Post by Lavender Brown on Jan 22, 2005 8:37:31 GMT -5
Istun oleskeluhuoneessa takan edessä nojatuolissa. Silittelen nojatuolin kulunutta kangasta kädelläni. Tuijotan tuleen ja ajattelen pariviikkoa sitten saamaani kirjettä: "Mitä voin tehdä, äiti ei ehkä koskaan parane..." Kyynel vierähtää poskelleni ja suljen silmäni. Huokaisen.
Varjot lankeavat seinille. Nousen tuolista ja kävelen ikkunan luo, tuijotan ylös tummalle taivaalle. "Miten pärjää, miksi juuri meille kävi näin...", ajattelen taas, pudistan päätäni kuin yrittäen karistaan pahat ajatuksen pois päästäni.
Varjot lankeavat seinille. Nousen tuolista ja kävelen ikkunan luo, tuijotan ylös tummalle taivaalle. "Miten pärjää, miksi juuri meille kävi näin...", ajattelen taas, pudistan päätäni kuin yrittäen karistaan pahat ajatuksen pois päästäni.