|
Post by Lainey on Aug 28, 2004 10:21:30 GMT -5
Hymyilee. "Portaita ylös Tähtitornin lähelle", hymähtää ja kumartuu suoristamaan taittunutta kaavunhelmaa. Hänen tukkansa liukui niskan ja pään yli verhon tapaiseksi hänen eteensä.<br>"Äsh, taas tämä teki tämän", naurahtaa ja heilauttaa hiuksensa takaisin selän puolelle. Ei sillä, että ne haittaisivat hänen elämäänsä, ne olivat opettaneet tytölle kärsivällisyyttä eikä luopuisi niistä koskaan. Sen hän oli jo päättänyt pienenä.
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Aug 28, 2004 10:28:36 GMT -5
"Okei, lähdemme kai sitten myöhemmin eri suuntiin, mutta portaita pitkin minäkin menen, menen etelätorniin", Parvati selitti. Hänelläkin oli pitkät hiukset, joita hän rakasti. Hän nappasi laukustaan ponnarin, ja letitti pitkät hiuksensa, ja pujotti väliin kultarihmaa. Häntä sanottiinkin usein kultatukaksi, mutta vain lähipiirissä, jossa totuttiin näkemään hänet usein hiukset kultaisia hepeneitä täynnä. Ja sitten vielä, kun Parvati käytti korvissaan säihkyvän kultaisia suurehkoja renkaita, ja käsissään koruja, niin se kruunasi koko komeuden. "onkohan huomenna yhtä hyvä ilma kuin tänään", Parvati tuumasi. Ei varmaan ollut, sillä se oli ollut hieno päivä.
|
|
|
Post by Lainey on Aug 28, 2004 10:33:13 GMT -5
"Ai, sinäkin laitat nauhoja palmikkoon? Minä käytän sinisen eri sävyjä", hymyilee ja lähtee nousemaan portaita. Vilkaisee ovesta vielä ulos. "En tiedä. Saattaa olla, tai sitten ei ole", toteaa yhä hymyillen.
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Aug 28, 2004 10:41:20 GMT -5
Parvati kapuaa Laineyn perässä porraisiin. "Niin.....Nauhat ovat kivoja, en kyllä aina käytä kultaista, joskus saatan minäkin pujottaa sinistä, mutta kultaista yleensä", Parvati selosti. Ulkona paistoi edelleen aurinko, mutta se ei enää näyttänyt niin raikkaalta ja lämpöä ja energiaa huokavalta, vaan pikemminkin uneliaalta ja himmeältä. Kun he olivat portaden puoli välissä, ne alkoivat liikkua, ja liikkuivat seuraavalle tasanteelle, josta he noisivat seuraaviin portaisiin. Parvati oli jo tottunut hyvin liikkuviin portaisiin, ettei enää säikähtänyt, niin kuin vielä toisena kouluvuotenaan oli tehnyt. Parvatin tummat silmät tuikkivat, kun ne katselivat valoa heijastaviin maalauksiin, joiden henkilöt keskustelivat toisilleen, ja puuhailivat kaikenlaista. Yksi leipuri jopa heilutti kättään Parvatille, ja tervehti häntä.
|
|
|
Post by Lainey on Aug 28, 2004 11:31:17 GMT -5
Astuu Parvatin perässä portaalle, joka alkoi heti liikkua. Lainey ei ollut koskaan horjahdellut portailla, hän ei tiennyt miksi. Viimein portaat loksahtivat paikoilleen ja Lainey harppasi tasanteelle. Hänen hiuksensa kiilsivät himmeässä valaistuksessa antaen hieman keijumaisia piirteitä tyttöön, huolimatta mustanpuhuvasta kaavusta. "Mikä tuolla hehkuu?" kysyy äkisti ja osoittaa erään oven alla näkyvää punaoranssia hehkumista.
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Aug 28, 2004 12:05:46 GMT -5
"En minä vain tiedä", sanoin Parvati ihmeissään. "Mennään katsomaan", hän jatkoi. Parvatia värisytti hänen ajatellessaan kaiken maailman fantasioita siitä, mitä siellä oli. Hehkuna oli kammottavaa, mutta ei Parvatia pelottanut, hän oli nähnyt samankaltaista usein Tylypahkassa. Se saattoi ehkä olla vain pieni hiiri, johon oli osoitettu hehkuna taika. Silti Parvatin olo oli epävarma, ei pelokas, mutta epävarma. Hän kiirehti katsomaan mikä se oli ja se oli...
|
|
|
Post by Lainey on Aug 28, 2004 13:48:52 GMT -5
Lainey avasi oven hiukan vapisevalla kädellään. "Mitä ihm-" Lattialla oli kasoittain paperia. Paitsi se ei ollut paperia. Se hehkui voimakkaasti ja Lainey joutui laittamaan käden silmiensä eteen, sillä valo teki kipeää. Tyttö astui muutaman askeleen taaksepäin ja pamautti oven lujaa kiinni. Muutaman taulun hahmo mulkaisi häntä, mutta hän ei välittänyt. Hänen silmissään leijui tähtiä.<br> //Muoksin sillain, kuinka pystyin.//
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Aug 29, 2004 10:39:42 GMT -5
"Mikä ihme se oli?" Parvati sanoi silmät oranssia hehkuen. Se oli ollut hirvittävän näklistä, ainakin sivusta katsottuna. Muutama taulu oli kääntynyt heihin päin, ja katseli vihaisesti Laineyta, joka oli pamauttanut oven kiinni. "No, minulla ei ole kyllä minkäänlaista aavistusta siitä, mikä se voisi olla, mutta jos nyt vain jatkettaisiiin matkaa", Parvati sanoi säikähtäneellä äänellä, sillä hän yhä oli ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt.
|
|
|
Post by Lainey on Aug 29, 2004 11:43:01 GMT -5
Hoippuu yhä taaksepäin ja on lentää kaiteen yli. "Ei aavistustakaan, mutta tuonne en enää mene. Pitääkin muistaa, että Barnabas Bauka-aivoa vastapäätä olevaa huonetta pitää välttää", sopertaa ja ottaa käden silmiltään. Kaikki näytti epätavallisen kirkkaalta ja selkeämmältä. Aivan kuin hänen näkönsä olisi muuttunut. "Näetkö sinä kaiken tavallista kirkkaampana?" kysyy epävarmasti ja kääntää katseensa Parvatiin.
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Aug 29, 2004 13:50:57 GMT -5
Parvati katselee hetken ympärilleen ja...."Tosiaan, minäkin näen kaiken hiukan kirkkaampana...",Pavati sanoi. Ei hän mitenkään erityisen kirkkaana nähnyt kaikkea, mutta kuitenkin..."No, mennään nyt!" Parvati sanoi, ja lähti kipuamaan portaita ylöspäin.
|
|
|
Post by Lainey on Aug 29, 2004 14:16:17 GMT -5
"Odotapas hetki", sanoo hiljaa ja miettii. Kyllä, se taisi olla... Tyttö oli varma siitä.<br>"Eikös tuo ole tarvehuone?" Tuijottaa lumoutuneena sujettua ovea. Hohka oli kadonnut sen alta ja se näytti aivan tavalliselta siivouskoeron ovelta. "Mutta emme me mitään tarvinneet... Vai tavitsimmeko?"
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Aug 30, 2004 11:47:12 GMT -5
"Siis mitä me tarvitsimme?" Parvati sanoi. Hänellä oli taipumus unohdella aisoita, joita oli puhuttu, tai joita oli tapahtunut hetki sitten, mutta kyllä hän oli aina myöhemmin muistanut ne asiat. "Tosiaan...kyllä se taisi olla tarvehuone. Minä tarvitsisin nyt vastauksia", Parvati sanoi ja virnisti. Parvatilla oli kylmä. Ei ollut mitenkään viileää, hänellä yksinkertaisesti oli kylmä...kuin kuume kohoaisi. Sitten hän muisti: "Hei eikös meillle tiedoitettu jotain, että järven vesi saatta nostaa kuumeen?" Parvati kysyi. Hänen äitinsä oli ainakin sanojensa mukaan kokemuksella tietoinen siitä. Parvati ei ollut varma, uskoako, vaiko ei, mutta hän tunsi silti kuumeen kohoavan. Ei se kauaa kestä...hän ajatteli. Parvatin suku oli erikoinen, sillä kun joku suvun jäsen sairastui johonkin tautiin, he paranivat viidessä minuutissa, mutta haavat ja sellaiset olivat eri asia. Esimerkisi kuume, flunssa, keuhkoputkentulehdus...ne olivat sellaisia, jotka paranivat heti.
|
|
|
Post by Lainey on Aug 30, 2004 12:08:30 GMT -5
Pudistelee päätään. "En minä vain muista. Itse en ole sairastanut kahdeksaan vuoteen, joten en usko, että nytkään sairastun. Eihän vesi ollut edes kylmää." Tosiaan, tytöllä oli ollut kuumetta viimeksi kuusivuotiaana ja sekin korvatulehduksen jälkiseuruksia. Hänellä ei ole myöskään koskaan ollut hampaissa reikiä ja hän oli muutenkin epätavallisen terve. Ei sillä, että häntä haittaisi, mutta kyllä pian pitäisi jonkin taudin ikseä. Edes pieni päänsärky olisi tervetullut. "Saamme vastauksia varmasti myöhemmin, kun olemme odottaneet jonkin aikaa. Ei kannata vaivata päätään nyt, kun koulu painaa päälle", virnistää. Ja lähtee kävelemään pitkin hämärää käytävää.
|
|
Parvati Patil
Velho/Noita
You can see my light in the darkness, honey.
Posts: 122
|
Post by Parvati Patil on Sept 1, 2004 6:31:18 GMT -5
"Niin..." Parvati sanoo, ja lähtee kapuamaan toiseen suuntaan. "No, minä käännyn nyt tästä, nähdään joskus" hän jatkaa ja virnistää. Hän heilauttaa kättään, ja suunnistaa rohkelikkotornia kohti. Hänellä oli ollut kiva päivä, ja hän oli siitä iloinen. Onneksi päivä oli ollut lämmin, ja oli päässyt uimaan. Parvatilla ei enää ollut kylmä, päinvastoin.
//Kiitos hyvästä pelistä^^//
|
|
|
Post by Lainey on Sept 1, 2004 8:58:51 GMT -5
Heilauttaa myös kättään ja kääntyy kulmasta. Vaaleat hiukset katoavat heilahtaen sen taakse.
//Tack detsamma. ^^//
|
|