|
Post by Matthew Downdreef on Oct 22, 2004 10:54:31 GMT -5
Tummahiuksinen poika käveli hiljaa käytävällä, kantaen kädessään kirjaa, jonka oli lainannut kirjastosta. Kirjassa oli hopeanväriset kannet ja etukannessa oli kuva, jossa komeili pystyyn noussut lohikäärme. Matthew vilkaisi hiukan ympärilleen siltä varalta, että Voro olisi ollut jossain lähettyvillä. Sillä tyypillä oli totisesti jotain nuorisoa vastaan. Matthew ei muistanutkaan milloin olisi nähnyt Voron hymyilevän, kun kulki oppilaita vastaan. Matthew jatkoi kulkuaan eteenpäin, vaihtaen kirjaa kantavaa kättä, kun toinen käsi alkoi puutua. Matthew oli matkalla puuskupuhien oleskeluhuoneeseen, josta oli muutamaa tuntia sitten lähtenyt, käydäkseen kirjastosta lainaamassa jotain luettavaa. Kävellessään pitkin autiolta tuntuvaa käytävää, Matthew päätti hiukan vilkaista kirjaa sisältä päin uudemman kerran. Poika otti kirjan molempiin käsiinsä ja avasi sen. Matthew alkoi lukea kirjan alkusanoja, jossa avustettiin lukija tarinan alkuun. Matthew käveli eteenpäin hitaasti maleksien, täysin keskittyneenä kirjaan, eikä huomannut vastaan tulevaa hahmoa, jota päin hän itse käveli.
//Wiih! Ensimmäinen peliviestini koko roolipelissä!^^//
|
|
|
Post by Jesse Conway on Oct 22, 2004 11:05:27 GMT -5
[Saanko tunkaista tänne? Ja Voro hymyili ainaki sillon kun Pimento oli rehtori ja se sai luvan käytellä sitä ruoskaansa oppilaisiin. Silloin se hymyili sadistisesti. xDD Tosin tässä pelissä ei taida Pimentoa olla, ainakaan vielä. ] Jesse harhaili turhautuneena pitkin käytäviä, eikä osannut päättää mihin mennä ja mitä tehdä. McGarmiwa oli takavarikoinut hänen taikasauvansa, joten silläkään ei voinut viihdyttää itseään. Kävellessään kädet farkkujen taskussa omissa ajatukissaan hän törmää nenä kirjassa kulkevaan poikaan ja hätkähtää hieman yllättävää tömähdystä.<br>"Hanki silmät, ipana", hän ärähtää huomatessaan toisen olevan itseääns elvästi nuorempi ja ilmeisesti toisesta tuvastakin. Nappaa kirjan pojan nenän edestä ja vilkaisee sitä.<br>"Jaa...no ainakin sinulla on hyvä kirjamaku...", tuhahtaa sitten huvittuneena selaillen opusta. Hän ei tietenkään ajatellut että hän itsekin olisi voinut katsoa eteensä.
|
|
|
Post by Daniel Whitebrook on Oct 23, 2004 4:41:21 GMT -5
[Minulla tylsää. Siispä mii tungen tänne. ^^ Mutta jos häiritsen, karistan tomut oitis jaloistasi. ] Danielin syvänsinisistä silmistä paistoi turhautuneisuus. Vain hänelle voi käydä näin. Hän oli kävellyt rauhallisesti käytävällä, kun hänen laukkunsa sisältö oli levinnyt pitkin käytävää sen repeytyneestä pohjasta. Asian olisi voinut ottaa rauhallisesti, mutta nurkan takaa sattui vilahtamaan kaavunhelma. Ekaluokkalainen varmaankin viettämässä tylsää viikonloppua.Tosin oli Danielillakin ollut tylsää ensimmäisen vuoden aikana, mutta tunne oli kadonnut heti kun hän oli tehnyt ensimmäisen kepposensa. Poika virnisti muistellessaan limatempaustaan, josta oli sittemmin tullut hänen bravuurinsa. Daniel hätkähtää kuullessaan tömähdyksen ja kääntää katseensa käytävän toiseen päähän. Jahas, niinpä tietysti...Hän poimi viimeisen mustepullonsa ja lähti kävelemään käytävän toiseen päähän. "Taasko sinulla on tylsää?" kysäisee pilke silmäkulmassa Jesseltä. Toiselle, tuntemattomalle oppilaalle hän väläytti ystävällisen hymyn, noin niinkuin tervehdykseksi. Daniel tiukensi otettaan laukkunsa repeytyneestä pohjasta. Sauva oli tietenkin jäänyt torniin, eikä hän voinut korjata laukkuaan. Pahus. [Äiti vetää mua pois koneelta asioilleen, vaikka juttua riittäis. ]
|
|
|
Post by Matthew Downdreef on Oct 23, 2004 6:21:46 GMT -5
Matthewilla meni hetken aikaa tajuta törmänneensä johonkin, kunnes sekin asia viimein iskostui pojan ajatuksiin. "A-anteeksi. En katsonut eteeni..." Matthew sanoi pahoittelevaan sävyyn ja huomasi sitten pojan ottaneen hänen lainaamansa kirjan. "Anteeksi, mutta voisitteko te mitenkään antaa sitä kirjaa takaisin? Minulla jäi sen lukeminen kesken." Matthew sanoi tyypillisellä omallaan "kaikki mahdollisimman kohteliaasti" puhetyylillä. Matthew oli juuri aikeissa yrittää ottaa kirjaa pojalta, kun joku muukin tuli käytävää pitkin. Matthew huomasi heti, että pojan laukku oli revennyt pohjasta. Matthew tuhahti tuskastuneesti, kun sai huomata, että pojat olivat jo ennestään tuttuja. Olihan hän ollut jo koulussa kaksi vuotta, mutta eihän siltikään tuntenut kaikkia koulun tyyppejä, mikä ei kyllä ollut ihme. Olihan koulussa sen verran porukkaa, että vähemmästäkin voisi nimimuisti pettää. Matthew katsoi Jesseksi kutsuttua poikaa, arvioiden samalla voisiko hän vain napata kirjan tämän käsistä ja pinkoa pakoon vai pitikö hänen odottaa, että poika kyllästyisi kirjaan. Viimein Matthew laittoi vain kätensä puuskaan odottaen kärsivällisesti, jos hän saisi kirjansa sittenkin takaisin.*
//Aamuviestit...>.<'//
|
|
|
Post by Jesse Conway on Oct 23, 2004 6:34:12 GMT -5
[Aamuviestit...kello on puoli kolme. xD No joo...aamuhan tää mullekin on. Pääsin nukkumaan vasta puol kaheksan. xP]
Jesse vain tuhahtaa pojan ylikohteliaisuudelle, tosin jokseenkin huvittuneena. Tuo oli sentään jotain aivan uutta hänelle. Aikoo juuri vastata tuohon, kun kuulee Danielin äänen tuon tullessä pitkin käytävää kärsinyt laukku mukanaan. Kääntää katseensa sinne päin. "No joo, kieltämättä 'vähän'...", hän vastaa yhä pitäe kirjaa itsellään. Sitä päivää ei tultaisi näkemään kun hän lukisi vapaaehtoisesti jonkun kirjan, joten tuskinpa hän sitä pitäisi, ellei sitten ihan piruuttaan. "Laukkusi nähnyt sitten näemmä parhaat päivänsä... Älä väitä, että taas toteutat jotain McGarmiwan antamaa läksyä, johon tarvitaan tuhat ja yksi kirjaa?" Hän oli täysin ulkona muodonmuutosten tunneilta, sillä hän ei ollut käynyt niillä moneen päivään. Hän oli kyllä varoittanut McGarmiwaa siitä, että näin kävisi, jos tuo veisi hänen taikasauvansa. Jesse jaksoi ymmärtää tuvanjohtajan ajatuksenjuoksua vamasti yhä vähän kuin tuo hänen. Heillä oli joka välissä sukset ristissä ja Jesse nyt lähinnä nautti siitä, että sai jonkun hermoromahduksen partaalle, varsinkin kun toinen ei näyttänyt ollenkaan ymmätävän sitä.
|
|
|
Post by Daniel Whitebrook on Oct 23, 2004 8:21:25 GMT -5
Katsoo Jesseä hölmistyneenä.<br>"Parhaat päivänsä? Älä kuule unta näe, ekaluokkalaiset ovat vain jälleen vauhdissa", naurahtaa ja katsoo taas tuntematonta oppilasta. "Ellen väärin muista, nimesi taitaa olla Downdreef. Etunimeäsi en valitettavasti muita", hymyilee. "Ai niin, minä olen Daniel Whitebrook. Sallinet, Jesse?" sanoo ja tempaisee Jessen kädessä olevan kirjan itselleen ojentaen sitä toiselle oppilaalle.
[No niin. Nyt se hyvä inspis hävisi. Ja anteeksi tuo pikku hitti, mutta en voinut vastustaa kiusausta... ^^]
|
|
|
Post by Matthew Downdreef on Oct 24, 2004 12:06:55 GMT -5
Matthew oli jo jonkin aikaa odottanut, että Jesse kyllästyisi kirjaan ja antaisi sen hänelle, mutta kun toinen poika nappaa kirjan, Matthewilta pääse pieni tuskastunut tuhahdus. Kuitenkin huomatessaan, että toinen poika ei aikonutkaan omia kirjaa, vaan ojensi sitä hänen suuntaan, niin Matt käytti tilaisuuttaan hyväkseen ja nappasi kirjan takaisin itselleen. Matthew otti kirjan tiukasti kouraansa suojaten sen lähelle itseään, kuin peläten että joku nappaisi sen uudemman kerran. "Kiitos. Olisin ollut hankaluuksissa mikäli kirjalle olisi sattunut jotain." Matthew sanoi hiukan järkeilevään äänen sävyyn ja katsoi itseään isompia poikia. "Mokomat hujopit.." Matthew ajatteli hiljaa mielessään, kunnes soi lämpimän virneen molemmille, peittäen ilkeän ajatuksensa sillä. Matthew vaivautui nopeasti vieraiden keskellä, jos oli liian pitkään hiljaista, joten poika päätti rikkoa hiljaisuuden. "Jaah no, sinä varmaankin olet se Jessie, vai kuinka? Jessie Conway?" Matthew totesi, kohottaen hiukan kulmiaan Jesseen päin, antaen muille sitten puheen vuoron, mikäli nämä mitenkään reakoisivat vieraan nimen tiedusteluun. Tai, no vieraan ja vieraan. Daniel oli ainakin tiennyt kuka Matthew oli, mutta nimihän oli vain nimi. Tosin koulussa opettajien kesken nimi kertoi jo paljon. Se merkkasi joko "sitä hiljaista ja tunnolista oppilasta" tai sitten "sitä rasittavaa ja meluavaa hunsvottia". Mikäli Matthew yhtään oikein muisti, niin Jessie oli juuri opettajien mielestä se "rasittava ja meluava hunsvotti". Matthew mietti hetken pojan nimeä mielessään. "Jessie... eikös se ole tytön nimi?" Matthew sivuutti huvittavan ajatuksensa ja kuunteli, jos toisilla olisi jotain sanottavaa.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Oct 24, 2004 12:22:40 GMT -5
[Pudota i pois niin menee oikein. JESSE. Ei JESSIE. Vaikka Jesse-nimestä joskus ehkä läheisimmät käyttää tuota "lempinimeä" iin kera, mutta koska mun Jessellä ei ole läheisiä, niin... (: Mutta tuolla nyt ei sinänsäväliä, koska lausuessa niillä ei ole tietääkseni eroa. Joten Jesse ei voi mennä asiaa korjaamaankaan. Siis jos nyt oletetaan, että nää puhuvat oikeasti englantia, kun kerta Lontoossa ollaan. Näin mä olen ainakin aina olettanut.] Jesse ei ehdi paljon sanoa, kun Daniel oli jo napannut kirjan häneltä. Pyöräyttää vain hiukan silmiään näyttäen turhautuneelta. "Ekaluokkalaiset... EIhän ne uskalla mitään tehdä...", hän naurahtaa itsekseen. "Ainakaan avoimesti." Kääntää sitten katseensa Mathewiin, joka kyseli hänen nimeään. "Jeh, omassa persoonassani...", totesi tuolle kohottaen hiukan kulmiaan. 'se' nimensä edessä huvitti häntä hiukan. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan tästä oppilaasta ja hänet tuo kuitenkin tunnisti.
|
|
|
Post by Daniel Whitebrook on Oct 25, 2004 9:26:04 GMT -5
Kuin arvaten Mattin ajatukset, Daniel avaa pian suunsa. "Ei sinun tarvitse olla mitenkään varautunut", hymyilee. "Jesse on oikein mukava tyyppi, eikä niin paha kuin miltä voi näyttää. Itse en tiedä, olen nähnyt hyvän puolen. Tuskin pahaa puolta onkaan", lisää hymähtäen. Tiukentaa otettaan laukkunsa pohjasta. Laukku oli alkanut jo pakottaa käsivarsia ja kohta olisi pakko kääntää koko viritys ylösalaisin. Silloin laukun kansi saattaisi kuitenkin helähtää auki ja sen sisältö olisi taas pitkin koulua. "Et viitsisi korjata laukkuani? Oma sauvani jäi Rohkelikkotorniin, koska en arvellut tarvitsevani sitä", virnistää syyllisesti. Todellisuudessa hän olisi kuitenkin tarvinnut sitä, mutta vaarana oli että palkintohuone muistuttaisi sen jälkeen uima-allasta, tosin klooroveden tilalla komeilisi suuri määrä vihreää limaa.
|
|
|
Post by Matthew Downdreef on Oct 26, 2004 6:28:04 GMT -5
Matthew tarkkaili Danielia ja Jesseä hiukan varuillaan edelleen, kunnes Daniel huomautti, ettei tarvinnut olla varuillaan. Matthew katsahti Danieliin ja tämän laukkuun, kun poika surkutteli unohtaneensa taiksauvansa rohkelikkotorniin. Matthew ei ollut ihan varma, oliko Daniel esittänyt pyynnön hänelle vai Jesselle, joten Matt loi kysyvän katseen Jesseen, kuin odottaen että tällä olisi taikasauva mukanaan. Kuitenkin nopeasti Matthew tuhahti vastausta odottamatta. "Jo on... eikö kukaan nykyisin raahaa taikasauvaansa mukana?" Matthew manaili ja etsi taikasauvaansa kaapunsa taskuista. Viimein Matthew löysi taskustaan taikasauvansa. Musta, seitsemän ja puoli tuumaa pitkä, mahongista valmistettu, lohikäärmeen sydänjuuren sisältävä taikasauva oli Matthewin silmäterä, jota hän ei mielellään edes antanut muiden käsiin. Hänen isänsä oli kotopuolessa tupannut sanomaan häntä pikkutarkaksi, kun Matthew oli hangannut isänsä sormen jälkiä pois sauvastaan. Matthewin isä tuppasi usein tutkimaan Mattin koulutavaroita ja taikasauva kiinnosti yleensä häntä kaikkein eniten. Matthew kohotti sauvaa aavistuksen verran ja mietti hetken sopivaa loitsua. Matthew heilautti sauvaansa. "Entistus." Sauvan kärjestä lähti valojuova, joka osui Danielin laukkuun, korjaten sen. Matthew sulloi taikasauvansa takaisin taskuunsa, sanomatta sen kummempia. Matthew oli päänsä sisällä iloinen, että loitsu oli osunut laukkuun, sillä hän ei ollut pitkään aikohiin harjoitellut tähtäystä, minkä kyllä huomaisi jos hänet laitettaisiin loitsimaan kauempana olevia esineitä. Matthew kohotti aavistuksen kulmiaan, silmäillen Danielin laukkua, kuin yrittäen löytää siitä vielä rikkinäistä kohtaa.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Oct 26, 2004 8:54:52 GMT -5
jesse kohottaa toista kulmaansa merkitsevästi, hiukan yllättyneenä, että joku puhui hänestä noin positiiviseen sävyyn. "Johtunee siitä, että olet tavannut minut vain kerran paremmin.", hymähtää sitten, mutta hymy nousee väkisinkin kasvoille. "Mutta kiitos." Kukapa pistäisi pahakseen hyvää mainosta? Tajuaa sitten, että mitään ei tapahdu kun Daniel oli pytänyt laukkunsa korjaamista. "Hei, älkää minua katsoko. Korjaisinhan minä, mutta kun en voi. Normaalisti kyllä raahaisin taikasauvaani mukanani, mutta kun ei sekään nyt okein ole mahdollista. McGarmiwa takavarikoi sen tuossa muutaam päivä sitten joksikin aikaa. Se taitaa olla vähän epäyoivoinen...", tuhahtaa huvittuneena. Hän ei todellakaan käsitänyt miksi McGarmiwa vaivautui. Luulisi tuon jo neljän vuoden kokemuksen jälkeen tietävän ettei Jesse voii vähempää välittää ja kuten oli sanonut, pärjäisi vallan mainiosti ilman taikaa, kun oli kerta kaduillakin pärjännt monta vuotta ilman. Eikä häneltä siis myöskään huvit loppuisi yhden taikasauvan myötä. "Teetkö sinä koskaan mitään muuta kuin luet jotain?", kysyy sitten Mattilta. "Olen muistaakseni nähnyt sinut muutamia ktoja ja aina sinulla on joku opus nenäsi edessä..."
|
|
|
Post by Daniel Whitebrook on Oct 27, 2004 11:09:06 GMT -5
Hymyilee leveästi. "Olepa hyvä. Et sinä ainakaan miltään paholaiselta näytä. Punaisena kiiluvat silmät puuttuvat." Daniel tutkailee Mattia. Poika näytti noin pari vuotta nuoremmalta. "Oletko puoliverinen? Muistaakseni olen kuullut sellaista", kysyy. "Mutta onneksi syntyperä on vain sivuasia. Luihuisista en ole täysin varma", sanoo happamasti. Todellakin. "Vihreistä" oli aina vaivaa ja jos mokomaa tupaa ei olisikaan, olisi Tylypahka parempi paikka opiskella. Luihuisen tupa pilasi maiseman. Ja ilmanraikkauden. "Mistä tuo kirja muuten kertoo? En ehtinyt katsoa sen kantta, kun nappasin sen Jesseltä refleksinomaisesti...", virnistää
|
|
|
Post by Matthew Downdreef on Oct 29, 2004 12:51:55 GMT -5
Matthew mietti hetken Jessen kysymystä.<br>"Kyllähän minä paljon muutakin teen kuin luen..." Matthew hymyili hiukan ja katsahti Danieliin tämän kysyessä hänen puoliverisyydestään. "Hm... joo. Puoliverinenhän minä..." Matt vilkaisi kirjan kantta, kun Daniel uteli mistä kirja kertoi. "No, tämä nyt kertoo lohikäärmeiden metsästämisajoista, jolloin lohikäärmeitä vielä sai metsästää. Joku tarina jonkun palkkiometsästäjän retkistä." Matt sanoi, muisteltuaan johdannon tekstiä. Matt tuumaili hetken Danielin puheita Luihuisista, kunnes tuli siihen tulokseen, että koulu saattaisi olla tylsempi paikka ilman joka paikassa härheltäviä luihuisia. Olihan sitä toisinaan hyvä olla joitakin, joita pitää inhottavina.. Matthew kuitenkin päätti olla sanomatta ääneen mielipiteitään ihan vain, ettei kukaan erehtyisi luulemaan häntä jotenkin luihuisystävälliseksi. Vaikka eihän hänellä mitään luihuisia vastaan ollut, mutta kai se jonkinlaista supinaa herättäisi koulun juorukelloissa, jos puuskupuh puolustaisi luihuisia. Matthew katseli kirjan kantta ja siinä olevaa lohikäärmettä, kunnes kohotti katseensa Danieliin ja Jesseen. "Pelaatteko te huispausta?" Matthew kysyi ihan vain ohimennen, sillä hän ei ollut mitenkään pitkien hiljaisuus taukojen suosija, vaikka itse olikin hiljainen. Matthew kun ei oikein pitänyt huomion keskipisteenä olemisesta. Mieluummin hän oli huomaamattomissa, kuin että kaikki tuijottaisivat häntä. Tuijotus sai Matthewin aina hyvin vaivautuneeksi...
|
|
|
Post by Jesse Conway on Oct 31, 2004 8:28:42 GMT -5
Jesse pure uultaan ankarasti, jottei nauraisi Danielin kommentill hänen silmistään. Täydenkuun aikaanhan hä'nen silmänsä nimenomaan kiiluivat punaisina... "Mmmhh... Joo, ei tänään.", virnisttä sitten ilkikurisesti hymähtäen huvittuneena. Jessellä ei ollut mitään luihuisia vastaan, mutta ei kyllä kiinnostanut niien kanssa hengaillakaan. Vaikka Cho Chang olikin kerran ihmetellyt miksi hän on rohkeikko, ja tuskin mahtuisi edes luihuisiin. Ja Poter sekä Moore olivat passittamassa häntä kuolonsyöjiin, kuten Malfoy ja varmaan muutama muukin luihuinen oli. "Huispausta? Eei, minä en ainakaan ole urheilllista tyyppiä.", Jesse toteaa esitettyyn kysymykseen. "Huispauksen katseleminen kyllä käy mainiosti... Jordan Lee on joku paras selostaja ikinä..."
|
|
|
Post by Daniel Whitebrook on Oct 31, 2004 14:46:15 GMT -5
"Mitä? Ei, en pelaa", sanoo heräten ajatuksistaan kuultuaan Matthewin sanovan jotain. Kyllä Danielista olisi mukava joskus nousta luudalle, mutta oli parempi antaa taitavampien hoitaa voitot kotiin. Sillä jos tämän pojan päästäisi huispaukentälle, vastustaja saisi murskausvoiton. Hän hädin tuskin erotti päät toisistaan! "Umm, jos en väärin muista, niin eikös kohta ole taas uuden ottelun aika?" mutisee jotain katsellen samalla vastapäisen seinän tauluja, jotka katselivat heitä silmäkulmistaan. Niinpä niin, valvova silmä toimi herkeämättä, tahtoipa sitä tai ei.
|
|