|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 8:19:17 GMT -5
"Älä viitsi.. Ihan turhaa nyt.. Mitähän muuta minun päästä on viety?", kysyy ja alkaa kerätä lappuja lukea niitä. "Tässä mitään selityksiä kaivata! Miksi minä haluaisin kuulla yhtään surkeaa valhetta.. Mitä minun pitäisi ajatella sinusta? Koko tämän ajan.. Kaikki pelkkää valhetta.. Pelkkää salailua enemmänkin..", sanoo ääni särkyneenä. Olihan se mukavaa kokea uudestaan sama. Tuo oli.. tehnyt inhottivimman tempun mitä toiselle voi tehdä.<br>"Ja minä luulin jo että sinä todella olisit voinut rakastaa minua?", sanoo pettyneenä.<br>
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Sept 18, 2004 8:33:33 GMT -5
Mitäkö muuta? No ehkä muutama seikka Potterista.. mutta eiväthän ne olleet tärkeitä edes. Ai ja voi.. Hänen selityksiään ei kuunneltaisi. Sepä.. olikin odotettavissa. Voi hemmetti.. Tippa tässä pian linssiin tulisi. Mitäkö hänestä pitäisi ajatella? No ei tämä poika tiennyt enää itsekään. Hän halusi vain olla Claran lähellä ja rakastaa tuota.. "Se oli vain yhteisen tulevaisuutemme parhaaksi!", Malfoy älähti. Ja nyt tuo kyseen alaisti jo hänen rakkautensakin.. God d**n.. Onneksi isä ei ollut näkemässä, miten hänen poika revittiin pieniin palasiin julkisella paikalla, eikä Draco edes saanut pahaa sanaa suustaan vastalauseeksi Moorelle. Hän rakasti tuota. Voi miksei tuo tyttö voinut tajuta sitä?! "Minä rakastinkin ja rakastan edelleen", poika sanoi huultaan purren ja otti muutaman askeleen lähemmäs Claraa. "Sinä vain olit Harryn kanssa ja.. En minä saanut edes mahdollisuutta korjata virheitäni. Minä halusin vain olla lähelläsi.." Malfoy käänsi katseensa eteishallin portaikoon ja räpytteli silmiään tiuhaan tahtiin. 'Takaisin silmiin pirun kyyneleet..'
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 8:45:19 GMT -5
Katsoo tuota ja hengittää syvään. Luojalle kiitos oli jo näin pitkällä. Saisi muuten takuulla keskenmenon pelkästä järkytyksestä.<br>"Parhaaksi? Mitään yhteistä tulevaisuutta ei tainnut koskaan olla! Suhde joka perustuu salailuun ei yksinkertaisesti ole terveellä pohjalla. Aiotko koskaan edes kertoa miten asiat oikein oli?", kysyy ja kyyneleet valuu poskia pitkin. "On sinulla outo tapa osoittaa se että rakastat", sanoo ja katsoo maahan. "Niin olin.. Miksen minä muuten muista Harryn kanssa vietetystä ajastakaan?", kysyy yllättäen. "Ja jos on jonkun kanssa niin noinhan sitä yritetään saada kimma itselle. mennään ja raiskataan ja siinä on kaikki edellytykset siihen että palaisin", sanoo. "Mitä minun..Tämä on fiasko.. Tämä on kamalaa.. Sinä oksetat minua.. Ja tämä lapsi sai alkunsa todella mukavista hetkistä. Onpa se mukava sanoa sille sitten joskus kun se on tarpeeksi iso", sanoo ja katsoo tuota. "Ajattelitko sinä yhtään pitemmälle silloin? Voi miten paljon minä sinusta..", sopertelee. Hyvinpäs tämäkin meni. Vaikka tuo oli tehnyt noin kamalan tempun silti hän.. rakasti tuota. kamalaa. Vai oliko? Näyttää pahoinvoivalta.
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Sept 18, 2004 9:04:04 GMT -5
Draco ei edes mumahtanut. Hän oli menettänyt kaiken. Rakkaansa ja lapsensa. Niin se elämä vain saattoi yllättäen potkia päähän, vaikka kuinka yritit unohtaa ja saada muut unohtamaan. Vasta kun Moore alkoi puhua lapsesta, Malfoynkin suu aukesi. "Ole kiltti, äläkä sano sitä hänelle. Ei viattomien tarvi kärsiä minun idioottimaisita teoistani.", poika sanoi hetken hiljaisuuden vallitessa eteisessä.<br>Ensinnäkään lapsi ei ikinä antaisi Dracolle anteeksi, eikä välttämättä äidilleenkään. Kukapa haluaisi olla vahinkolapsi. Ei odotettu ja ei toivottu ipana, joka syntyi keskelle kaaosta? Tuskin kukaan.. "En silloin ajatellut, en", luihuispoika vastasi. "Mutta minulla on kyllä taatusti ollut aikaa miettiä tekojani. Olin täys ääliö, etkä edes taida tajuta kuinka pahoillani olen. Tekisin mitä vain, että edes koettaisit antaa anteeksi. Ei minullakaan mitkään parhaat fiilikset ole ollut.." Raiskaus oli oksettava temppu taatusti kaikkien mielestä, mutta juhlakunnossa ja niin pehmeällä sängyllä.. Ei tullut pahemmin tekojaan ajateltua. Seuraavana aamuna se vasta raapaisi.. Poika polvistui Claran eteen ja mumahti muistaos -loitsun. Hän oli anteeksi pyytänyt ja valmis ottamaan turpaansa, jos se tuon neidin oloa parantaisi, mutta puoli totuutta oli vielä kertomatta. Ja se puolitotuus oli nimeltään Potter..
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 9:16:10 GMT -5
Huokaa. Oikeassahan tuo oli. "Enpä taida sanoa.. Ei lapsen pidä kärsiä eh, vanhempien virheistä", mutisee. Pitäisikö tuota uskoa. Itkee vain enemmän. Kamalaa. Hysteerista. Mitä tuo nyt tuohon polvistui. Seuraavassa hetkessä pää tuntui olevan niin täynnä. Harry.. Kaikki. Voi pyhä juma.. Ihmekkös.. Katsoo Dracoa vain mitään sanomattomasti. Nielaisee. Sanan sanaa ei tule. Tuo vain katsoo tyhjästi eteenpäin. Kaikki entinen tuhoutunut. Takaisin paluuta ei ollut. Mitä hän nyt? Missä hän oli? Mitä tässä pitäisi tuntea? Kaikki pyöri vain ympyrää. Haukkoo henkeään kuin kala kuivalla maalla.
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Sept 18, 2004 9:37:20 GMT -5
Draco ei oikein tiennyt mitä sanoa. Muisto toisensa jälkeen palasi Mooren mieleen ja vähintään yhtä monta kyyneltä tuon silmistä virtasi. Voi jos poika voisi jotenkin.. Ei hän voisi. Hän oli tehnyt jo tarpeeksi pahaa. Kuka olisi niin hullu, että veisi rakastamaltaan henkilöltä neitsyyden väkisin ja kaikki muistot aiemmasta rakkaudesta? Kuka muu kuin Malfoy.. "Olen niin pahoillani.. Halusin vain rakastaa ja tulla rakastetuksi..", poika mutisi ja nousi lattialta. Hän oli sanottavansa sanonut. Tämä oli ohi nyt. Niin kauan kuin sitä olikin kestänyt, se oli ollut parempaa kuin mitä Draco oli koskaan osannut odottaa, mutta niin oli tämäkin hetki kamalampi kuin mitä hän oli olettanut. Ehkä Moore jonain päivänä osaisi antaa anteeksi tälle luihuispojalle. Ehkä ei.. Malfoy oli lukenut paljon tekstejä raiskatuksi tulleiden henkilöiden mielipiteistä ja ajatuksista, eikä yhdessäkään artikkelissa ollut tullut vielä vastaan tilannetta, jossa raiskaaja olisi saanut tekonsa anteeksi. Oli siis turha odottaa Claraltakaan anteeksi antoa. Ei sellaista tulisi. Tehty mikä tehty.. Toivottavasti tästä otettaisiin opiksi.. Kyynel silmässä Draco lähti astelemaan tyrmiä kohti, eikä vilkaissutkaan enää taakseen. Sattui jo liikaa kuulla joka askeleella tuota Mooren itkua.. Hän kyllä muistaisi nuo pettyneet kasvot jokaisessa unessaan loppuelämänsä muutenkin..
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 9:42:20 GMT -5
[Kamalaa... *teinimöistä seinään päähän hakkaamista*]
Katsoo tuohon. Miksi tämä olotila tuntui kuin tukahduttavan hänet. Kuulee tuon sanat ja huokaisee sulkien silmänsä. Kuulee kun tuo alkaa astella pois. Oi kyllä hän oli nähnyt että poikaan sattui oikeasti. Tämä ei ollut oikein. Mutta jos.. Mutta.. "Veitkö sinä muistot minulta?", kysyy nyt selvällä äänellä ja katsoo tuon suuntaan huulet väristen. Hänellä ei ollut muistikuvaa että tuo olisi unhoittanut häneltä. Miksi hän yritti edes etsiä syitä armahtaa tuo? Eh.. Pyyhkii kyyneleitään hihoihinsa ja katsoo poikaan päin nousten hoiperrellen pystyyn. "Pyyhitkö sinä muistoni pois vai tekikö sen joku muu?", toistaa.
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Sept 18, 2004 10:07:58 GMT -5
"Veitkö sinä muistot minulta?" Huh? Poika pysähtyi. Mikä kysymys tuo nyt oli? Draco vilkaisi taakseen. Clara oli noussut maasta ja toiti kysymyksen. Hui. "Vein minä", Malfoy vastasi koettaen hakea normaalia äänensävyään kuitenkaan siinä täydellisesti onnistumatta. Samahan se nyt oli ottaa isän teot niskoilleen kun tässä muutakin paskaa harteillaan jo kantoi. Pääsisipä isä tällä kertaa helpommalla.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 10:23:01 GMT -5
No sinne meni sekin toivo että olisi voinut armahtaa tuon siitä ettei ollut tehnyt noin idioottimaisesti. Huokaus. "Aha", sanoo hieman pettyneellä äänellä katsoen maahan. "Miksi tässä piti näin mennä?", sanoo. Ehkä enemmänkin itsekseen. Pakkohan sitä oli myöntää että tuon kanssa oli ollut hauskaa vaikkei ollut muistanut. Mutta nyt ei tiennyt uskoako niihin muistoihin. Haroo hiuksiaan ja keräilee lopulta paperilappuja surkeana. Minne hän nyt menisi? Oma tupa ei tuntunut kutsuvalta. Taaskaan ollut paikkaa missä olla. Ei ketään joka halaisi.
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Sept 18, 2004 10:29:48 GMT -5
Mitä tämäkin idiootti vielä tässä seisoskeli. Maan pimeimpään kolkkaan joutaisi häpeämään. Paras vain jatkaa matkaa. Yksikin vilkaisu vielä noihin Claran pettyneisiin silmiin ja tämä herra olisi valmis vetämään itsensä hirteen. Parempi olla katsomatta.. Draco asteli astetta reippaammin luihuistupaa kohti, kunnes muisti miksi alun alkujaan oli sieltä lähtenyt. Vessaanhan hän oli ollut matkalla? Great.. No ei hän kehtaisi tuonne enää palata. Pitäisi odottaa, että Moore häipyisi edeltä. Sen jälkeen voisi mennä..
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 10:34:55 GMT -5
Kerättyään kaikki laput kasaan katsoo rappusiin. Syvä huokaus. "Toivotonta..", murahtaa ja lähtee näissä yöasusteissaan ulko-oville ja katoaa ulos. Ja lysähtää lähimpään lumihankeen. "Ja tähän päättyi neiti Mooren elämänkerta. Piste. Ja hänen kuolemansa oli lopulta mysteeri jopa hänelle itselleen. Piste", sanoo turhautuneena. Erittäin kiintoisaa. Pakkasta oli ainakin 20 astetta.
[end]
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 18, 2004 11:45:53 GMT -5
Jesse kulkee kohti linnaa virkistävässä pakkasessa. Huomaa lumessa häärivän Mooren ja jää tuijottamaan tuota kurtistaen kulmiaan. "Gei, Moore!", huudahtaa tuolle sitten. "Mitä helvettiä sinä yöpuvussa täällä pakkasessa hypit keskellä yötä?" Ei sillä että se päivällä sen normaalimmalta näyttäisi.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 11:50:12 GMT -5
Katsoo Jesseä tylsästi. "Teen kuolemaa. Eikö se ole ilmiselvää", murahtaa. No, ei kovinkaan tosissaan mutta ihan sama. Odotti jo tuolta seuraavaa ivallista ryöppyä. Ei jaksa tehdä elettäkään noustaakseen lumesta. Mahtava päivä.<br>"Muistinpa vain tänään monta mukavaa muistoa..", sanoo sarkastisesti ja painaa kasvonsa lumeen. Paljon parempi.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 18, 2004 12:03:52 GMT -5
Tuijottaa tyttöä nyt vieläkin ouommin. Hymähtää sitten hiukan. "Jos aiot oikeasti tappaa itsesi niin tee se edes arvokkaasti. ja...", aloittaa kunne tyttö iskee kasvonsa lumeen. Jestas. Jesse kyykistyy tuon eteen ja nostaa tuon kasvot pidellen niitä käsissään, jottei tuo ehtisi tunkea niitä takaisin lumeen. "Ja tämän koulun pihaan kuoleminen ei todellakaan ole sitä.", toteaa rauhallisesti, jo ystävällisempään sävyyn. "Ja kuule...jos sinulla kerta on nyt hyviä muistoja, ei niiden takia pidä kuolla. Pidä niistä ennemminkin kiinni ja yritä repiä niistä elinvoimaa, vaikka ne jostain syystä sattuisivatkin. Jos ne on tosiaan hyviä, on niissä enemmän iloa kuin surua. Pdä niistä kiinni, äläkä luovuta. Joillakin kun ei ole hyviä muistoja ollenkaan.", puhuu katsoen tuon silmiin. Ei, hän ei antaisi edes tämän tehdä kuolemaa, jos tämän elämässä kerta oli jotain hyvääkin - edes muistoina. "Nouse ylös nyt vain", pyytää nousten itse seisomaan ja ojentaen kättään auttaakseen tuon ylös.
|
|
|
Post by Clara Moore on Sept 18, 2004 12:08:53 GMT -5
"Mitä väliä hyvillä muistoilla kun ei ne auta mitään. Minun elämäni törmäsi seinään. Ei ole huomista. Minulla ei ole ketään. Ei ystäviä.. Ei ketään.. On sekin sitten elämää.. ¨", sanoo turhautuneena ja nousee tuon avustuksella ylös. Paita on märkä lumesta. "On mukava muistaa mitä on menettänyt jonkun..", sanoo ja huokaisee. "Mitä minä nyt teen?", sanoo alkaen taas itkeä kun totuus iskee taas päin naamaa. Hän oli ihan yksin tässä maailmassa tiedottomana siitä mitä tehdä.
|
|