Onnellista elämää?

[Daniel Whitebrook]

Daniel viskasi laukkunsa maahan ja istahti itse perässä sen viereen. Hän puristi nyrkissään juuri saapunutta kirjettä - isältään. Puhdas viha kiilsi pojan syvänsinisissä silmissä tämän tuijottellessa järven pintaa. Daniel avasi nyrkkinsä, suoristi lyhyen pergamenttiliuskan ja alkoi lukea noin kuudennen kerran:

Daniel,

minusta sinun pitäisi panostaa vielä enemmän koulunkäyntiisi, jotta olisit sukukartanomme arvoinen. Jos kuitenkin päätät olla jatkamatta sukumme vanhoja perinteitä, joudun antamaan samat ehdot Brittanylle.
Tiedän, että rakastat sisartasi enemmän kuin mitään muuta ja olet suojellut häntä kaikelta vähänkin raskaalta vaatimukselta, ja tehnyt ne itse. Brittany ei välttämättä pystyisi tekemään kaikkeaan jotta voisi saada kartanon emännyyen, niin vähän kun on joutunut tähän asti tekemään.
Mutta jos et ota vakavasti tätä viestiä, joudun ikävä kyllä aloittamaan varotoimet.

Isä

Raivosta täristen Daniel repi pergamentin pieniksi palasiksi ja heitti ne maahan. Hän katseli, kuinka tuuli vei niitä ympäri pihaa.
Panostaa lisää? Hänhän työskenteli jo nyt niin, että vapaa-aikaa oli tuskin ollenkaan. Mitä häneltä vielä vaaditaan? Huokaisten poika laski päänsä polviin.

[Destiny Durham]

Destiny saapui äkkiarvaamatta, kuin tuulesta puhaltuna ja istui varovaisesti Danielin oikealle puolelle. Hän katsoi hetken poikaa ja arvio tämän olevan masentunut.
Destiny käänsi katseensa unelmoivana kauemmaksi järvelle.
" Mikä on?" Hän kysyi ja se kuulosti erittäin kummalliselta, aivan kuin hän olisi tuntenut Danielin kauemminkin. Mutta nyt ei olisi varaa ujostua tai menettää puhekykyään. Ystävä hädässä tunnetaan!

[Daniel Whitebrook]

Hätkähtää, kun kuulee askeleita.
"Ei mitään normaalista poikkeavaa", sanoo tavoitellen hymyä ja tuijottelee maassa liikkuvaa koppahuoriaista. Niin huoleton. Niin tietämätön siitä, että kuka tahansa voisi astua sen päälle ja saattaa sen vihreämmille laitumille.
"Hmm, me emme ole varmaan tavanneet ennen? Minä olen Daniel Whitebrook", sanoo hetken kuluttua ja kääntää katseensa Destinyn silmiin.

[Tynkä.]

[Destiny Durham]

" Emme ole." Destiny myöntää ja katselee taas poikaa.
Hän huomaa ettei äskettäinen hymy yltänyt silmiin asti, ettei se tullut sydämestä. Jokin oli vialla.
" Sinusta näkee ettet ole kunnossa." Destiny huomauttaa varovaisesti. Hän katkaisee ruohikon seasta kauniin päivänkakkaran ja katselee sen keltaista ydintä miettien samalla kuinka voisi auttaa Danielia tämän ongelmassa. Mutta tuskin hän voisi mitään tehdä.<br>Ainakaan vielä.

[Daniel Whitebrook]

Daniel huokaisee hiljaa ja heilauttaa kättään kirjeen jäänteiden suuntaan, joita tuuli kuljetti mitä palasta mihinkin.
"Fyysisesti olen elämäni kunnossa mutta henkisesti olen hyvää vauhtia hajoamassa palasiksi", sanoo katsellen järven toiselle puolelle, jonka rannassa kasvoi muutama viimeisiään vetelevä varpu.
"Se on hankalaa selittää, mutta sanotaan vaikka niin, että minua tanssitetaan erään tietyn ihmisen pillin mukaan, enkä voi estää sitä."
Tavallaan se oli totta, mutta tavallaan taas täyttä potaskaa. Häntä ei täysin tanssitettu toisen ihmisen tahdon mukaan, osa oli silkkaa velvollisuutta.

[Destiny Durham]

Destiny jättää päivänkakkaran hypistelyn sikseen ja katsoo Danielia hetken silmiin...ainakin hän yrittää tavoitella tämän katsetta." Niinkö? Mutta kuka sinua tanssittaisi oman pillinsä mukaan?" Destiny kysyy kohottaen kulmiaan.