|
Post by Clara Moore on Aug 13, 2004 5:41:58 GMT -5
[Tapahtuu viikkoa ennen joululomaa ^^]
Clara istui oleskeluhuoneessa. Päällä valkea kauluspaita. Joka alkoi käydä pieneksi kasvavan mahan takia. Tyttö oli älynnyt marraskuussa että oli raskaana. Itse asiassa kukaan ei tiennyt hänen lisäkseen asiasta mitään. Ei edes Harry. Eikös ole kamalaa. No tähän asti hän oli pitänyt sen verran löysiä vaatteita ettei asia ollut näkynyt. Ja muutenkin vasta tässä kuussa oli alkanut asia jo näkymäänkin enemmän. Ja eikä se vieläkään niin järkyttävä ollut. Mutta kuitenkin huomattavissa jos tarkempaan katsoi. Mutta ei hän istunut hiljaisena vatsansa takia. Vaan.. Joululoma.. Jo kuukausia sitten hän oli alkanut saada pikkuvälähdyksiä. Ja nyt hän muisti. Viime jouluna hän oli ollut Marien kanssa Malfoyllä. Ja.. Ei siinä siis mitään että vietetään joulu jossain malfoyllä. Vaan siinä että hän ja Draco seurustelivat. ja että.. Hän oli.. ollut sen kanssa.. Sohvalla.. Tyttö nousee pahoinvoivana ja lähtee vessaan. Siellä oksentaa. Raskaus aiheutti kaikenlaisia pahoinvointia ja mielialan muutoksia. Harryllekin huutanut jo monta kertaa tai itkenyt tunneilla. Todella Claramaista. Huuhtoo kasvojaan. Nyt hän ymmärsi miksi Draco katsoi häntä silleen oudon omistavasti. Mutta miksi hän ei ollut muistanut. Miksi he olivat eronneet? Mitä oli tapahtunut? Sitten muistuu muutama Dracon lause. "Ikävä kyllä sinun täytyy unohtaa tämä joulu.. Kun täytät 18, minä lupaan että sinä muistat ja me saamme toisemme.. Elämämme loppuun asti.. Se on taioin sidottu. me tapaamme ja rakastumme taas". Hän muistaisi vasta silloin? Hän muisti jo nyt. Hän tunsi. Hän oli rakastanut Dracoa. Rakastiko hän muka yhä tuota nulikkaa joka oli melkein tappanut Harryn? Kyynel valui poskella. Kamalaa. Inhottavaa. Hän joutuisi naimaan Dracon parin vuoden päästä.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 13, 2004 6:19:21 GMT -5
Harry astelee rohkelikonoleskeluhuoneeseen vain todetakseen, ettei Clara ole siellä. Hitto... Missähän se tyttö sitten oli? Jonkin aikaa sitten oli tullut tapeltua sen kanssa aivan mukavasti.. Ilman syytäkin sinänsä. Ja Harry halusi pyytää anteeksi vaikkei kyllä ollut edes tajunnut miksi se tyttö oli huutanut. Ei todellakaan ymmärtänyt. Puolijuoksee portaita alaspäin nähdessään muutaman rohkelikkotytön... "Ja taas se Moore oksentamassa tyttöjen - anteeksi, Myrtin - vessassa. Mikähän sitä vaivaa?" Harry pysähtyy juostuaan noiden ohi. Moore? Siis Clara? Siis oksentamassa tyttöjen vessassa? Siis häh? Mikä sillä oli? No kai se kohta selviäisi... Saapuu kolmanteen kerrokseen ja astelee sinne missä Myrtin vessa on... No tässä oli riskinsä ja nyt piti vain toivoa, ettei Clara raivostuisi mutta.. Harry kurkista ovesta sisään. Näkee Claran. Itkikö tuo tyttö? Poika koputtaa oveen varovaisesti.
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 13, 2004 7:07:43 GMT -5
Clara niiskuttaa ja katsoo kalpeaa peilikuvaansa. Ottaa lasit pois ja kääntää katseensa Harryyn. Todellakin. Hän oli huutanut eilen taas tuolle. Turhasta. Pitäisi pyytää anteeksi. "Hei!", sanoo surkeana ja yrittää näyttää laihemmalta. Monet pitivät asiaa vain sellaisena että tyttö ahmi. Mutta ei hänen vatsansa ollut mikään läskillä täytetty. Ikävä kyllä. Pomfrey oli sanonut ettei enää voisi tehdä mitään. Kuinka lohduttavaa. Kauanpa hän oli sitäkin sitten itkenyt. Hän lihoaisi palloksi. Kamalaa. Ja olisi hylkiö. Yksinhuoltaja hyvässä lykyssä. ja entä opinnot? Katsoo vatsaansa ja huokaisee ja astelee tuon luokse sipoen märkiä hiuksia kasvoiltaan ja pyyhkii kyyneleitä ja levinneitä meikkejä pois. "Mitä sinä täällä? Minua kai etsimässä? Ei tarvitsisi.. Minähän vain huudan sinulle kaikesta turhasta.. Anteeksi", tyttö sanoo ja purskahtaa itkuun. Mitä hän mahtoi tunteilleen. Jotka heilahtelivat tuon raskauden takia. Ja nyt jokin Draco Malfoy sotki kaikki. "Tämä on aivan kamalaa!", ulvoo.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 13, 2004 8:59:28 GMT -5
"Hei." Katsoo tyttöä ihmeissään. No ilmeisesti tuo aikonut Harrya pois häätää, kun tuon hein sanoi. Parempi niin... Tämä poika ei vain pysynyt enää ollenkaan kärryillä siitä mitä tuon tytön pään sisällä liikkui... Ensin se huusi, sitten se itki ja pyyteli anteeksi ja sitten huusi taas... Kyllähän Harry paljon aikaa käytti huispausharjoituksiin, läksyihin ja joskus joutui paljonkin jälki-istuntoonkin mutta silti. Niinkuin olo ei olisi tarpeeksi kamala ilman sitä huutoakin. Ei nyt sillä, että tämä suhde siihen kaatuisi. Ehei. Ei tämä tällaiseen kaatuisi... No nyt Clara tuli jo lähemmäs. Meikit levinneinä ja melkoisen paljon itkeneenä, sen huomasi kyllä tytön kasvoista. Mikä tuota vaivasi? Ja sitten se noiden sanojensa jälkeen alkaa itkeä taas... No saisi huudot tai ei niin Harry halaa tuota, pikemminkin oikeastaan rutistaa. "Hei Clara... Älä itke. Mikä sinulla on? Ja joo, sinua minä tulin etsimään. Äsh, kaikki kai joskus huutaa aivan turhasta. Ei sinun tarvitse anteeksi pyydellä. Mikä on aivan kamalaa?" Harry oli aivan pihalla. Mikä Claralla oikein oli? Se joko parkui tai sitten tyttö raivosi. Tai saattoi se välillä olla aivan normaali itsensä mutta sitten se taas joko parkui tai raivosi. Kummallista.
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 13, 2004 11:30:16 GMT -5
Kietoo kädet vain tuon ympärille ja itkee tuon olkaa vasten. "Kaikki.. Koko koulu supisee musta ja siitä kun mä oon lihonut...", itkee. "Tai no.. Sille kyllä on syy.. Mutta kun..", tyttö sopertelee ja perääntyy pojasta. "Mun pitää kertoa sulle pari seikkaa..", sopertaa punasena. "Se miksi mä oon raivonnu tai itkeny ei oo johtunu susta. Vaan siitä et.. Mä olen raskaana.. Kolmannella kuulla jo..", sanoo parkuen samalla. Hiukset peittää kasvot ja koko keho hytkyy itkemisen tahtiin. "Ja joku on ilkeästi pyyhkinyt mun muistinkin minkä sain tänäään takaisin", itkee yhä hysteerisesti. "Anna anteeksi", sanoo ja lysähtää maahan polvilleen itkemään lammikkoa.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 13, 2004 12:00:01 GMT -5
Umfh, mitä Harry tuohon osaisi sanoa? Supistiinko täällä? No okei, se oli hieman liian tavallista jo, että noista kahdesta supistiin koko ajan. Ihan tavallista. Mutta siis häh? Clara lihonnut? No, okei kieltämättä tytön halaaminen tuntui hieman eriltä äsken ja nyt tuo irroitti otteensta... Harry katsoo toista huolissaan. Mikä tuolla oli? Sille oli syy? Siis sille, että selän takana supistiin, että Clara oli - mukamas - lihonnut vai sille, että tyttö tosiaan oli lihonnut? Siis häh? Harry oli todellakin aivan pihalla...Claran piti kertoa Harrylle pari seikkaa? No kertoisi pois vain, ei tämä voisi niin pahaa kuultavaa olla. Okei, hienoa... Claran raivokohtaukset eivät johtuneet Harrysta. Mistä sitten? Jos Harry jotakin odotti seuraavaksi tulevan tytön suusta niin ei ainakaan tuota. Clara raskaana?! Harry lysähtää takanaan olevaa seinää vasten istumaan 'shokissa'. Silmät suurina, suu auki... Siiis Clara raskaana. Ja Harry olisi sen isä. Helvetti... Ei Harrylla tässä vaiheessa elämää mitään perhesuunnitelmia ollut. Ehei. Eikä muutenkaan siihen asti, kunnes Voldemort olisi poissa kuvioista eli kuollut. Sehän riemastuisi, jos saisi tietää asiasta. Poika haroo hiuksiaan ja vilkaisee Claraa. Tytön muistia oli pyyhitty? Ja nyt se pyysi anteeksi? "Ei sinun sitä tarvitse pyytää anteeksi, että sinun muistiasi on pyyhitty..." Eihän se Claran syy ollut. Ja ... Hemmetti. Clara raskaana, Harry isä, Voldemort riemastuisi ja ... ainakin yrittäisi tappaa sen lapsen ja ehkä myös tuon naisen. Mikäli se Harrysta kiinni olisi niin ei tulisi onnistumaan aikeissaan. Ja entäs sitten kun se lapsi olisi tässä maailmassa? Joo-o. Siinä taitaisi mennä aurorinkoulutus ja kaikki nimittäin ei Harry Claraa yksin jättäisi. Ja taas maailma teki ylimääräisen muljahduksen ympäri. Kyllä kyllä. Mitähän seuraavaksi?
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 13, 2004 12:08:54 GMT -5
Itkee ja vollottaa. "Ei kun minä pyysin anteeksi sitä että oon raskaana", ulisee. Nyt kun tänne joku eksyisi. "Ja Pomfrey sanoi... Ettei asialle voi tehdä enää mitään.. Että mut on tuomittu tällaseksi hylkiöksi jonka pitäs muka vielä parin vuoden päästä naida Malfoyn penikka... Mä en kestä...", jatkaa vuodatustaan. Malfoyhän pitäisi tästä.<br>"Mun viime joulu pyyhittiin pois ja mä aloin muistaa jo kuukausia sitten juttuja..", nyyhkii. "Anyway, me mentiin Marien kanssa jouluna Malfoyn kartannolle Dracon pyynnöstä ja sit sit.. Minä ja Draco alettiin ilmeisesti seurustelemaan.. Ja sit mä sain kuulla et mun inhottava mutsi oli tehnyt jonkun helvetin naintisopimuksen Malfoyn kanssa.. Rikkaat perheet tekee niitä aina ja no, mutsi oli rikassukuinen kunnes nai isäni ja koska hän halusi perheen takas korkeammalle ja siksi se naitti mut Dracolle.. Mä en halua mennä naimisiin kundin kaa jota mä en ees tunneeee....", purskahtaa taas itkuun. "En mä sitä halua.. En mä halua..", uikuttaa ja jää taas vain itkemään.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 13, 2004 12:42:13 GMT -5
Ou.. okei. Clara pyysi anteeksi sitä, että oli raskaana. Eipä siitä tyttöä itseään voinut syyttää, ei todellakaan. Osasyy oli Harryn. Jep jep. Okei, asialle ei voitaisi enää tehdä mitään... Tarkoittaisi siis myös sitä, että se lapsi olisi pakko pitää. Okei, ei paniikkia. Kyllä tästä selvittäisiin. "Et sinä ole hylk... Naida Malfoy?!" Nyt meni jo yli. Yli ymmärryksen ja muun. Naida Malfoy? Claran pitäisi naida Draco Malfoy? No Lucius Malfoy oli jo naimisissa eikä Harry muitakaan Malfoyn penikoita tuntenut tosin Luciuksella ja Narcissallahan ei edes ollut kuin yksi lapsi ja se olisi tuleva Malfoyn Lordi ja... Mutta, että Claran pitäisi naida se? Okei, neitin muisti oli pyyhitty ja nyt neiti oli alkanut muistaa asioita. Jo kuukausia sitten? Jo silloin kun Harry astui tuon elämään? Jo silloin kun nuo alkoivat seurustella? Miksei Clara ollut kertonut Harrylle mitään? Clara ja Draco seurustelleet? No tuo oli jo uutinen mutta osakseen selitti kyllä Dracon käytöksen. Ne tuijotukset ja muut.. Ja sen, kun Draco sanoi, että Harry oli iskenyt silmänsä väärään naiseen. Naintisopimus? Voi kuinka epämahtavaa. "No ehkä sinun sitten pitäisi mennä sen idiootin luo ja tutustua siihen." Tuhahtaa, nousee ylös ja lähtee astelemaan koko vessoilta pois. Hemmetti soikoon. Ajatuskin että tuo oli seurustellut Dracon kanssa... Hyi helvetti.
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 13, 2004 12:51:01 GMT -5
[Mahtavaa]
Katsoo tuota hiljaa. Ja näinhän sen pitikin käydä.<br>"Mahtavaa. Mä en halua tutustua siiohen. minä en ole halunnut mitään helvetin sopimuksia. Mitä minä mutsilleni mahdan saatana", huutaa tuon perään. Nousee ylös ja lähtee tuon perään. Miksi ei ollut kertonut? Koska muisti vaan kartanon. Ei hän Malfoytä ollut muistanut. "Minä en mahda mitään sille että mä olen jossain helvetin sopassa jonkun kitrotun Malfoyn kanssa. Minä en rakasta ketään Dracoa. Minä en todellakaan rakasta sitä.. Minä rakastan sinua!!", huutaa tuon perään lampsiessa tuon perässä itkien yhtä aikaa. Mutta he eivät olleet ainoat paikalla olijat. Malfoy oli menossa ulos kun törmää Harryyn. "Hei Potter.. Minne noin kiire?", kysyy ja kuuntelee huutoja. Hänestä puhuttiin? "Miksi minusta puhutaan?", kysyy sitten epäluuloisena. Oliko nuo eroamassa? Mahtavaa! "Aa, te siis olette eroamassa.. No johan ehdin jo tätä päivää odottaa. Onneksi olkoon", poika sanoo läimäisten Harryä selkään virnistäen. Clara pysähtyy siihen paikkaan ja älähtää ja murjottaa.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 13, 2004 15:12:22 GMT -5
[Eka riita.. Mahtavaa. Ei yhtään *alkaa ittee itkettään*]
Kääntyisikö ja halaisiko vai menisikö vain hevonkuuseen täältä? Harry kuuntelee mitä Clara selittää. Joo, olihan tässä koko käytävä vielä aikaa... Maailma oli taas aivan sekaisin. Clara oli raskaana Harrylle ja samaan aikaan neitillä oli joku naintisopimus Malfoyn penikkaan ja tuo oli seurustellut sen kanssa ja... Yäk. Harry törmää äkkiä johonkin ja äänestä ei ole vaikea päätellä keneen. Malfoy. Harry jättää vastaamatta kahteen ensimmäiseen kysymykseen. Kolmannen kohdalla sitten raivostuu. Ja hitot! Antaisiko Harry muka tuon idiootin pilata taas elämänsä? Että Draco muka saisi taas kaiken minkä vain halusi ja kaikkea? Ei ikinä! Ei tänään. Ei tässä tapauksessa. Poika irvistää Dracon läimäyttäessä selkään... Hmm, nyt kun tuo oli tuossa noinkin lähellä... Sen enempää ajattelematta Harry pamauttaa Dracoa turpaan. Siitäs sai. Ja Harry puolestaan astuu muutaman askeleen Claraa lähemmäs. "Me emme todellakaan ole eroamassa joten sinun on aivan turha onnitella!" Raivoissaan? No todellakin. Ainahan Harry raivoissaan oli, kun Dracon näki mutta nyt erityisesti. Tuo idiootti ei Harrylta Claraa veisi, ei todellakaan.
[Sowwy hitti mut oli ihan pakko xD]
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 13, 2004 15:43:59 GMT -5
Clara katsoo vain tuon turpaan lyöntiä silmät suurina. "Wow", ainoa sana mitä suusta lähtee. Katsoo malfoytä hetken kalpeana ja sitten Harryä. Jos Harry lähtisi mitä hän sitten tekisi? Alkaisi tuon toisen kanssa? Ei ikinä. Mutta hänenhän olisi pakko aikanaan. Ei hemmetti olisi. Oli pakko olla pakotie. "Malfoy, sinuna pitäisin sen ruman suusi kiinni!", sihahtaa pahantuulisena.
Draco vain virnuilee noille. Harry ei näyttänyt hyväntuuliselta lainkaan ja saikin pian maistiaisen tuon pahantuulisuudesta. Hoipertelee kauemmas katsoen potteria pitkään. "Ai ette? Ettei tuo olisi vain se kieltämisreaktio.. Erootte kumminki? Mutta miksi?", kysyy ja pitelee kohtaa mihin tuo oli osunut. "No, mutta rakas, älä viitsi olla noin kiivas mielinen..", huikkaa Claralle joka tapittaa vain Dracoa vihaisena. "Ja minusta minä en ansainnut mitään turpaan lyömistä", tuhahtaa Harrylle. Astuu tuota lähemmäs tuhahtaen taas. "Sinä et todellakaan ole mitään. Etkä todellakaan Mooren arvoinen. No, sinähän et loppupeleissä edes saa häntä joten nauti huorastasi niin kauan kuin vielä voit..", sanoo nauttivalla äänellä.<br>"On erittäin hyväö niissä puuhissa", sanoo vahingoniloisesti ja nojaa seinään.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 13, 2004 16:28:50 GMT -5
Hah! Harry oli tehnyt saman kuin Hermione teki kolmannella luokalla. Lyönyt Malfoyta turpaan. Kyllä Harry nyt ymmärsi kuinka mahtava tunne siitä tuli... Tuntui kuin voisi tehdä samantien tuon saman uudestaan mutta ehkäpä poika jättäisi sen asian toiseen kertaan. Kyllä vaan. Harry naurahtaa vaisusti Claran reaktiolle. 'Wow.' Osuva sanavalinta... toisin kuin Dracolla. Harry tuijottaa tuota, raivoissaan taas. Ja astelee muutaman askeleen Malfoyta lähemmäs joskin varmuuden vuoksi samalla laittaa kätensä taikasauvalleen vaiviihkaa ja alkaa hitaasti vetää sitä taskusta pois. Mahtavaa, tulisiko tästä tappelu? No sopi tälle pojalle tässä mielentilassa erittäin mainiosti. Suorastaan paremmin kuin hyvin. Ja tuo vain ärsytti entistä enemmän... Sen pahempi Dracolle. "Ei, me emme todellakaan ole eroamassa. Joten sinä voit lakata siitä asiasta huolehtimisen. Sinä kun et minulta ikinä koskaan milloinkaan Claraa saa... Et hyvällä etkä pahalla. Ja turpaan vetämisen sinä todellakin ansaitsit. Äläkä kutsu minun rakastani nimellä rakas ellet sinä nyt aivan välttämättä ikävyyksiä kerjää..." Okei okei... Ei tappelua keskellä käytävää vaikka kieltämättä tappelu Dracon kanssa voisi tässä mielentilassa jopa auttaa. Ja itsehän tuo tappelua kerjäsi, oikein haastoi riitaa. Sitä saa mitä tilaa... Joko jästitappeluna tai sitten ... Lausuu esiin ottamalleen taikasauvalleen satutusloitsun. Voi kyllä, Draco lentäisi vastapäiseen seinään - ei siis samaan seinään mihin nojaili - ja varsin kipeästi lentäisikin. "Ja minä olen todellakin tuhat kertaa enemmän kuin sinä! Sinusta ei edes kukaan tietäisi mitään ellei isäsi sattuisi olemaan maailman yleisimmin tunnettu idiootti, joka saa kaiken vain rahalla! Ostiko hän paikan Voldemortin riveistäkin rahalla?! Melko varmasti osti! Sinä olet täysi idiootti ja täysi nolla, joka juoksee pakoon hiukset pystyssä ja parkuen ja äitiään huutaen heti kun vain näet vilauksenkin Voldemortista tai pikemminkin PVS opettajasta, joka juo yksisarvisen verta Voldemortin takia, koska Voldemort sattuu olemaan hänen takaraivossaan piilossa turbaanin alla! Ja basiliskin tappamiseen sinä et sitten keksi mitään muuta kuin tappokirouksen! Sääli sinänsä, että sen kokoista käärmettä tuskin tappaa kukaan muu kuin Voldemort, jos edes hänkään. Vaikka oikeastaan melko helppo kuvitella käärme kangistumaan kuoliaaksi hänen tekemällään tappokirouksella! Mitä? Et kai sinä sitä nimeä pelkää? Sehän on isäsi orjuuttaja! Jota isäsi niin komeasti kumartaa, että oikein oksettaa, kun seuraa sitä melkein siitä vierestä aivan lähellä! Ja minä kun luulin, etteivät Malfoyt kumarra ketään! Ehkä isäsi ei olekaan Malfoy, ehkä hänen sukunimensä pitäisi pikemminkin olla Hiiri! Samoin sinun! Ja minä todellakin olen Claran arvoinen toisin kuin sinä! Ja Clara ei ole mikään huora!" Jälleen yrittää osua tuota 'satutus' nimisellä loitsulla... Draco olisi ehkä juuri ja juuri edellisestä selvinnyt ja luullut pääsevänsä vain huudolla. Turha luulo. Itse alkoi riitaa haastamaan... Sitä todellakin sai mitä tilaa.
[Anna niiden osua, saat kostaa sitten xD Harry päästelee raivoja ulos *repeilee täällä*]
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 14, 2004 2:49:22 GMT -5
"Ette.. No, sehän on ikävää.. Minusta kun te olette varsin laimea pari.. katso nyt itse.. Sinä olet tuollainen kaiken maailman sankari.. Siis luulet olevasi ja esität sellaista kun todellisuudessa olet täysi nössö joka vain parkuu yöt pitkät vanhempiensa perään jotka tuskin edes kaipaavat sinua siellä missä ovatkaan..", Malfoy aloittaa. "Kun taas Clara.. On kuin kallis rotukoira. Aatelistoa. Puhdasverinen ja omaa kauniin kropan ja muuta sellaista. Eihän sitä pitäisi tuollaisen jästiverta [sanoo tän erittäin halveksivasti] omaavan pilata!", Draco jatkaa. "Ja kyllä minä saan.. Ellei Clara ole kertonut niin minä voin vakuuttaa että sinä päivgänä kun tuo tyttö täyttää 18 hän on täysin minun omaisuuttani. Saan tehdä hänellä mitä huvittaa. Niinhän olen tehnyt tähänkin asti.. Vaikkakin muokaten aina hänen muistinsa ettei hän muista. Vaikkakin.. Hän ei pahemmin ollut yhteistyöhaluinen", Draco sanoo ja astuu askeleen taaksepäin. "Huora mikä huora", virnistää. Mutta ilo loppuu lyhyeen hänen lentäessään seinään. Älähtää pienesti. "Voithan sinä luullotella noin itsellesi..", tuhahtaa. Sävähtää kyllä kevyesti tuon mainitessa Voldemortin nime3n ja pälyilee ympärilleen. "Joo, ihan varmasti..", sanoo sarkastisesti. "Hiiri? Sinulla on toosi laimee mielikuvitus", tuhahtaa ja hymyilee. Ja taas seinään. Auh. Sieppaa oman sauvansa ja katsoo Potteria. "Sinä olet uhkarohkea.. Ei opi koskaan vanhoista kokemuksistaan.. Haluatko sinä takaisin sairaalaan. Mielelläni järkkään sinut sinne", sanoo hymyillen. "Pökkelös!", sanoo osoittaen poikaa.
Clara katsoo vain noiden väittelyä ja loitsimista kalpeana ja kasvavan kauhun kanssa. Malfoytä ei kannattaisi suututtaa.Siitä ei seuraisi mitään hyvää. "Tässä ei ole mitään järkeä.. Lopettakaa!", sanoo hiljaa. "Minä.. Minusta minulla on oikeus valita kenet nain.. Sellaiset sopimukset pitäisi purkaa. Miksi minä haluaisin naida sinut kun en edes tunne sinua! Ja se kuva mitä nyt olen sinusta saanut on kamala! En minä halua sinua! En edes rakasta sinua! Ehkä joskus rakastin sitä en kiellä mutta sekin taisi olla virhe!", Clara sanoo hiljaisella äänellä.<br>"Ja mitä sinä olet minulle tehnyt?? Olisi mukava tietää.. Minä menen Pomfreyn luokse ja hän saa palauttaa joka ikisen iljettävän muiston siitä mitä sinä olet minulle tehnyt!", sanoo kyynelten valuessa poskilla.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 14, 2004 3:33:32 GMT -5
Joo-o. Uhkarohkea oli kyllä oikea sana kuvaamaan Harrya, kyllä kyllä. Mutta minkäs poika luonteelleen mahtoi? Eipä mitään. Ja nuo Malfoyn sanat saavat raivostumaan vielä enemmän... "Sinä et taida edes tietää mitä sana huora tarkoittaa. Clara ei todellakaan sellainen ole." Harry alkaa jo väistää tuon Malfoyn loitsun, kun Clara huutaa 'Lopettakaa!' Rohkelikkopoika hätkähtää. Häh? Tosin saa sitten samantien Dracon loitsusta... Mahtavaa. Taikasauva jää onneksi suoraksi ojentautuvan käden ja housun lahkeen väliin. Mahtavaa. Ja meno oli kuin jästeillä armeijassa asento sanan aikaan paitsi, että siellä kuulemma piti olla kaksi nyrkkiä jalkojen välissä ja Harrylla oli jalat yhdessä kiinni. Joo, Claran todella kannattaisi mennä Poppylle sanomaan, että tuo palauttaisi tytön muistin. Paitsi, että sitten tyttö muistaisi kaikki yksityiskohdat Malfoyn kanssa seurustelusta. Eh, ei luultavastikaan kovin mukavaa. Clara oli rakastanut Dracoa? Huh. Tuskin tuo luihuispoika edes tiesi tai tulisi koskaan tietämään mitä sana rakkaus tarkoittaa. Ainakaan Harry ei sitä uskonut. "Saati sitten, että tietäisit mitä sana rakkaus tarkoittaa. Ethän sinä halua muuta kuin omistaa... Joten anteeksi vain, mutta koska Clara ei ole huora niin hän ei myöskään ole rahalla ostettavissa." Erittäin halveksuvaan äänen sävyyn. Todellakin. Eiväthän Malfoyt mitään muuta tehneetkään kun käyttivät rahaa kaikkeen mitä halusivat. Tuhahdus.
|
|
|
Post by Clara Moore on Aug 14, 2004 3:47:07 GMT -5
"Ai en tiedä? Huora on ihminen joka nai ketä vain rahasta tai jopa ilman rahaa..", sanoo ja kohottaa kulmiaan. "Hah. Rakkaus.. Se ei kestä. Se kuolee ajallaan. Mikään rakkaus ei kestä. Ja no, rakkauttahan on monenlaista..", tuhahtaa tuolle. "Ei.. En ole ostanut Claraa rahalla. Itse asiassa.. Se juttu lähti Claran perheeltä.. Ei me tehty aloitetta vaan Claran ihana äiti", sanoo hymyillen ivallisesti. "Hänen äitinsä kun on viisas. Ei halua naittaa tytärtään tuollaiselle surkimukselle.. Ja minä tiedän ettei Claran äiti pidä sinusta..", sanoo oikein tyytyväisenä. "Clara, Darling, sinä olet liian nuori vielä siksi sinun ei pitänyt muistaa.. Mehän selitimme sen järkevyyden. Saat turvallisen tulevaisuuden. Turvatun. Et ikinä joudu olemaan köyhä ja pysyt puhdasveristen aatelistossa.. Eihän sinun kannata leikkiä jästiveristen tuttujen kanssa", Malfoy sanoo. "Ja mitä rakkaudella tämän kanssa on mitään tekemistä. Loitsut takaa että me menemme yhteen halusit eli et. On vain kyse asemasta ja kyllä sinä opit rakastamaan minua kuten minä sinua. Usko pois.. Harry on ihan mitätön kaikessa koruttomuudessaan", Draco jatkaa. "Mene vain.. Ah, tuskin löytävät mitään", Draco tokaisee.
Clara tärisee vain hillitessään itseään. Tuo miten Malfoy puhui. Oksettavaa. Naida joku ilman rakkautta. Ottaa sauvansa esille ja katsoo poikaa. "Niinhän sinä luulet Malfoy!", sanoo. On juuri lukemassa loitsua kun Draco osoittaa viileästi tyttöä sauvallaan. "Tainnutu!", Draco sanoo turhautuneena ja tyttö valahtaa maahan. "Älä viitsi olla tuollainen jääräpää..", Malfoy tuhahtaa.
|
|