Mikä sen parempaa olisikaan.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 17, 2004 16:33:38 GMT -5
"Minne vain", toteaa iloisesti. "Me ollaan tervetulleita tänne. Olemmehan pimeän olentoja itsekin." "Se Hagridin jätiläinen on kovasti kiinnostanut minua. Se saattaisi nyt nukkua. Käydäänkö katsomassa?", sanoo puikkelehtien pientä polkua syvemmälle metsään.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 17, 2004 16:41:53 GMT -5
"Jä-jättiläinen?", ulvaisee. Tappaako tuo tahtoi hänet? "Entä jos se ei nuku?", kysyy hermostuneena. Seuraa tuota kuitenkin hivenen uteliaanakin. Mitähän tuon mielessä liikkui? Ravistelee turkkiaan ja jatkaa tuon seuraamista. Mutta todellakin, olo oli kuin koko maailma olisi vain heitä varten.
|
|