|
Post by PansyParkinson on May 9, 2004 9:13:45 GMT -5
Pansy oli kierrellyt käytävillä jo jonkin aikaa etsien Malfoyta. Pansylla oli tälle asiaa. Ei kovin tärkeää ,mutta koska hän oli jo tehnyt läksynsä voisi hän toimittaa asiansa Dracolle. Pansy saapui kirjastolle ja viiletti sisään tyrkäten samalla muutamaa ensiluokkalaista. Kumpa Draco olisi täällä. Pansy ei jaksaisi ainakaan ulos lähteä etsimään. Pansy puikkelehti hyllyjen välissä tömistellen. Jotkut katsoivat paheksuen ,mutta eivät sanoneet mitään. Pansy tuhahti. Miksi kirjastossa piti olla hiljaa? Pansy ainakin pystyi lukemaan mainiosti ,vaikka olisikin kuunnellut samalla Kohtalottaria.
|
|
|
Post by Wrika on May 9, 2004 10:53:28 GMT -5
Malfoy nojaili rennosti yhteen pöytään kumartuneena erään kirjan ylle jonka oli vetäissyt hyllystä huvin vuoksi. Ei siinä ollut parempaakaan tekemistä. Samalla sinne oli tultu palauttamaan muodonmuutokset kirja, jonka Draco oli lainannut ilman lupaa. Kukaan ei tosin ollut huomannut, hyvä niin. Viime kerta oli inhottava, kuraverinen pikku ystävineen. Onneksi ei sentään se Potter typerine arpineen ja luudanvarsineen. Ja se Weasley. Rohkelikon rökittäminen olisi lasten leikkiä nyt kun se kakara oli hyppimässä alas luudanvarreltaan maalisalkojen edessä. Naurettavaa. Ylimielinen virne kasvoillaan Draco työnsi kirjan takaisin hyllyyn, kuullessaan Pansyn tömistelevän paikalle. Mitä silläkin oli tänne toimitettavana? Jotain Voldemortista?
|
|
|
Post by PansyParkinson on May 9, 2004 13:00:27 GMT -5
Pansy äkkäsi Dracon lukemassa kirjaa. Hyvä. Nyt häntäkään ei tarvitsisi enää etsiä. Pansy astelin pojan luokse ja istui tämän viereen. "Tässä kirja jonka lainasin. Missä olet luuhannut? Minulla on ollut kamalan tylsää." Pansy tuhahti malttamattomana. Aina Draco oli jossain kun häntä tarvittiin. "Missä Grabbe ja Goyle muuten ovat?" Pansy ei liiemmin pitänyt pojista ,mutta eivät he häntä kovin edes häirinneet. Mitä Pansy nyt keksisi? Hänen tyttökaverinsa olivat jättäneet läksyt viime tinkaan ja pakersivat niiden parissa varmaan tälläkin hetkellä eikä Pansya huvittanut neuvoakkaan. Hän miksikään kuraveriseksi Hermioneksi rupeaisi. Pansy heilautti hiuksensa olan taakse ja katsoi Dracoa suoraan silmiin. Kumpa Draco keksisi jotain niinkuin yleensä.
|
|
|
Post by Wrika on May 14, 2004 10:21:41 GMT -5
Hymähtäen Draco otti kirjan vastaan heittäen sen läheisimmälle pöydälle. Kohottamatta katsettaan Pansyyn Malfoy vilkaisi ympärilleen kuullessaan tytön kysymykse. Tosiaan. Grabbea ja Goylea ei ollut näkynyt.. tietysti mässäilemässä itsensä täyteen suuressasalissa. Hah. Draco kohautti olkapäitään kysymykselle. "Mites sinua ne porsaat on alkanut kiinnostaa?" Kulmiaan kohottaen ja katseen siirryttyä Parkinsoniin Draco istahti kovalle puutuolille joka kylmäsi lämpimän viitan läpi. Rennosti poika siirsi kätensä pöydälle nojaten siihen hieman. Miksi piti olla niin tylsää... Haukotellen Draco siirsi katseensa ikkunaan katsoen alas pihamaalle. Pieni kerros lunta, oli jo sekin sulmamassa oppilaiden vielä siihen talsiessa ja jättäessä jälkensä. Vielä kunhan se ah niin ihana Potter ilmaantuisi, saisi edes harjoitella hieman kirousloitsuja. Malfoy hymähti yhtäkkiä muistaessaan toisen lukuvuotensa tapahtuman kun oli taikonut Potterin eteen käärmeen. Se oli näkemisen arvoista.. Ja sen kaksintaistelun piti vielä loppua. Juuri kun Draco oli voitolla. Katse 'palautui' takaisin maan päälle samalla kun se hakeutui Pansyn suuntaan. Poika kohotti kulmaansa kuin kysyen mitä tyttö oikein vielä siinä toimitti, seura oli ihan ok mutta...
|
|
|
Post by PansyParkinson on May 14, 2004 16:58:35 GMT -5
Pansy katseli Dracoa odottavasti. Hän naurahti koleasti kuullessaam Malfoyn letkautuksen. Vai että hän muka kiinnostunut tyhmyreistä? Siitä Malfoy saisi uneksia. Pansya eivät ne pojat kiinnostaneet. "Ajattelin vain että missä tukijoukkosi ovat. Etkä sinä' luultavasti aio keksiä mitään järkevää. Vai menetkö leikittämään Potteria? se voisi olla hauskaa katsottavaa." Pansy sanoi kiivaasti pojalle. Hän seurasi Malfoyn vaeltelevaa katsetta. Pah. Ei sillä mitään uutta olisi. Siitä Pansy oli varma. Sen verran hyvin oli hän oppinut Malfoyn tuntemaan.
|
|
|
Post by Wrika on May 22, 2004 6:17:07 GMT -5
"Vähätteletkö sinä minua?!" Draco nousi ylös tuolista melkein kaataen sen kumoon kuullessaan Parkinsonin letkautuksen tukijoukoista ja siitä ettei Malfoy itse keksisi mitään. Kohdistaen terävän ja kylmän katseensa Pansyyn Draco hymähti vihoissaan, hän oli muutenkin kireällä päällä. Lucius, Dracon isä, ei ollut lähettänyt mitään uusia tietoja Voldemortista ja Rohkelikko vastaan Luihuinen huispausoteelu oli tulossa, Katie oli siitäkin ehtinyt Dracolle irvailemaan. Vaalea poika työnsi toisen tuolin tieltään lähtiessään musta viitta hulmahtaen pois päin kirjastosta mulkaisten vielä ohimennen Pansya. "Minun tekemiseni ei sinulle kuulu" Harvoin Draco piikitteli Luihuisille joten siitä saattoi vaistota että kaikki ei ollut hyvin. Nyt Potterin kanssa käyty taistelu olisi poikaa. Varsinkin jos Draco saisi rökitettyä Potteria ihan kunnolla..
|
|
|
Post by Clara Moore on May 30, 2004 6:11:57 GMT -5
Clara tepsuttelee kirjastoon. Aikomuksena palauttaa kirja taikaolennoista ja etsiä jotain muuta ajantappoa. Huomaa sitten Dracon ja Pansyn ja hymähtää. No, he näyttivät tarpeeksi keskittyneiltä toisiinsa. Huokaa ja palauttaa kirjan ja laahustaa hakemaan kirjan jossa kerrotaan pimeyden voimilta suojautumisesta ja istuu pöydän ääreen sitä lukemaan. Vilkuilee välistä Dracoa ja Pansya. Hieman kireähkö tunnelma. "Mikäs luihuisia pännii tänään? Vai onko Potter ehtinyt pilaamaan teidän niin sataeisen päivän auringonpaisteella", sanoo ja katsoo molempia hymyillen ärsyttävän suloisesti.
|
|