|
Post by Sirius Musta on Aug 14, 2004 16:37:56 GMT -5
"Äh, tuskin se tänne saapastelee aivan Dumbledoren nenän alle. En usko. Se lähettää mielummin jonkun Kuolonsyöjistään asialle." Tottahan se oli. Voldemort tuskin itse vaivautuisi Tylypahkaan. Ei ei. Sitäpaitsi ei se edes olisi luultavasti uskaltanut, silloin kun Dumbledore oli paikalla. Toisaalta tyyppi oli niin kiero ja sekopäinen, ettei sen ajatuksista kyllä koskaan voinut olla varma. Sirius vilkaisee Harrya. Vai halusi poika kuulla Kelmien kouluajoista? Ja Lilyn tietysti? No itseasiassa Sirius oli odottanutkin, että Harry kysyisi jossain vaiheessa niistä ajoista, ja pojan onneksi Sirius tykkäsi puhua siitä aiheesta. Etenkin kuudennen ja seitsemännen lukuvuoden ajoilta, kun hän oli asunut kesälomat Harryn isovanhempien luona. Se oli ollut loistavaa aikaa. Ja kouluajat. Voi, ne olivat olleet loistavia. Kelmit olivat olleet erottamaton nelikko. Järkevä ja rauhallinen Remus, hurjapäät Sirius ja James ja Matohäntä... Matohäntä oli petturi... "Vai tahdot sinä tietää meidän kouluajoistamme? No mitähän kertoisin..." Sirius virnistää ja miettii hetken... "Sinähän nyt tiedät, että me Kelmit olimme varsinaisia rämäpäitä ja rasavillejä nuorena. Tai no, isäsi ja minä lähinnä. Remus oli aina rauhallisempi ja Matohäntä taas... No sanotaanko että hän oli pelkuri." Äänensävystä huomasi, ettei Sirius muistellut matohäntää lämmöllä niin kuin muita kouluaikoihin liittyviä muistojaan. "Minä ja James keksimme kaikenlaisia tempauksia, emmekä juurikaan piitanneet säännöistä, vaikkakaan sitä ei kai pitäisi kertoa sinulle mutta...kerroinpahan nyt kuitenkin." Sirius sanoo virnistän. "Eivätkä minun ja Jamesin tempaukset olleet useinkaan kovin vaarattomia. Tässäkin huoneessa on tullut oltua monet, monet kerrat milloin minkäkin takia. Kerran esimerkiksi olimme lentelemässä illalla, ilman lupaa tosin, koulun alueilla ja sitten James sai jostain päähänsä loitsia luutaani jonkin pikkuloitsun jonka ansiosta sitten lensin luudaltani, josta seurasi ikävän kivulias laskeutuminen ja pari luuta poikki. Sairaalasiipeenhän siitä piti lähteä ja kun luuni olivat ehjät suunnittelin jamesille samanmoisen tempun, jonka ansiosta hän joutui sitten melkoisen tainnoksissa tänne. Ja voit vain kuvitella etteivät opettajat tai jopa Remuskaan aina pitäneet vaarallisista tempauksistamme, ja jälki-istunnossakin olimme useammin kuin kerran viikossa.. Ja me järjestimme usein toisillemme tuon suuntaisi tempauksia, emmekä ajatelleet että niistä voisi olla mitään vaaraa. Sellaisia me olimme, vaikka Remus yritti joskus takoa järkeä päihimme, mutta emmehän me kuunnelleet." Musta puhui hämärässä huoneessa hymyillen muistoilleen. "Sinun isäsi ja äitisi olivat loistavia. James oli aivan retkahtanut Lilyyn jo ensimmäisiltä luokilta lähtien ja heittäytyi aina aivan narriksi saadakseen Lilyn, tai kuten me häntä kutsuimme, Evansin huomion. Lily ei kiinnittänyt häneen erityistä huomiota, mutta parihan heistä sitten lopulta tuli." Musta sanoo virnistäen. Tämä oli aihe josta hän puhui mielellään. Ja sen huomasi.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 15, 2004 1:54:28 GMT -5
Niin no... Ei Voldemort tänne tulisi, kun Dumbledore oli täällä. Sitä oli turha edes miettiä. Ensimmäisenä vuonna se oli tullut, kun Dumbledore oli saanut valekutsun johonkin kokoukseen Lontooseen. Toisena vuonna se oli tullut kun ah, aina niin ihana ja mukava Lucius Malfoy oli ensin järjestänyt sen pihalle koulusta väliaikaisella erokirjeellä. Tosin Dumbledore oli sen jälkeen palannut kouluunsa, kun Ginny oli napattu Salaisuuksien Kammioon. Ja neljäntenä vuonna se oli sitten huijannut Harryn muualle... Kuolonsyöjänsä avulla, jota jopa Dumbledore oli uskonut oikeaksi Vauhkomieleksi. Kiitos Kyyryn virheen, kun tämä oli vienyt Harryn PVS luokkaan ja oikea Vauhkomieli olisi pitänyt pojan lähellä Dumbledore, Harry oli edelleen tässä. Hah.. Poika kuuntelee Siriuksen kertomisia kouluajoistaan. No sen Harry jo tiesikin, että Jamesillakin oli ollut tiettyä piittaamattomuutta säännöistä. Harry naurahtelee kuunnellessaan tuota ja tapittaa kattoa. Ja virnistelee myös. Joo-o. Mahtavaa... Höh. Nyt Sirius lopetti. Mutta ainahan Musta voisi kertoa lisää... Nyt kun tähän aiheeseen päästiin. "No sen minä jo tiesinkin, että hänellä tietty piittaamattomuus säännöistä oli... Kerro lisää." Virnistää. Aihe josta Harry kuuli erittäin mielellään. Ja sen kyllä huomasi.
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 15, 2004 13:05:02 GMT -5
"Tiettyä piittaamattomuutta? No niin kai sitä yleisesti ottaen kutsuttiin. Oikeasti me emme välittäneet säännöistä tuon taivaallista tehdessämme omia juttujamme. Osahan niistä sääntöjen rikkomuksista sitten nousi päivänvaloon, mutta suurempi osa taisi kyllä jäädä salaisuudeksi..." Sirius naurahtaa omaan haukahtavaan tyyliinsä. Todellakin. Suuri osa kaikista rikkomuksista oli jäänyt huomaamatta, ja sääntöjä oli ollut suht helppo rikkoa keidenkään tietämättä, kun oli Jamesin näkymättömyysviitta ja nelikon yhdessä väsäämä kelmien kartta. Niiden avulla kun oli Voronkin ohi päässyt suhteellisen helposti. Ja voi mitä temppuja niiden avulla sitten keksikään. "Ja joskus yöllä lähtiessämme isäsi kanssa näkymättömyysviitan alla vaeltelemaan tapasimme kiusata Voroa käytävillä. Tiputella tavaroita ja kampittaa äijää... Ja sen sellaista..." Musta sanoo virnistäen. "Mutta sinä et sitten ryhdy sellaiseen." Sirius sanoo hymyillen Harrylle. No tosiaan. Ei kummipojan tarvitsisi sentään ruveta koulun henkilökuntaa kiusaamaan niin kuin James ja hän olivat aikoinaan tehneet melko ilkeästikin... Sitäpaitsi nykyisin ei ollut vaikeaa arvata kuka liikkui näkymättömyysviitan kanssa kun tuosta toiset koulussa tiesivät. Jamesin näkymättömyysviitta kun oli ollut salaisuus. "Ja täytyy myöntää että tuli sitä... Kalkarostakin kiusattua sen viitan kanssa..." Sirius sanoo ja irvistää itsekseen. Ruikuli, pah... Tuo oli ansainnut kouluaikoina kaiken minkä oli saanut. Mutta sitä Musta ei Harrylle kyllä sanoisi. Hän sai vihata itse Kalkarosta niin paljon kuin vihasi, mutta turha sitä nyt enää oli Harryyn tämän enempää lietsoa. Vaikkakaan eivät kalkaros ja Harrykaan mitään ystäviä olleet.. Kaikkea muuta.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 15, 2004 13:24:21 GMT -5
[*hysteerinen naurukohtaus* Siun viestin 2 viimeistä sanaa... *räkättää*]
Krehem... Jos tuossa olisi kuka tahansa muu paitsi Sirius niin Harry vajoaisi kasvot punaisena hehkulamppuna loistaen tuonne peiton alle. Kuulosti liiankin tutulta... Harrylta, Ronilta ja Hermionelta. Täydellinen kuvaus heidän kouluvuosistaan paitsi, etteivät he olleet Voroa tai Kalkarosta kiusanneet. Mitä nyt Harry oli Severukselle joka vuosi päätään aukonut ja Vorolle usein kiinni jäänyt. Eh... No mutta silti. Kuulosti aivan Harrylta, Ronilta ja Hermionelta. Ja sittenhän tuo joukkio kuulosti aivan Siriukselta, Jamesilta, Remukselta ... puuttui vain (joukkion petturi eli) joku neljäs, joka oli noilla ollut Matohäntä. Hämmentävää... Sinänsä.<br>Harry naurahtaa. "Joo, en minä sellaiseen ryhdy. Mutta te kolme kuulostatte aivan minulta, Ronilta ja Hermionelta... Ja sinä ja isä aivan Ronilta ja minulta." Virnistää ja hymyilee katse kohdistettuna Siriukseen. No joo... Olihan Jamesin näkymättömyysviitalla hiivitty joka paikkaan mutta olihan sillä myös kiusattu erästäkin... Draco Malfoyta. Herranjestas se oli kyllä juossut kirkuen karkuun ja lujaa. Hehheh. Draco Malfoyn kuoren alla piilotteleva luonne...
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 16, 2004 7:05:43 GMT -5
Sirius hymähtää. Vai kuulostivat heidän nuoruuden touhunsa aivan Harrylta, Ronilta ja Hermionelta? No Harry oli perinyt isänsä luonteenpiirteistä ainakin säännöistä piittaamattomuuden ja rohkeuden. Tosin rohkeus oli kai tullut molempien vanhempien perintönä. Sirius kyllä muisti kouluvuosiltaan ja niiden jälkeenkin Jamesin ja Lilyn erittäin hyvin. No olivathan he koko ajan olleetkin kontaktissa koulunkin jälkeen, kunnes... No kunnes tapahtui sitten mitö tapahtui. Voldemort tappoi Potterit. Sirius oli paikalla ensimmäisenä. Se oli ollut sietämättömän kamalaa... Mutta noh, sitä ei kannattanut nyt muistella. "Vai olette te samanlaisia sääntöjenrikkojia kuin mekin olimme...?" Sirius hymähtää. "No yrittäkäähän nyt olla sotkeutumatta mihinkään ihan älyttömiin tempauksiin. Puhun nyt kokemuksella." Musta naurahtaa. No he jamesin kanssa olivat tosiaan tehneet kaikkea ei-järkevää, ja joutuneet siitä sitten kärsimään seurauksetkin... Ja Harryn huoltajana... No, huoltajana kouluaikoina Sirius katsoi asiakseen yrittää toppuutella Harrya ettei tämä sentään tekisi mitään yhtä tyhmiä ja ennenkaikkea vaarallisia juttuja mitä he Harryn isän kanssa olivat harrastaneet. "No mutta kerroppas sinä omista kouluvuosistasi jotain? Enhän minä ole kuullut ensimmäisistä vuosistasi paljoakaan..." Mies sanoo hymyillen. No todentotta. Hän oli kuullut muutaman kommentin Harryn kahdesta ensimmäisestä vuodesta, kolmantena vuonna Harry olikin sitten saanut totuuden Siriuksesta selville, mutta sirius ei tiennyt paljoakaan siitäkään vuodesta... Ja hän kyllä halusi tietää ja kuunnella harryn koulujuttuja. Olihan hän tietysti noista Voldemortin kohtaamisista kuullut seikkaperäisen selityksen, mutta muuten Harryn kouluvuodet olivat Siriukselle melko tuntemattomia.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 16, 2004 7:41:54 GMT -5
Kyllä joo, noista tuli mieleen Kolmikko. Todellakin... Tai sitten kolmikosta tuli mieleen tuo nelikko, joka nyt sinänsä oli sekin Kolmikko, että yksi oli ollut petturi. Harry naurahtaa, kun Sirius 'käskee' kertomaan omista kouluvuosistaan... Mistähän sitä aloittaisi? Ensimmäisestä vuodesta ei juuri tällä hetkellä tullut mitään mieleen mutta toisesta vuodesta... Heti. Miten Weasleyn veljekset - tai no heistä vain Ron, Fred ja George - olivat hakeneet Harryn Dursleyn perheen luota isänsä lentävällä autolla, miten Harry ja Ron olivat sitten lentäneet sillä samalla autolla kouluu, kiitos Dobbyn tempauksen, jolla se yritti pitää Harryn poissa Tylypahkasta, miten he olivat menneet sinne helkutin Kiellettyyn Metsään koska Hagrid käski seurata hämähäkkejä... "No okei. Voin minä jotain kertoa mitä mieleen tulee... Kuten sen, kun toisena vuotenamme olimme Kings Crossin rautatieasemalla menossa laiturille 9 ja 3/4. Mukana minä, Ron ja muu Weasleyn perhe lukuunottamatta kotoa jo muuttaneita Weasleyn poikia. Fred, George ja Percy menivät ensin sille Tylypahkan laiturille. Sitten meni Ginny ja sitten Arthur ja Molly. Sitten piti mennä viimeisenä minun ja Ronin ja juoksimme aivan normaalisti sitä seinää kohti koska kello oli jo minuuttia vaille yksitoista eli minuuttia vaille junan lähdön. Mutta kun meidän olisi pitänyt päästä seinästä läpi niin törmäsimmekin vain normaaliin kiviseinään. Hyvä, ettei aivotärähdyksiä tai muuta. Jästit hieman katsoivat siinä mutta selitin vain menettäneeni niiden kärryjen hallinnan." Harry hymähtää. Joo-o. Eikä tuossa vielä ollut puoliakaan tästä jutusta. Ehei, pahin oli vielä edessä. Vuosi, jona kuolema oli käynyt lähellä muutenkin kuin Voldemortin aiheuttamana. Pienen hengähdystauon jälkeen jatkaa taas... "No me ei siis päästy siihen junaan, kellokin ehti jo lyödä yksitoista. Sanoin Ronille, että mennään odottamaan heidän autolleen, josta Ron sitten keksi, että se auto - me kun satuimme olemaan sillä lentävällä autolla liikkeellä vaikka eipä Weasleyn perheellä muuta autoa olekaan. Nyt ei sitäkään. No en minä varsinaisesti edes yrittänyt estää Ronia, kun hän istui kuskin paikalle ja minä sen auton kohdalla kirjaimellisesti pelkääjän paikalle ja päätimme sitten lentää kouluun sillä autolla... Muistin tosin vasta pienen lentomatkan jälkeen mainita, etteivät jästit ole tottuneet lentäviin autoihin, joten Ron painoi sellaista hienoa nappia kuin Näkymättömyyssuodatin. Tuli siis sitten lennettyä näkymättömällä autolla tosin sekin nappi meni rikki, kun olimme - kaikeksi onneksi - jo kaukana kaupungista. Sitten pitikin vain löytää se koulun pikajuna. Tosin siinä kävi sitten toisinpäin, kun raiteiden yläpuolella tai oikeastaan jopa melkein raiteilla lensimme sillä autolla ja jostan kuului paha enteinen samaisen pikajunan pillin vihellys. Eh... Ei kai siinä mitään muuta kuin että se kuului aivan läheltä ja taakse vilkaistessamme se juna oli lähes autossa kiinni. Mukavaa. Ron sai jotenkin ihmeessä väistettyä siitä tieltä juuri ennen kuin se juna olisi ajanut päälle mutta kierteli ja kaarteli sen verran lujaa sillä autolla, että minun puolellani oleva ovi aukesi ja lensin sitten autosta ulos. Mikäli yhdellä ja välillä kahdella kädellä auton ovesta kiinni pitämistä voi autosta uloslennoksi kutsua. Sen jälkeen kun olin taas autossa, matka jatkuikin aivan turvallisissa olosuhteissa tänne asti. Koululle päästyämme auto hajosi ollessamme vielä ilmassa... Käskin Ronin varoa tuota puuta mutta ajoimme sitten suoraan siihen melkoisella metelillä. Ja sitten laskeutui hiljaisuus ja ehdittiin jo huokaista helpotuksesta, kunnes sitten puu alkoi meitä hakkaamaan. Kyllä, Tällipaju. Mahtavaa. Pääsimme sieltä alas - edelleen auton kyydissä - ja autokin suostui lähtemään liikeelle kun se äsken oli sammunut juuri ennen törmäystä siihen hulluun puuhun. Sen jälkeen se auto tosin heitti kyydistään sekä meidät, että tavaramme ja lähti Kiellettyyn Metsään mutta tuli siihen toisenkin kerran saman vuoden aikana törmättyä... Tai pikemminkin se auto löysi silloin meidät." Huh... Kyllä tämä poika osasi puhuakin, kun seuraa sai. Se oli kyllä tullut huomattua. Tosin helppohan se oli puhua, kun löytyi puheenaihe ja kouluvuodet Tylypahkassa olivat olleet sen verran tapahtumarikkaita, että niistä kyllä riitti puhuttavaa. Todellakin... "Sisälle tullessamme törmäsimme ensimmäisenä Voroon, joka vei meidät Kalkaroksen puheille ja saimme tietää, että meidät oli nähnyt seitsemän jästiä. Ja hän oli tietysti erittäin raivoissaan siitä, että olimme runnelleet sitä puuta. Eikä tietenkään ollenkaan pahoillaan siitä, että se puu oli runnellut meitä. Eh..." Virnistää Siriukselle päin ja tuijottaa kattoa. Viides vuosi Tylypahkassa... Ja nyt oli käynyt Kuolonsyöjä kimppuun. Eivät ne aivan syyttä suotta keskellä vuotta kimppuun käyneet.. tai no keskellä ja keskellä vuotta mutta kuitenkin. Ehei... Mitä se sitten tarkoitti niin sen Harry haluaisi todellakin saada selville. Ehkä Voldemort iskisi taas.
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 16, 2004 12:42:28 GMT -5
Sirius nauraa harryn kertomukselle toisen kouluvuoden vauhdikkaista tapahtumista. "No teiltä ei sitten toisesta vuodesta vauhtia puuttunut!" Mies sanoo nauraen omaperäiseen tyyliinsä haukahdellen. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niitä oli aina riittänyt Siriuksen elämässä... Tai noh, oli riittänyt ennen Jamesin ja Lilyn kuolemaa ja Azkabaniin joutumista. Vankilassa kun ei pahemmin vauhtia ollut. Eikä liiemmin vaarallisia tilanteitakaan. Ainoa vähänkin jännittävä tilanne oli ollut se kun Sirius oli karannut Azkabanista ja etsinyt itselleen piilopaikan. Mutta onneksi Harryn ei, ainakaan toistaiseksi tarvitsisi koskaan joutua sellaisiin tilanteisiin. Kaksitoista hukkaan heitettyä vuotta Azkabanissa, jonka aikana hän olisi voinut olla Harryn hultajana tai edes vaikuttaa Harryn elämässä jollain lailla. Mutta mennyttä kun ei saa muutetuksi. Mutta tulevaisuuteen saattoi vaikuttaa, eikä Sirius aikonut istua enää ainuttakaan hetkeä syyttömänä Azkabanissa. Ei takuulla. Joko Matohäntä napattaisiin ja passitettaisiin Siriuksen tilalle Azkabaniin, tai sitten Sirius tosiaan tappaisi sen petturin. Koska viha tuota kohtaan oli jotain niin suurta ettei kukaan voinut edes käsittää. Matohäntä, jonka takia Siriuksen paras ystävä oli kuollut, sen saastan takia Harrylla ei ollut vanhempia eikä mitään muistikuvaa noista. Ja se oli väärin. Ja ei ollut vaikeaa arvata kuinka monta kertaa Siriusta oli kaduttanut, ja kuinka monta kertaa hän oli miettinyt menneiden vuosien aikana, mitä jos hän olisi ollut Pottereiden salaisuudenhaltija? Harrylla olisi silloin vanhemmat, koska Sirius olisi kuollut ennen kuin pettänyt nämä, toisin kuin petturi ja suunnaton pelkuri Peter Piskuilan... Sirius on mietteissään, mutta herää sitten ajatuksistaan ja hymyilee Harrylle. Entäs kolmas vuosi? Vai menikö se vain siinä että pelkäsitte hullua murhaajaa?" Musta kysyy virnistäen leikkisästi. No joo, hänhän olikin lopunperin ollut sitten varsinainen murhaaja. Tai ilman Harrya olisi kenties ollutkin, mutta ei tuo Harrya olisi tappanut... Ei tietenkään.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 20, 2004 14:53:02 GMT -5
Naurahtaa Siriuksen nauraessa ja hymyilee.. Joo-o. Eikä siinä ollut vasta kuin toisen vuoden alusta pieni osa. Mutta koko vuosi.. oli ollut varsin valaiseva kokemus. Saipahan ainakin tietää mihin muuhun Voldemort pystyy kuin 'vain' avada kedavraan, ihmisten tunteettomaan murhaamiseen ja kärmeskielen puhumiseen... Itsensä tallentaminen päiväkirjaan muistona jotta voisi palata uudestaan 50 vuotta aikaa eteenpäin. Sangen nerokasta. Ei, tämä poika ei todellakaan pitänyt vanhempiensa tappajaa tyhmänä. "Ja sitten kun Dumbledore joutui väliaikaisesti eroamaan virastaan - kiitos Lucius Malfoyn - ja Hagrid joutui pieneksi hetkeksi Azkabaniin, hän käski meidän seurata hämähäkkejä. Joo, mahtavaa. Melkein kuolimme sillä reissulla. Ne hämähäkit kun menivät Kiellettyyn Metsään ja minä, Ron ja Tora eli tuo Hagridin koira lähdimme niiden perään. Ja jossain vaiheessa tajusimme, että meitä kantaa pitkin metsää sellaiset jättiläishämäkit, jotka olivat varmaan suunnilleen Hagridin kokoisia. Eh... sangen mukavaa. Joo.. kun ne olivat meidät maahan laskeneet niin paikalle asteli Hämäkäk, jota oli aikaisemmin pidetty Salaisuuksien Kammion hirviönä koska Voldemort lavasti Hagridin siihen syylliseksi... Pienen keskustelutuokion jälkeen se sitten käski napsia meidät iltapalaksi tai jotain. Ja asia, josta Ron oli minua yrittänyt koko ajan varoittaa keskustellessani sen Hämäkäkin kanssa valkeni, kun se hämähäkki häipyi paikalta... Siellä kun sattui olemaan varmaan enemmän kuin tuhat hämähäkkiä paikalla. Eh. Mukavaahan se sekin. Weasleyn auto tosin sitten pelasti meidät. Ajoi yhtäkkiä itsensä paikalle ja ajoimme pois sillä sieltä metsästä. Ja se auto katosi jälleen metsään... Ei ole sen jälkeen näkynyt." Pitää pienen tauon... toinen ja kolmas vuosi. Melko tapahtumarikkaita. Ja neljännestä oli turha edes puhua. Silloin oli tapahtunut erittäin paljon. Tosin neljännen vuoden tapahtumathan Sirius tiesikin jo. Ja sitten tulee taas eräs 'pieni' asia toiselta luokalta mieleen... "Niin ja me halusimme varmistuksen siitä onko Malfoy Luihuisen perillinen vai ei. Sellaisesta kun puhuttiin niissä kangistuksien yhteydessä tulleissa viesteissä, joista sinäkin jo tiedät. Joten me valmistettiin Monijuomalientä ja minä ja Ron mentiin Grabbena ja Goylena Dracon kanssa keskustelemaan. Eh... Hermione ei päässyt mutta ei siitä sen enempää." Vaisu hymähdys lopuksi. Joo-o. Herm kun oli vahingossa valmistanut oman liemensä kissankarvasta. Ja se Monijuomaliemi kun oli vain ihmismuutoksiin.. No tyttö oli luullut, että siinä oli Milicentin hius... pieni moka mutta onneksi Poppy sai sen korjattua vaikka Hermillä jäikin sen takia tuo hämähäkkireissu kokematta. Tiedä kyllä oliko se sitten hyvä vai huono asia. "Joo.. Ja meidän niin sanottu uusi Pimeyden Voimilta Suojautumisen opettajamme oli taas huijari, joka ei osannut mitään koska oli kaikki tekonsa kirjoihinsa napannut muiden ihmisten teoista ja pyyhkinyt heidän muistinsa. Ainoa loitsu, jonka Lockhart osasi, heh. No joo mutta hän päätti laittaa kaksintaistelukerhon pystyyn. Hyvä idea mutta ei kokoontunut kuin kerran. Ja silläkin kerralla tuli opittua aseistariisunta loitsu - kiitos vaan eräälle nimeltä mainitsemattomalle luihuisen tuvan johtajalle - ja saatua mukavat parin voltin ilmalennot kiitos Malfoyn selatus pikamuksen ja loitsuttuani sitten Dracoon halkinauruksen - jonka jälkeen hän ei olisi tullut edes enää mitään loitsimaan ellei tuvan johtajansa olisi ottanut häntä niskasta kiinni ja viskannut takaisin kentälle - hän loitsi sitten käärmeen siihen esille. Mukavaa... Ei niin että olisin pelännyt sitä ja ei se Malfoy kyllä näyttänyt osaavan ilmeestään päätellen loitsua, jolla sen käärmeen saisi pois. No tämä huijari Lockhart sitten yritti loitsia sitä käärmettä pois menespoies - loitsulla, jonka ansiosta se käärme teki ilmalennon ja kai voltinkin ilmassa ja palasi melkoisen raivoissaan siihen areenalle. Ja kun se oli käymässä Justinin - eräs meidän tuvasta - kimppuun niin minulla 'naksahti päässä' ja kävelin sitä lähemmäs samalla kuin puhuin sille ja se ymmärsi mitä sanoin. Nimeltä mainitsematon tuvanjohtaja sitten karkoitti sen pois heti sen jälkeen, kun se käärme oli kääntynyt minuun päin ja ei enää kiinnittänyt Justiniin huomiota. Ja sen jälkeen sitten sai katsella tuijotuksia ja välttelyjä aika kauan mutta mitäpäs pienistä.. Niihin on jo tottunut. Mutta tulipa samantien koko koulun tietoon, että osaan puhua käärmeiden kanssa. Nooh.. hällä väliä." Voldemortin hyökkäyksistä Sirius jo tiesi... Joka vuoden osalta. Mutta muuten sitten... Eipä kai. No nyt olisi erittäin hyvin hyvää aikaa kertoa, kun oli äsken nukkunutkin niin kauan ja kaikkea. "Ja sitten oli se Voldemort ja basiliski juttu. Ja kolmannen vuoden alussa kuulin sinun karanneen Azkabanista. Ja Arthur Weasleylta kuulin, että etsit minua ja samalla tuli kuultua sinun olevan kummisetäni. Tosin he väittivät, että aiot tappaa minut mutta... Ei nyt aivan totuus sitten se." Harry naurahtaa tuijottaen kattoon... Kolmas vuosi. Joo-o, olihan silloinkin sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Ankeuttajat, Hiinokka, Sirius, se kun Hermione löi Malfoyta turpaan... "Junaan päästiin tällä kertaa ongelmitta ja matkalla se juna yhtäkkiä pysähtyi ja valot sammuivat... Ron, joka istui ikkunanpuolella, katsoi aika shokissa, kun ikkunat alkoivat mennä jäihin. Ja Remus Lupin nukkui siinä meidän vaunussamme, jonne satuimme menemään koska muualla ei ollut meille kaikille kolmelle tilaa. Joo-o. Ja sitten siihen ovelle tuli ankeuttaja, joka avasi sen oven ja kohdisti minun huonolla tuurillani huomionsa minuun. Joo-o. Ensimmäinen kohtaamiseni ankeuttajan kanssa. Joka tosin johti siihen, että meni taju mutta sitä ennen kuulin jonkun naisen kiljuvan pääni sisällä tosin luulin silloin sen olevan sellaista, jonka kaikki kuulivat... Remus loihti suojeliuksen ja tarjosi minulle suklaata sitten kun heräsin." Puraisee huultaan.. Joo, Harry puhui liikaa. Mutta itsepähän Sirius kysyi. Hah. Saisi tosiaan siis sitten kuullakin kaikkea mitä pojalla mieleen tuli. Jep jep. "Kouluvuosi alkoi ihan mukavasti... Huispausottelu tuli ja koulun porteilla olevat ankeuttajat ryntäsivät kentälle - kiitos sinun mutta mitäpäs pienistä - ja Dumbledore oli onneksi paikalla koska muuten olisin luultavasti luudalta maahan pudotessani kuollut. Ja kun olin Tulisalaman saanut niin Herm meni kertomaan asiasta McGarmivalle ja hän takavarikoi sen luudan minulta koska epäili sen olevan sinulta ja sinun luultiin haluavan tappaa minut... Edelleen väärä luulo siis. Sain sen onneksi samassa kunnossa takaisin joten eipäs hätiä mitiä. Remus suostui opettamaan minulle ankeuttajan karkoitusloitsun, johon kyllä meni hieman aikaa - tosin eivätpä sitä useimmat aikuisetkaan osaa joten mitäpäs pienistä - mutta tulipahan opittua sekin. Periaatteella, että pitää tietää vastaloitsuja ja vastakirouksia niihin kaikkiin ja kaikkeen mihin törmää.. Oli sitten ankeuttaja tai pelkkä tainnutus. Tai joku anteeksiantamaton." Harry naurahtaa ja kääntää katsettaan Siriuseen. Virnistää. "Että sellaista.. Jälki-istuntoja ja tilanteita, joissa olen lähes lentänyt koulusta on tullut hiton monta. Samoin hengenvaarallisia tilanteita ja muutama Voldemortiin törmäys mutta hengissä ollaan." Hymähtää.
[Joo-o. Mahtavaa... Mie tylsistytän siut kokonaan xD]
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 20, 2004 15:57:03 GMT -5
Sirius kuuntelee kummipoikansa puheita hymyillen välillä, ja välillä nyökytellen. No ainakin tuolla riitti kouluvuosistaan kerrottavaa, mikä oli mukavaa. Toistaalta tapahtumat olisivat tietysti voineet olla hiukan toisenlaisia, kuin tapaamisia Voldemortin kanssa sun muuta. Harmi että Harryn oli täytynyt kokea sellaista. Mutta elämässä sattui paljon kaikkea, jota ei toivoisi tapahtuvan, ja joihin ei osannut varautua. Sellaista se oli. Kuuntelee harryn puheita ja monijuomaliemi-kohdassa naurahtaa. "Arvatenkin hermione keitti sen liemen teille?" Sirius sanoo hymyillen. Hermione olikin varsin älykäs noita. Ollut kyllä alusta lähtien. Ei tietysti niin että Harry tai Ronkaan olisivat mitään idiootteja olleet, mutta Hermione oli... No ainakin halukkaampi opiskelun suhteen, sanottaisiko. Ai niin Lockhart... Siitä tyypistä Siriuksin oli kuullut. Tai oliko mahdollista että joku ei olisi kuullut. Lehdessä päivittäin. Päivän Profeetan etusivun koristuksena liiankin usein... Pah,vai sellainen tyyppi se loppupeleissä sitten oli ollut? No eipä ollut erikoista. Se tyyppi ei varmaan oikeasti osannut yhtään mitään muuta kuin muistiloitsun. Tuskin. Harryn puhuessa kolmannesta vuodesta ja siitä kuinka kaikki luulivat Siriuksen haluavan tappaa Harryn Musta naurahtaa kuivasti. "Noniin. En kyllä oikeastaan ihmettele. Miksi joku joka on istunut toimettomana Azkabanissa 13 vuotta, ja joka kaikkien mielestä on selkeä kuolonsyöjä haluaisi karata yhtäkkiä etsiäkseen käsiinsä juuri sinut. Oli kai olevinaan ilmiselvää, että tahdoin tappaa sinut." Sirius sanoo hiukan katkeran oloisesti, mutta hymyilee sitten. No toki mieheen oli jättänyt jälkensä kolmentoista vuoden ajanjakso Azkabanin vankilassa. kaikenlisäksi syytettynä jostain mitä ei ollut tehnyt. Eikä hän ollut mikään kuolonsyöjä ollut niin kuin ihmiset olivat luulleet. Muka Voldemortin uskollinen kannattaja... Ja pyh. Mutta noh... se siitä. Sirius naurahtaa. "Remus on aina ollut hyvä pimeyden voimilta suojautumisessa. Ja näkeehän sen." Musta sanoo hymyillen. Jep. remus oli ollut kouluaikoinakin haka siinä aineessa. Ehkä sillä oli vaikutusta, että Remus oli ihmissusi. Ehkä ei, normaali koululainen tuo oli kuitenkin aina ollut. ja loistava ystävä samoin. Aivan kuten James. Tai vaikkei tuo ehkä erityisen loistava koululainen ollut mutta... "No, parasta kaikesta on, että sinä olet hengissä ja lähes vahingoittumaton." Musta sanoo hymähtäen. Täysin vahingoittumaton ei oikein voisi sanoa. Kaikista Voldemortin kohtaamisen kaltaisista tapauksista jäisi jäljet ihmisen sisään.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 20, 2004 16:19:44 GMT -5
Hymähtelee ja naurahtelee Siriuksen sanoille. "Niin no mitäpä sitä voisi odottaa? Ehkä sitä, että sinä olit viimeinkin halunnut vapaaksi sieltä. No joo, väärinkäsityksiä sattuu." Harry huokaisee ja tuijottaa kattoon. Sattuihan niitä.. Ensimmäisellä luokalla oli sattunut heti ensimmäinen. Nimittäin, että Seve olisi ollut Viisasten Kiven perässä. Ehei, se mieshän oli vain yrittänyt kai suojella sitä kiveä Oravelta ja muilta joskin oli Oraven kanssa siellä metsässä silloin keskustellut ja Harry oli kuullut ja käsittänyt väärin. "Ensimmäisellä luokallani luulin, että ah-niin-ihana liemien opettajani olisi halunnut varastaa viisasten kiven koska hän oli yrittänyt mennä sitä vartioineen kolmipäisen koiran - Pörrön - ohitse ja kaikkea. Noh, totuus ei sitten aivan se ollut." Jokin naurahduksen ja tuhahduksen sekoitus. Tai no pikemminkin hymähdyksen ja tuhahduksen sekoitus. "Joo, sen tosiaan näkee.. Ainoa hyvä pimeyden voimilta suojautumisen opettaja koska vale-vauhkomieltä ei lasketa. Vaikka oppipahan siltä aika paljonkin kuten sen, että kaikki ei ole ainä sitä miltä näyttää.. Ja alituisen valppauden. Ja lisää Voldemortin hulluudesta." Taas Harry tuhahtaa. No hullu se äijä kyllä oli. Se oli pakko myöntää. No ainakin kasvoi henkisesti melkoista vauhtia tässä vuosien aikana, 'kiitos' Voldemortin ja hänen Kuolonsyöjiensä. Ja kaiken muun.. Jep jep. Fyysisesti sitten ei ainakaan pituutta ollut tullut kasvettua. Harry naurahtaa. "Joo-o, hengissä tosiaan... Ja lähes vahingoittumaton. Kiitos samoin." Ja taas poika virnistää ja sitten hymyilee Siriuksen suuntaan.
[Mitäänsanomatonta xP]
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 21, 2004 5:03:14 GMT -5
Sirius hymähtää. "Niin, sattuuhan noita." Musta sanoo. No olihan hänellekin sattunut kaikenlaisia erehdyksiä. Ja yksi kohtalokkaimmista oli erehtyminen Peterin suhteen... Joka sitten loppujenlopuksi johti... No, kaikki tiesivät sen erehdyksen seuraukset. Vai Harry oli silloin ensimmäisellä luokalla luullut Kalkaroksen suunnittelevan viisasten kiven varastamista. Tai olihan Sirius ehkä tästä jotain kuullut ennenkin, mutta... Ainakin hän tiesi koko jutun Oravesta. Ja ensimmäisen vuoden tapahtumista Oraveen ja Harryyn liittyen muutenkin. Jep, mutta hengissä oltiin tässä, lähes vahingoittumattomina. Tai se nyt oli tällä hetkellä ehkä väärä ilmaus, kun oli joutunut kidutuskirouksen uhriksi ja paikkoja särki mutta. Ei pahemmin vahingoittuneita kuitenkaan. Sirius makaa sängyllään kattoon tuijotellen. Hänen täytyisi lähteä mahdollisimman nopeasti takaisin Kamlanhanaukiolle. Jos paljastuisi että hän oli täällä, Dumbledore joutuisi vaikeuksiin. Ja se ei kävisi päinsä. Sirius nousee istumaan sängyllään. "Minä lähden aamulla takaisin kalmanhanaukiolle." Mies sanoo vilkaisten Harrya. Ei hän vielä täydessä kunnossa ollut... Ei ehkä läheskään kun joka paikkaa särki, mutta silti hänen olisi lähdettävä. Ei ollut vaihtoehtoja.
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 21, 2004 10:14:21 GMT -5
Täääh? Sirius lähtisi jo aamulla takaisin...? No eipäs ollut mukavaa kuultavaa. Ei todellakaan. Vaikka kai se oli vain pakko ymmärtää. Harry huokaisee hiljaa ja tuijottaa kattoon. Huomenna kai sitten takaisin tunneille istumaan... Jaij. Noh keräisi taas katseita mutta mitäpäs pienistä. Niihin oli jo tottunut. Ja aina eri syystä sen syyn lisäksi, että kyseessä oli Harry Potter. Pah. Huokaus. "Joo... Ja minä takaisin tuonne koulun käytäville."
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 21, 2004 11:22:23 GMT -5
"Jäisin kyllä hyvin mielelläni vielä, mutta en voi ottaa sitö riskiä että tulen nähdyksi ja jään kinni. Josta sitten koituisi vain Dumbledorelle vaikeuksia, enkä voi sallia sitä." Sirius sanoo katsoen Harrya laimeasti hymyillen. Niinpä, tuonkin täytyisi kohta taas palata opiskelemaan parinpäivän ylimääräisen "loman" takia. No varsinaista lomaa juu. Tälläiset lomat voisi jättää pitämättä. Mutta sehän nyt ei taas ollutkaan heidän käsissään. Ellei sitten halunnut mennä kouluun puolikuntoisena. "No koita kestää opiskelua." Sirius sanoo hymyillen. Onneksi tuo sentään hyväksyi asian näinkin helposti, että Sirius lähtisi jo nyt eikä ruvennut suostutteleman Siriusta jäämään. Hän ei voisi jäädä. Hän ei saisi jäädä kiinni. Tai muuten voisi olla etteivät Harry ja Sirius näkisi enää ikinä...
|
|
|
Post by Harry Potter on Aug 21, 2004 11:50:56 GMT -5
Huokaus. "Tiedetään... Ja sekin on aivan tiedossa, että sinun on pakko mennä. En minä mitenkään sinua siitä syytä. Enkä ala saarnaamaan, että sinä tulit koulunalueelle ja kaikkea koska sinä nyt satuit tulemaan juuri sopivaan aikaan. Joten jätän Dumbledorelle sen saarnaamisen. Sitäpaitsi... Jos joku saa tosiaan tietää sinun olevan täällä... Tuleepahan ainakin varmistettua, että me näemme taas, kun sinä lähdet aamulla." Vaisu hymähdys ja vaisu hymy kasvoilla. Joo no Siriusta kieltämättä tulisi ikävä kuten aina... tuota haukahtavaa naurahdusta ja kaikkea mutta minkäs teet.. parempi todellakin näin kuin ettei näkisi enää ... ikinä. Hui, kauhea ajatus, jonka sysää heti mielestään pois. Aivan liian kauhea ajatus. Eihän Harry tuollaisesta selviäisi ikinä. Ei ikinä. [*itkuparku vitos kirjan takia*] Vaisu naurahdus. "Joo-o. Yritän... Kyllä kai se siitä samaan malliin kuin tähänkin asti. PVS täyden kympin arvoisesti, muut kohtalaisesti ja liemet sitten toivottavasti sen verran hyvin, että V.I.P. kokeiden jälkeen on aurorin koulutukseen mahdollisuudet vaikka noh.. onhan tässä vielä kaksi vuotta jäljellä mutta silti. Ei tuo nyt niin ratkaiseva ole kuin S.U.P.E.R. sitten seitsemännellä luokalla mutta silti." Hymähdys.
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 21, 2004 13:27:40 GMT -5
Sirius hymähtää. Oikeastaan hän oli jo pelännyt, että harry alkaisi suostuttelemaan häntä jäämään vielä, mutta onneksi tuo ei tehnyt niin. Ei tarvinnut selitellä. Tosin totta oli, että jos Sirius jäisi kiinni, mikä tässä ympäristössä oli enemmän kuin todennäköistä, hän joutuisi Azkabaniin, ja saisi sellaisen vartion että pako olisi mahdoton. Ja sitäpaitsi hän saisi Ankauttajilta suudelman jos hän jäisi kiinni. Ja silloin he eivät Harryn kanssa enää koskaan tapaisi. Ja sitäpaitsi Kalmanhanaukiolla Sirius sai koko ajan miettiä oliko Harry kunnossa, ja tämän jälkeen etenkin... Mutta kuka estäisi häntä tekemästä niitä vierailuja joita hän teki nykyisinkin? No ei kukaan voisi estää. Ei edes Dumbledore. "Äh, no sinulla nyt on mahdollisuudet ihan mihin vaan. Ja sitäpaitsi jos jatkat koulunkäyntiä tätä rataa niin takaan että sinusta tulee aurori." Musta naurahtaa.. no ei sitä voisi taata, mutta olisi ainakin hyvin mahdollista.
|
|