|
Post by Sirenda Adderla on Sept 21, 2004 11:57:32 GMT -5
Hah! Siitäpähän sai ansionsa mukaan ja vähän liian lievän rangaistuksen huomion herpaantumisesta. Valitettavasti poika ei kerta kaikkiaan voinut olla nätisti. Yllättävä muksahdus lattialle ja vastaanotto kipeällä ranteella. Sirenda sai juuri ja juuri nielaistua tuskanhuudon. Toisen kiiluvat silmät eivät pelottaneet, mutta vahva ote ilmeisesti edelleen oikeasta kädestä ja kurkun ympärille puristunut käsi kertoi toista kieltä. Vasen nyrkki takoi lakkaamatta toisen vartaloa. Jalat sätkivät myöskin, mutta oli vaikeaa edes kohdistaa minkäänlaisia potkuja. Sattui. Ilma keuhkoista alkoi loppua ja ruskeissa silmissä välähti epätoivo ja korventava tuli. Poika lienee sittenkin määstänsä vialla! Oliko aika antaa periksi? Ei koskaan. Apua ei näyttänyt ainakaan tähän hätään paikalle ehtivän. Mustat pilkut häilyivät näkökentässä. Jos tämä oli menoa nyt niin Sirenda tahtoi tehdä toiselle selväksi, mikä toinen oli. 'Murhaaja', huulet muodostivat äänettömästi sanan, pyristelyn heiketessä. Kuole! Sitä tyttö toden totta toivoi. Jostakin kumman syystä taikasauva tuntui kovast hyvältä vaihtoehdolta taistella, mutta oli myöhäistä valittaa. Sirendan oli päästävä irti ja pian.
|
|
|
Post by Albus Dumbledore on Sept 21, 2004 13:49:31 GMT -5
Tylypahkan koulun rehtori Albus Dumbledore, pitkänhuiskea, lempeännäköinen mies pitkine valkeine partoineen ja hiuksineen, sekä pineine puolikuusilmälaseineen astelee rauhallisesti Tylypahkan linnan rappusia alas kohti eteishallia, ja sitä kautta suurta salia, jossa ruokailu olisi pian alkamassa. Hetken kuluttua koko eteishalli ja käytävät pursuisivat nälkäisiä oppilaita. Tälläinen vanha miekkonen olisi vain tiellä kun oppilaat tahtoivat kiireenvilkkaa täyttämään typötyhjiä vatsojaan, joten tästä voisi joutaa pois jaloista sitä ennen. Pieni etuajassa tulohan ei ollut pahitteeksi. Äkkiä suuren salin ovista ryntää eräs kolmasluokkalainen Korpinkynsityttö ilmeisen kauhistuneen näköisenä. "Siellä on tappelu! Jotkut tappelevat suuressa salissa!" Tyttö selittää hätäisesti tapittaen Dumbledorea silmät pyöreinä. Mies siristää hiukan silmiään ja harppaa sitten salin oville.. Conway.. olisihan se nyt pitänytkin arvata. "Conway! Näpit irti nyt heti!" Miehen suhteellisen rauhallinen, mutta käskevä äänensävy kajahtaa suuressa salissa saaden samalla pienen kaiun seinistä. Dumbledore lähtee nopein harppauskin kävelemään Jesseä ja Sirendaa kohti. "Eikö sana kuulu Conway? Tappelu loppuu nyt." Rehtori jylisee ja nostaa Jessen erilleen Sirendasta. "Ja mitä ihmettä tämä nyt taas on olevinaan?" Mies kysyy tuijottaen Conwayta puolikuulasiensa takaa selitystä odottaen. "No annahan tulla."
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 21, 2004 14:16:19 GMT -5
Murhaaja? Voi kyllä, tosin tahtomattani aiemmin... "Voi ihan mielellänikin, jos sinunlaisista on kyse", irvistää tuolle inhoten ja sitten ilme muuttuu taas tyytyväiseksi hymyksi kun tuon silmät alkaa tummua ja happi lähes loppua. Jesse tuntee ihan järjetöntä mielihyvää ja salissa kaikuva ääni kuuluu tosiaankin vain äänenä eikä sanoista saa selvää, kunnes siten poika tuntee jonkun nostavan itsensä irti tytöstä - kovin vaivattomasti, eli kyseessä ei varmasti ollut kukaan hullu oppilas. Jessen agressio oli noussut huippuunsa ja poika ihan tärisi halusta vain liiskata tuo otus lattiaan niin että kotitontut saisivat rapsuttaa sitä irti vielä joulunakin. Mulkaisee pahasti äänen suuntaan, mutta mulkaisu vaihtuu sekunnissa hiukan eksyneeksi katseeksi kun huomaa katsovansa rehtorin puolikuulasien läpi tuijottaviin vaativiin silmiin ja alkoi tajuta mitä oli tapahtunut juuri äsken ihan yhtäkkiä kun oli ihan rauhassa kuristamassa tuota otusta. "Öh...", aloittaa sitten hiljaisella äänellä kääntäen katseensa lattiaan. "Minä...tai siis...kun tuo...", huitoo tyttöön päin mulkaisten vielä tyttöön inhoten. Nielaisee tyhjää. Niin mitä tuo? Hänhän tämänkin oli oikeastaan aloittanut... "Siis...joo.", luopuu sitten yrityksistään keksiä tekosyitä kun ei kertakaikkiaa aivot pelanneet. Jesse katselee lumottua kattoa ja seiniä ja muita oppilita - mihin tahansa muualle kuin Dumbledoreen. Häntä ahdisti eikä tasan varmasti antaisi ilmi syytä miksi pohjimmiltaan oli toisen kimppuun halunnut käydä.<br>"Toi alotti!", sai sitten huuahdettua ärtyneenä huitaisten viimeisen kerran Sirendaa päin, ristien kätensä rinnalleen mulkoillen jälleen Sirendaa joka yhä haukkoi henkeä.<br>Maailman mielenosoituksellisin ilme kasvoillaan Jessen on vielä ihan pakko potkaista tyttöä sääreen.
|
|
|
Post by Sirenda Adderla on Sept 22, 2004 8:00:23 GMT -5
Pisteitä. Paljon mustia pisteitä. Ja sitten, aivan yllättäen hiipi pieni ilmavirta viilentämään polttelevia keuhkoja. Tuskin tyttö oli edes tajunnut Dumbledoren sanoja, tuskin edes kiinnittänyt huomiota äänen sävyyn tai kaikuun. Päässä surisi edelleen tytön alkaessa haukkoa henkeään ja köhiessään samaan aikaan. Pojan kylmät sanat kaikuivat edelleen päässä.<br>Murhaaja, tyttö toisti happamana mielessään vääntäytyessään pystyyn. Nyt tiedän, mihin olet kykeneväinen, Conway, myrkylliset ajatukset saivat vielä jatkoa, kunnes pieni hymy kohosi huulille. Poika oli satimessa. Itsetyytyväinen hymy kuitenkin joutui väistymään hengenhaukkomisen tieltä. Vasta nyt Sirenda tajusi, kuinka hyvältä hengittäminen tuntuikaan.
(Ihan sekoja ajatuksia. Tämä ei nyt onnistu...)
Poika, ei anteeksi, Conwayn puolustus oli kerta kaikkisen surkeaa, mutta silti se pikku paskiainen potkaisi kipeästi. Sirendan teki mieli antaa pojalle opetus ja pirauttaa pari kyyneltä, jotta rangaistuksesta tuli tarpeeksi ankara. Kuinka paljon Sirenda tahtoikaan Conwayn kärsivän. Sen sijaan tyttö sujauttikin oikean kätensä hihan sisään ja tuijotti sekä rehtoria, että poikaa hieroen vasemmalla kädellään. "Kehtaatkin syyttää yksin minua", kähisi tyttö selvästi käärmeissään tuijottaen Conwayta murhaavasti, mikä ei varmasti jäänyt edes Dumbledorelta huomaamatta. Olkoot tämän kerran, Conway. Seuraavalla kerralla en ota yhtään piiruakaan syitä niskoilleni, vaikka kuinka olisin riidan tai tappelun aloittaja. Olin armelias, Rohkelikon Conway, tämän yhden ainoa kerran. Tyttö koetti napata pojan silmät, jotta tämä varmasti tajuaisi, mitä Sirenda oli juuri tehnyt ja että kosto olisi suloinen.
(Goosh! Mitä roskaa... *alkaa kriittiseksi*)
|
|
|
Post by Albus Dumbledore on Sept 22, 2004 8:28:19 GMT -5
Tavalliseen tapaansa Dumbledore oli tilanteesee katsottuna hyvinkin rauhallinen, eikä äänensävykään ollut kiihtynyt, tai erityisen vihainen. Se nyt ei ollut yhtään Dumbledoren tapaista. Oliko tuo vielä koskaan raivostunut, siis oikeasti raivostunut oppilaille? Ei ollut. Ja oli hyvin harvoja jotka olivat hänet ylipäätään nähneet raivoissaan.. Tuijottaa ConWayta edelleen vaatien selitystä, kunnes sitten Sirendakin nousee maasta. "Oletko sinä kunnossa?" Mies kysyy katsoen Sirendaa puolikuulasiensa yli. Niin tai näin, hän oli yllättänyt Conwayn hyvin ikävistä puuhista, eikä tätä sivuutettaisi ilman kunnollista selitystä. "Minä en välitä siitä kuka aloitti. Ja jos näin on, sinun pitäisi olla tarpeeksi fiksu osataksesi lopettaa." Rehtori sanoo kääntyen hetkeksi Conwayn puoleen. "Ja teidän pitäisi olla muutenkin jo sen verran fiksuja, kummankin..." Vilkaisee vuorollaan molempia. "...ettette rupea tappelemaan tällä tavalla keskellä suurta salia. Eikä missään muuallakaan." Dumbledore puhuu vilkuillen noita aina vuoronperään samalla kun saliin alkaa valua yhä enemmän oppilaita jotka vilkuilevat uteliaina tähän suuntaan ja kuiskuttelevat jotain toisilleen. "Minä en ala tässä kinuamaan teiltä selitystä, mutta te molemmat tulette illalla kansilaan. Tahdon kuulla selityksen teiltä molemmilta." Velho sanoo jääden katsomaan noita katseella: Onko selvä? Dumbledore oli oikeudenmukainen, mutta tarvittaessa myös ankara. Ja jollei juuri Dumbledore olisi saanut noita kahta kiinni tappelusta olisi ollut näiden kahden tuvanjohtajien asia päättää rangaistuksesta. Ja koska oppilaat olivat eri tuvista taisi olla parasta, että rehtori päätti itse miten näitä kahta rangaistaisiin, jos rangaistaisiin.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 22, 2004 9:13:25 GMT -5
Jesse jatkaa mulkoiluaan tietäen varsin hyvin, etei Sirenda ottaisi kaikkia syitä niskoilleen nytkään, jos koskaan. änellä oli jo kokemusta eräästä helvetin käärmemäisestä rohkelikkotytöstä. Hah, mutta eipähän ollut sekään päässyt ihan kuin koira veräjästä. Poika virnistää muistoilleen. Fiksuja...joo joo....ehkä seuraavassa elämässä. Poika tuhahtaa hiukan, muttei jaksa väittää vastaan ääneen. Kääntää sitten katseensa rehtoriin lievän järkyttyneenä.<br>"Mitä?", kysyy tai lähinnä toteaa tuskin kuuluvasti. "Minä-- EN selitä yhtikäs mitään...ainakaan tuon kanssa!", lopettaa sitten happamen näköisenä hypistellen taikasauvaansa, jonka ottaa sitten taskustaan pienesti hymyillen. Katalat ajatukset valtaavat taas Jessen mielen. Mutta kyllä hän mielellään ehkä mahdollisesti selittäisi, jos vaan kykenisi menneisiin niin selvästi palaamaan, rehtorille, tämän tapauksen taustat, mutta ei todellakaan jos tuo yksi oli vieressä.<br>Hän mieluummin vaikka lähtisi Tylypahkasta kuin antaisi yhenkään oppilaan kuulla että on ihmissusi. Sen puolen totuuestahan rehtori jo tiesi, tietenkin, vaan ei sitä miksi ja miten.
|
|
|
Post by Sirenda Adderla on Sept 22, 2004 9:36:39 GMT -5
"Joo, kunnossa ollaan... ainakin toistaiseksi", tyttö vastaa nyrpeästi yrittäen edes hetken olla ystävällinen Dumbledorelle. Vaikealta se tuntui, kun joka paikkaa tuntui kivistävän ja kolottavan. "Fiksuja..." Mumistiin tuskin kuiskausta kovemmalla äänellä.<br>"Anteeksi kovasti, mutta pitäisikö minun kuunnella tuon... tuon..!" Elukka olisi kai oikea sana tähän kohtaan. "Solvauksia ja syytöksiä tekemättä mitään?" ääni oli hieman kohteliaanpi, mutta että pitäisi vielä selitellä tätä kaikkea hölmön murhaajan kanssa. Sirendan olisi tehnyt mieli kuolla siihen paikkaa. Hän oli jo nyt antanut kuvan siitä, että oli hyvinkin syyllinen koko tähän jupakkaan, joka sai vähän liikaakin huomiota opettajakunnan osalta. Jokin rehtorin katsessa kuitenkin tappoi kaikki vastaväitteet. Olkoot tämän kerran. Joku Luihuisen nuoremmista tupalaisista näytti vähän liiankin innokkaasti seuraavan tilannetta, eikä tyttö voinut olla mulkaisematta ilmeisesti tokaluokkalaista sen verran pahasti, että tämä luikahti kahden Korpinkynteläisen välistä hieman kauemmaksi parin muun Luihuisen seuraan. Tästäpä alkaisivat juorut levitä mukavasti Sirendan omassakin tuvassa ja kysymyksiä esitettäisiin. Voi pojat!
|
|
|
Post by Albus Dumbledore on Sept 22, 2004 13:27:35 GMT -5
Dumbledore vilkaisee vielä molempia katseella: En halua kuulla vastaväitteitä. "Kuten sanoin, minulle on aivan sama kumpi aloitti. Ja mitä tappelun kulkuun tulee. Sen te tulette tänään illalla kertomaan minun kansliaani. Samaan aikaan. Sen jälkeen katson mitä minulla on sanottavaa." Dumbledore sanoo rauhallisesti. Jostain syystä oli sellainen tunne, että Conway saisi jäädä yksin puhutteluun illan päätteeksi. Ilmeisesti tuolla oli jotain Sirendaa vastaan, ja rehtori halusi tietää, mitä. Huomatessaan molempien yrmeät ilmeet, luo vielä molemmille katseen joka pisti yleensä oppilaat melkoisen matalaksi. Ei mikään vihainen katse, mutta yleensä tuo sai häpeämään. "Onko selvä?" Vanha velho kysyy seesteisellä äänellä. Oli se vaan kumma, että nykyaikanakin oppilaat osoittivat kunnioitusta sentään rehtorille, vaikkeivät sitä muille opettajille aina tehneetkään. Tai ehkä se oli sitten Dumbledoren suhtautuminen oppilaisiin, kuka tietää. Mutta ainakin koulun parrakas rehtori kunnioitti oppilaita ja pyrki olemaan oikeudenmukainen, mutta kuitenkin sen verran ankara, että oppilas otti varoituksen sanat tosissaan.
//tynkäys//
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 22, 2004 13:39:23 GMT -5
["seesteinen" xDD No mua alko ainaki jo viime yönä hävettään Jessen puolesta...xD Vaik onhans illä oikeestaan syynsä, vaikkei olekaan tässä tapauksessa silti kauheen oikeutettua. Varmaan on Sirendan vika mitä tapahtui joskus vuonna käpy ja kuusi.^^]
Jesse seisoo siinä ihan hiljaa tuijottaen jäisesti Sirendaa käsi puristaen tiukasti taikasauvaa. Vilkaisee syrjäsilmällä Dumbledorea juuri kun tuo heittelee tuota legendaarista katsettaan heihin päin. No voi kyynel. Oksettaa kohta. Mujottaa turhautuneena, tiedostaen jo vohdoin miten turhaa tämäkin välikohtaus oli ollut (varsinkin kun ei ollut ehtinyt päästää tuota otusta päiviltä). Huokaisee sitten ja vastaa sitten rehtorille äänellä joka vastaa valkoisen lipun heilutusta. "Selvä on." Laittaa taikasauvan taskuunsa sillä ei halua jostain kuman syystä enää edes loitsia Siendaa, mulkaisee tyttöön vielä kerran ja raahautuu Rohkelikon pöytään aloittamaan ateriansa. Nojaa jälleen vasempaan käteensä, nyt vieläkin elämään vittuuntuneemman oloisena kuin noin vartti sittn ennen Sirenda astumista saliin.
|
|
|
Post by Sirenda Adderla on Sept 22, 2004 13:54:22 GMT -5
(Ei kannata hävetä yhtikäs mitään. kosto elää edelleen. ) "Hyvä on sitten", tyttö myöntyi mulkaisten pahasti poikaa, joka piti taikasauvaa kädessään. Uskallappas vaan..., ajateltiin kyrsiintyneenä. Dumbledoren katse sai Sirendan pyöräyttämään kerran silmiään. Onneksi Conway tajusi poistua omalle paikalleen ja Sirenda saattoi pyörähtää vihaisesti kannoillaan ja marssia rauhassa Luihuisten pöytään useiden uteliaiden katseiden saattelemana. Tyttö istahti kahden nuoremman pojan väliin ja sai nämä vetäytymään hieman kauemmaksi itsestään ja jättämään kunnioittavan hajuraon. "Mitä tuo oli?", joku kysyi ihmeissään. "Tappelitko Rohkelikon kanssa oikeasti?" kysyi eräs tyttö, joka oli ilmeisesti vain kuullut toisten puheista, mitä oli tapahtunut. Sirenda tuhahti molemmille kysymyksille ja peitti visusti ranteensa ennen kuin vastasi jurosti: "Hittoakos se teille kuuluu. Minä haluan syödä, joten antakaa minun olla rauhassa, tai muuten..." ruskeat silmät salamoivat siihen malliin, että monet hänen ympärillään vaikenivat visusti. Sirenda vilkaisi olkansa yli öykkärin suuntaan ja vannoi totaalisesti nöyryyttävänsä Conway ennenmin tai myöhemmin.
|
|
|
Post by Jesse Conway on Sept 22, 2004 14:02:05 GMT -5
[xD Voi, Sirenda-pieni, vannomatta paras. xDD Jesse inhoaa mustalaisia sydänjuuriaan myöten ja koska pitää Sirendaa yhtenä niistä, ei hevin annakaan sen tehdä mitä tahansa, vaikkei kukaan tietenkään kaikkea pysty estämään... ^^ Mutta myös kostokierre on meidän Jesselle täysin tuttu käsite. ;D
Topic is OVER:].
|
|