|
Post by Remus on May 12, 2004 13:16:02 GMT -5
Lupin mutisi jotain epämääräistä, ja uppoutui jälleen Päivän Profeettaan. Helppohan Kalkaroksen oli sanoa. Mutta jättäkööt Lupin asian sikseen. Pian pitäisi kuitenkin alkaa suunnitella seuraavaa Pimeyden Voimilta Suojautumisen tuntia. Nyt kun oppilaat olivat oppineet jo Pimeyden Eläimistä ja Anteeksiantamattomista taioista, alkoi tunnin järjestäminen hieman hankaloitua. Suojaloitsuja piti opetella. Ulkona sade oli jo loppunut. "Jahas... Minä taidankin tästä lähteä suunnittelemaan seuraavaa tuntia" Lupin totesi, taittoi Päivän Profeetan mukaansa, ja lähti pois, joutuen ohittamaan Kalkaroksen.
|
|
|
Post by Tusken on May 14, 2004 9:24:11 GMT -5
Kalkaros mulkaisi Lupinia. Mutinmutinmutin sinullekin, ihmissusi. "Kerrohan, saako ihmissuden purema aikaan kommunikointavaikeuksia muulloinkin kuin täysikuun aikaan?" Severus kysyi ivallisesti ja näytti hyvinkin kiinnostuneelta. Ikävä kyllä Lupin oli näköjään saanut keskustelusta tarpeekseen ja lähti pois. Ei mikään huono päätös. Nyt pöytä oli yksin Kalkaroksen ja oppilaatkin alkoivat ymmärtää tämän uuden uhan. Viisaimmat luikkivat ulos luotuaan syrjäkareisia katseita pöytään. Ja sitten ihmiset muka sanovat, ettei pelko ollut kunnioitusta.
[Lyhyt ja huono.]
|
|
|
Post by Clara Moore on May 30, 2004 6:16:19 GMT -5
Clara astuu laahustaen sisälle. "Hei Professori Lupin", huikkaa ohimenevälle opettajalle ja jatkaa tiskille ja hakee itselleen juotavaa vilkuilematta ympärillään. Katsoo hetken kysyvästi muutamia oppilaita jotka kipittävät pois ja vilkaisevat häntä ilmeellä: Ota jalat alles vielä kuin voit. Kohauttaa olkapäitään ja kaappaa juomansa ja istuu sitten lähimmän pöydän ääreen seurailematta istuuko pöydässä jo joku. Kaappaa laukusta juuri ostamansa lehden ja alkaa lukea sitä juoden samalla.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 12, 2004 9:32:44 GMT -5
Kalkaros käänsi katseensa tuolin raapaistessa lattiaa ja jonkun istuutuessa pöytään. Professori tuijotti hetken tulijaa odottaen siinä olevan joku toinen opettajan tai kenties ventovieras ihminen. Kalkaros näytti varsin yllättyneeltä huomatessaan tulijan oppilaaksi ja vielä Rohkelikoksi. Kalkaros mulkoili hetken lehteään lukevaa oppilasta ja yskähti sitten. "Tämä pöytä on varattu."
[Lyhyt.]
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 12, 2004 9:44:04 GMT -5
Clara kuulee tutun äänen ja puree huultaan. "Ai oletko sinä raapustanut jonnekin nimesi.. Miksen minä näe sitä missään", Moore aloittaa katsoen pöydän alle ja ympärille kuin etsien merkkiä.<br>"Vai ei kai Herralla ole treffit tiedossa? Eipä uskoisi!", Clara tokaisee sitten. Juuri hänen tuuriaan että Kalkaros istui tuossa. No, häntä ei häädettäisi noin vain. Saisi olla Kalkaros itse se joka saisi ulos kipittää.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 12, 2004 10:19:20 GMT -5
"Ei kumpaankin kysymykseesi, neiti Moore, mutta pöydän varattuna oleminen tarkoittaa sitä, ettei siinä istuva henkilö halua seuraa. Luulisi jopa teinin, kuten sinun, ymmärtävän tämän." Kalkaros sanoi mairealla äänellä ja sai teininä olemisen kuullostamaan ikävältä mielisairaudelta, josta parantuminen oli harvinaista. "Ja jos nyt poistuisitte. Kymmenen pistettä pois Rohkelikolta röyhkeästä käyttäytymisestä." Kalkaros jatkoi hetken kuluttua. Hän treffeillä? Harvemmin Severusta naisseurassa nähtiin. Tai miesseurassa. Hän vain viihtyi paremmin yksin.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 12, 2004 12:10:04 GMT -5
"Et tosissasi.. Ja koska sinä et omista tätä pöytää saan minä istua tässä niin kauan kuin haluan. Jos teitä tämä häiritsee voitte itseä häipyä", Moore sanoo kiroten pisteitä. Mutta hän ei siirtyisi. Ehei. Se saisi olla Kalkaros joka menisi. "Vaikka kukapa nainen kestäisi sinua sekuntiakaan.. Kun et edes hoida omaa ulkonäköäsi", tuhahtaa ja jatkaa lehden lukemista välinpitämättömästi.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 12, 2004 12:36:59 GMT -5
Kalkaros tuijotti hetken Moorea ja pyöräytti silmänsä. "Ahaa, olet siis sitä mieltä, että se joka tulee jälkimmäisenä pöytään, omistaa sen? Menkää kokeilemaan teoriaanne jonkun toisen pöytään siinä tapauksessa, neiti Moore." Kalkaros vastasi ja kumartui sitten nyhtäisemään lehden Mooren kädestä.<br>"Ja kun minä puhun sinä kuuntelet, nuori neiti." Kalkaros jatkoi. "Sinä olet oppilas. Sinä puhuttelet minua professori Kalkarokseksi. Sinä tottelet minua. Sinä lähdet tästä pöydästä tällä sekunnilla tai opettelet käyttäytymään järkevästi." Kalkaros sihahti. Miksi juuri hänen piti joutua iskemään yhteen vihaisten teini-ikäisten tyttöjen kanssa? McGarmiva ei varmastikaan joutunut kestämään tällaista. "Ja Rohkelikolta lähti toiset kymmenen pistettä käytöksesi vuoksi."
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 12, 2004 12:48:48 GMT -5
"Ei vaan.. Yleensäkin koska sinä et omista tätä paikkaa, et pöytää niin milläs kiellät etten minä saisi istua tässä? Ja anna se lehti takaisin.. Se on minun.. Senkin...", Moore sanoo ja sihisee loput mutta lopettaa sitten. Haukkuminen vain veisi pisteitä vaikka ei se silleen tyttöön iskenyt. "Ihmettelen yhä miten sinä yhä olet opettaja..", neito sanoo mutta puree sitten huultaan. "Unohda.. Kiitos", mumisee sitten ja laskee kymmeneen. "Eh.. jos teidän egonne sitä vaatii Professori Kalkaros niin voin kain minä pönkittää sitä sitten noin jos se teitä niin miellyttää", Moore sanoo painottaen Professori sanoo ivallisesti. "Anna nyt se lehteni takaisin, ole hyvä", sanoo sitten katsoen tuota tuhahtaen. "Minä haluan vain lukea sitä lehteä.. Häiritseekö se niin paljon teitä Professori?", kysyy sitten ja pyörittää päätään.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 12, 2004 13:04:06 GMT -5
Kalkaros pyöritteli lehteä käsissään. "En omistakaan, mutta paikka kuuluu sille, joka siihen on ensimmäisenä tullut, joten lopeta inttäminen. Kuullostat aivan viisi vuotiaalta, neiti Moore." Kalkaros piti pienen tauon kuunnellen Mooren puhetta. Tämä oli eräs maailman ärsyttävimpiä ihmistyyppejä. 'Hei, olen kovis. Ja nyt auon päätäni.' Paremminkin vuoden teinikana palkinnon voittaja. "Neiti Moore, en tiedä, mitä koetat saada aikaan, mutta haluan kertoa, että tällä hetkellä kuullostat vain ärsyttävältä räkänokalta. Voisitko lopettaa sen? Ja ei, et saa lehteäsi takaisin, koska aiot vain kadota sen taakse. Saat sen sitten, kun ymmärrät poistua tästä pöydästä." Kalkars jatkoi. "Ja koska tunnut olevan kiinnostunut seurastani niin kovasti olet tervetullut jälki-istuntoon ensiviikon perjantaina kello kuusi."
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 12, 2004 13:16:48 GMT -5
"Jos minä olen viisi niin minkäsikäinen itse olet", tuhahtaa. "Koetan saada aikaiseksi sen että saisin lukea tässä sitä lehteäni. En kiusata sinua. Onko se niin paljon pyydetty Professori, että voisin lukea tässä sen lehteni.. Se tuskin tappaa teitä ellette ole naisille allerginen.. Tai no rohkelikoille näemmä olet mutta sen nyt tietävät kaikki", Moore sanoo rauhallisesti. "Seurastasi? Jälki-istuntoa? Aijee.. Siitä että istun tässä.. Mainiota.. Kiitoksia kovasti.. Oikein sydäntä lämmittävää!", Moore sanoo purrren huultaan.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 12, 2004 13:35:04 GMT -5
Kalkaros tuijotti hetken Moorea. "Hienoa. Nyt, kun olet saanut äänensävysi hallintaan, voisit katsoa, mitä puhut. Verrattuna sinuun minä en ole koskaan sanonut mitään loukkaavaa." Severus jatkoi. Toisaalta, nuo loukkaukset kimmahtivat varsin helposti pois, koska ne eivät osaneet Kalkaroksen arkoihin paikkoihin. Mutta tuskin hän olisi välittänyt niistäkään, jotka osuivat. "Ja tuo purnaaminen ei auta pätkän vertaa, neiti Moore." Kalkaros jatkoi ja puhui myös hyvin rauhallisesti, nyt, kun Moore oli itse alkanut rauhoittua. Jokunen läheisissä pöydissä istuva oppilas oli seurannut rähinää uteliaana, mutta käänsivät oitis katseensa pois, kun Kalkaros vilkaisi heihin päinkään.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 13, 2004 6:18:44 GMT -5
"Ai et vai? Ainakin mukavia lempinimiä sinulta löytyy", köhäisee. Miksei itse voisi valita mitä tunteja haluaa opiskella? Jos voisi niin tämä jättäisi oikein mielellään Kalkaroksen tunnit väölistä. Varmaan jättäisi Potterkin. Ja moni muu rohkelikko. "Pidätkö sinä edes työstäsi?", kysyy sitten vihjailevaan sävyyn. "Mikseihän Dumbledore, siis rehtori Dumbledore anteeksi, ei ole antanut sinulle virkaa Pimeyden Voimilta Suojautumisen opettajana... Voisikohan siihen olla joku hyväkin syy", neito jatkaa oikein vihjailevasti tähdäten tuon luonteeseen.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 13, 2004 13:28:56 GMT -5
"Käsittääkseni 'mukavia lempinimiä' löytyy kaikilta, jotka elävät Tylypahkassa." Kalkaros vastasi ja viittasi tarjoilijan puoleen. Hän ei aikonut kestää tätä nuorta ilman juotavaa. Tarjoilija kohotti kulmiaan ja nyökkäsi Severuksen tilattua juomansa. Ensimmäinen tilaus tältä asiakaalta tänä iltana. Kalkaros vaikeni hetkeksi seuraavan kysymyksen kohdalla. Pitikö hän työstään? Ei. Työ olisi saattanut olla siedettävämpää, jos oppilaat olisivat olleet kiinnostuneet aiheesta, mutta kun ei. "Käsittääkseni se ei kuulu sinulle, samoin kuin ei myöskään aiemmat työtoiveeni. Vai pakotanko minä sinut kertomaan toiveammatistasi?" Kalkaros sanoi ja siemaisi sitten tarjoilijan tuomaa punaista juomaa.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 13, 2004 14:58:58 GMT -5
"Olin vain utelias.. Onko sekin muka rikos.. Ihmettelin vain että jos et pidä työstäsi kuten käytöksesi antaa osoittaa tai mistä minä tiedän jos sinä olet keksinyt uuden tavan saada oppilaat oppimaan taikaliemiä ni mikäs siinä.. Itse en ainakin opin paremmin itseopiskeluna, mutta kuitenkin eli jos sinä et pidä työstäsi niin miksi sinä teet sitä? Mutta jos pidät niin ei sitten mitään.. Ja älä nyt ota tätäkin pahalla.. Minä vain ihmettelen.. Oppilaat voisivat oppiakin paremmin jos niiden ei tarvitsisi joko pelätä pisteiden puolesta tai saisivat vuoron vastatakin joskus", Moore sanoo ja kohauttaa olkapäitään. "Ja varmasti oppilaat pitäisivät aiheestakin enemmän jos opettaja olisi hieman mukavempi oppilaita kohtaan vaikka luihuiset varmasti rakastaa teidän tuntejanne.. Sitä ei käy kieltäminen mutta kysymys kuuluu miksi?", Moore sanoo. Joko tuo alkaisi huutaa ja viemään taas pisteitä tai antaisi lisää jälki-istuntoa tai sitten tuo voisi antaa järkevän vastauksen eikä olla sellainen idiootti.
[-.-]
|
|