|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 12:55:39 GMT -5
Suutelee tuota edelleen ja katsoo silmiin, kun on pieni tauko suudelmista. Harry hymyilee ja rutistaa Claran tiukemmin itseään vasten kuten tuo rutistaa Harryn. Ei tyttö sentään lasia ollut noin niinkuin, että hajoaisi sirpaleina koko tyttö tuohon pojan jalkojen juureen. Äh, hitto. Ja tämä poika kun luuli, ettei kukaan ikinä tätä rakastaisi. Aina kaikkien mielestä itseään täynnä ja kaikkea vaikkei asia niinkään ollut mutta eipä Harry myöskään viime vuosien tapahtumia ja osallistuuttaan niihin ja Voldemortin kukistamisiaan menisi kieltämään mutta eipä tuo olisi niistä ilman apua selvinnyt. Harry vastaa Claran suudelmaan ja menee melko pitkä tovi, joka tosin tuntuu vain sekunnilta tai kahdelta, kun jostain alkaa kuulua askelten ääniä ja kauempana näkyy jonkin lyhdyn valoa. Tai no erottuisi, jos katsoisi. Tyyppi tulee lähemmäs. "Jos täällä joitakin on niin vielä me ne napataan Norriskaiseni. Ja laitetaan kahleisiin ja... ." Loppua ei sitten kuulekaan sillä se muuttuu hiljaiseksi mutinaksi. Harry hätkähtää todellisuuteen. Ei, Clara oli edelleen tuossa. Tämä oli aivan totta. Ja Voro oli tuolla aivan lähellä tulossa. Harry vilkuilee ympärilleen. Mitäs sitten? Kielletty metsä, ei todellakaan sinne taas. Takaisin koululle päin? Ei sinnekään... . Tuonne ylös? Poika vilkaisee rohkelikkotorniin. Joo... . Tai no ei välttämättä aivan ylös mutta ehkä ne eivät huomaisi vaikka istuisi tuolla portailla tai jotain. Harry katsoo ensin Claraa, nyökkää ylöspäin ja katsoo tyttöä taas. Tuonne?
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 13:02:41 GMT -5
Huokaa tyytyväisenä. Ja ikinä ei irti saisi päästää. Kyöhnää päätä tuon olkapäätä vasten kun kuulee ääniä. Ei.. Se äijä oli mielenvikainen. Huomaa pojan nyökkäävän ylöspäin ja nyökkää. Ottaa vaatteet ja lähtee pojan mukana tuonne ylös päin. Tyhmä Voro. Tyhmä kissa. Menisivät kuuseen. Mur. Tuhisee ja vilkuilee pimeyteen. Voro pilasi kaikki romanttiset tähtien katselu hetket.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 13:09:01 GMT -5
Pörröttää tuon hiuksia tytön kyöhnätessä tuossa olkapäätä vasten ja lähtee sitten Claran edellä astelemaan katsomoon. Itseasiassa Harry kävi täällä aika harvoin. Mutta mitenkähän täälläkin sitten menisi, ettei Voro näkisi? Portaille tuskin voisi jäädä koska sitten Norriska näkisi mutta... Harry virnistää itsekseen ja nappaa Claran toisesta kädestä kiinni puristaen siitä hellästi ja kiipeää rappusia ylös samoihin aikoihin, kun Voro lähestyy huispauskenttää ja äijän mutinat kuuluvat yhä selkeämmin. "Kaikenmaailman pallopelit, pah. Saisi joka vuosi olla sellaisia riiviöryhmyjä liikenteessä niinkuin silloin... ." Harry tuhahtaa hiljaisuudessa kuuluville sanoille samalla kun tulee katsomoon ja astelee sivureunaa pitkin jonkin aikaa ja istahtaa maahan. Eipä se äijä tänne tulisi. Ja täältä näki tähdet ja kaikki. Poika virnistää neidolle.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 13:17:28 GMT -5
Seuraa tuota ja hymyilee tuon pitäessä hänen kädestään kiinni. Sitten tuo pysähtyy ja virnistää. Neito virnistää takaisin. Kuin kaksi vakoilijaa tutkimusmatkalla. Neito astelee tuota vasten ja katsoo tuota hetken ja suutelee taas. miten tästä voisi muka ikinä saada tarpeeksi. Suutelee sitten tuon leukaa ja kaulaakin. Kietoo kädet tuon ympärille ja katsoo tuikkivin silmin tuota. Ah ihana yö.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 13:23:19 GMT -5
Vastaa tuohon Claran suudelmaan ja kuuntelee samalla Voron ja Norriskan menoa alhaalla tosin on enemmänkin keskittynyt tuohon suutelemiseen ja kietoo kädet rakkaansa ympärille. Claran suudellessa leukaa ja kaulaa Harry hymyilee ja kuuntelee, kun Voro astelee pitkin kenttää ilmeisesti raivoissaan siitä, ettei saisi tänä yönä ketään oppilaista kiinni pihalla hiiviskelemisestä yöllä. Harry nostaa tytön syliinsä ja katsoo silmät sädehtien Claraa silmiin, sitten taas suutelee ja koska kosto on suloinen niin suutelee myös tuon poskea ja siitä sitten alemmas kaulalle. Ja sitten taas vain katsoo silmiin ja sipaisee hiuksia tytön kasvoilta.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 13:30:32 GMT -5
Neito ei jaksa välittää enää Vorosta. jos vielä häiriköisi saisi sauvasta. Neito kehrää tyytyväisenä sisältä tuon kietoessa kädet tämän ympärille. Naurahtaa kevyesti kun tuo nostaa tytön syliin. Vastaa tuon suudelmaan rakkaudesta sekaisin. Niinhän hän oli. Kaikki näytti pinkiltä tai punaiselta ja tuntui kuin tähdet olisivat laulaneet heille ja kaikki tuntui olevan täydellistä. Neito kutiaa hieman tuon suukotellessa kaulalle mutta pitää oikein paljon ja ojentelee kaulaa vain tuota kohti. Onhan sanottu että naiset olivat kuin kissoja. Hemmottelua kaipaavia ja erittäin nautintoa hakevia persoonia. Sanoja ei neidolta tullut vain rakastava katse. Oli hassua että hän oli päivisin kylmä kusipää kuten malfoy ja nyt hän oli tässä kuin sulaa vahaa tuon käsissä. Potter osasi todella tehdä ihmeitä.<br>
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 13:41:54 GMT -5
Äsh, hittoon koko Voro. Ei Harry jaksanut siitä äijästä välittää, kun voisi keskittyä vain tähän hetkeen Claran kanssa. Claran kanssa... . Harry puraisee huultaan ja maistelee sanaa mielessään. Mahtava sana yhdistelmä tai jotain. Harry ei sano mitään. Tuijottaa vaan neitoa silmiin niinkuin maailmassa ei muuta nähtävää olisikaan tosin juuri nyt tälle pojalle ei edes ollut. Jossain vaiheessa pitäisi kai mennä kouluun takaisin mutta ei vielä... ei todellakaan vielä. Sitten pitäisi nimittäin lopettaa tämä kahdestaan oleminen, kun pitäisi mennä eri puolille rohkelikkotornia nukkumaan. Clara menisi tyttöjen puolelle ja Harry poikien puolelle. Ei kivaa. Harry rutistaa Claran tiukemmin syliinsä ja katsoo tuota mielettömän onnellisen näköisenä antaen samantien suukon suulle.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 13:51:32 GMT -5
Hymyilee ja katsoo tuota. "Olet rakas!", kuiskaa ja näykkäisee tuota niskasta. Painaa päänsä tuon olalle ja puhaltelee tuon niskaan. Äh, ei hän halunnut nukkumaan. "Minä en halua mennä nukkuu ollenkaan.. Ku mä en halua erota susta.. En hetkeksikään.. Mä haluan nukkua sun sylissäs", sanoo hiljaa ja huokaa onnellisena. "Minä olen niin onnellinen.. Et uskokaan", sanoo sitten. Ottaa omia hiuksia käteensä pää yhä tuon olkapäällä ja alkaa kutittaa niiden päillä tuota niskasta. Neidolla on ihanan pitkät kynnet jotka on hyvin huolitellut. Ja vaaralliset. Mutta nyt hän vain hipoo niillä tuon niskaa välistä kutittaakseen tuota.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 14:08:37 GMT -5
Hymyilee ja katsoo toista hymähtäen sitten rakkaansa sanoille. "Sitähän sinä et ehkä tiennytkään mutta olet itsekin rakas." Harry virnistää ja hätkähtää niskasta näykkäisyä tosin kostaa sen näykkäämällä korvalehdestä. Poika huokaisee ja silittää Claran hiuksia, kun tyttö painaa päänsä tuohon olkapäälle. Joopa joo... . Eipä Harrykaan ihan heti nukkumaan halunnut. Eikä ollenkaan nukkumaan ilman Claraa. Hymähtää, kun tyttö puhaltelee niskaan ja liikuttelee sormiaan hitaasti pitkin neidon selkää lopettaen hiuksien silittelyn kun 'saa idean'. "No nuku minun sylissäni. On tässä koulussa ennenkin sääntöjä rikottu eikä tuo kai nyt niin paha asia ole. Tai no, ei ainakaan yhtä paha kuin muutamat mitä on tullut tehtyä." Virnistää mutta katsoo sitten vakavasti. Harry oli tosissaan. Tuo tahtoi Claran viereensä nukkumaan. Oli paha rike tai ei. Eihän rakkaudessa sellaisia noudatettu. Huokaisee ja hymähtää. "Enköhän minä usko. Kun taidan itsekin olla yhtä onnellinen." Harry painaa pienen suudelman tuon suulle ja hymähtelee kutittaville hiuksille kiemurrellen joten kuten tuossa samalla ja virnistää.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 14:21:13 GMT -5
"En tietenkään",sanoo viattomasti virnistäen. Inahtaa tuon näykätessä korvasta. Tuo aiheutti jo kylmiä väreitä. Kivoi sellasia. Nostaa katseensa tuohon tuon ehdottaessa nukkumista tuon sylissä. Ei tiedä hymyilläkö vaiko ei. Lopulta hymyilee. "Sä taidat olla tosissasi.. No, jos sinä suostut ottaan mut viereesi niin minä tulen mielelläni", neito vastaa suukottaen tuon huulia. Hymyilee tuolle ja painaa päänsä vaihteeksi tuon rintaa vasten. "Haa!", sanoo yhtäkkiä virnuillen ja painaa päätään enemmän tuota vasten. "Minä kuulen kun sun sydämesi lyö.. ", sanoo ja naurahtaa. Olipa hänelläkin jutut. "Hyvä, että se lyö. Olisi aivan kamalaa jos sinä olisitkin sydämetön", sanoo hymyillen parin kyyneleen noruessa tuon poskílla. Ne eivät olleet surun kyyneliä vaan onnen kyyneliä. Neito ei voinut uskoa tuon olevan tuossa.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 14:35:20 GMT -5
Puree huultaan odottaessaa Claran vastausta tuohon vieressä nukkumiseen ja katsoo tyttö silmiin. Vastauksen kuultuaan hymyilee ja suukottaa myös Claran huulia, kun neito suukottaa Harryn huulia. Harry hymähtää, kun tyttö painaa taas päänsä tuohon pojan rintaa vasten ja hätkähtää yhtäkkistä 'Haa!' - sanaa. Mitä nyt? Aa, se kuuli sydämen äänet. "No joo... Etkö sinä ole jo huomannut, etten minä sydämetön ole?" Harry hymyilee edelleen... Ja silittää tuon poskea tai no on alkamassa silittään, kun tuntee kyyneliä. Ihmettelee hetken ja nostaa Claran pään ylös. No ei neiti ainakaan mitenkään surulliselta näyttänyt vaan päinvastoin. Hymähtää huojentuneena ja painaa huulensa tuon huulille.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 14:56:43 GMT -5
[Eiku se on niin surullinen kun saa olla Harryn kaa xD]
"Ei sinua voisi sellaiseksi edes luulla.. Sinulla on sydän kohdallaan", kuiskaa tuolle ja katsoo tuota onnea täynnä ja vastaa suudelmaan. Mitäpä elämä oli ilman rakkautta ja sen yleensä huomasi vasta kun koki rakkauden. Ei ole suurempaa asiaa kuin rakastaa ja saada vastarakkautta. Oi miten neito oli täynnä tuota tunnetta. Joka tuntui jäävän ikuisiksi ajoiksi.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 16:07:43 GMT -5
[Just noin miekin aattelin ;D No ei vaineskaan.... ]
No olihan Claralla tullut se äsken todistettuakin, että Harrylla oli sydän paikallaan. Harry jatkaa vielä hetken tuota suudelmaa ja hymyilee sitten sylissään istuvalle neidolle. Voisi periaatteessa kysyä mistä asti Claralla oli vakavamman puoleisia tunteita Harrya kohtaan ollut mutta se nyt oli melko selvää.. eiväthän nuo olleet edes koskaan puhuneet ennen kuin siellä järvellä ja Harryn tietääkseen tuolla tytöllä ei sitä ennen ollut mitään muita kuin kylmiä tunteita tätä poikaa kohtaan. Tosin Harry itse oli ennen vain kävellyt tuon ohi niinkuin Clara olisi ollut ilmaa joten ei kai se nyt mikään ihme ollut. Poika on kuin aikoisi taas suudella mutta vetää sitten päänsä kauemmas virne kasvoillaan. Harryn vuoro kiusata.
|
|
|
Post by Clara Moore on Jun 16, 2004 16:14:37 GMT -5
Katselee tuota silmät tuikkien. Sitten tuo aikoo suudella mutta ei. Virnistää tuolle ja pyörittää päätään ja samalla hiukset valahtaa tuon kasvoille niin että vain silmät ja nenä näkyy. Nauraa tyytymättömästi ja painautuu tuota vasten aikoen saada suudelmansa. "Mussu.. Kyllähän sinä haluat suudella minua? Et voisi vastustaa minun veelamaisia vaikutteita", neito sanoo räpsyttäen ripsiään ja virnistää sitten ja näykkäisee tuota leuasta. Oli aina kiva härnätä toista. "Sinä alat oppia tavoille.. Näemmä..", neito sanoo kiusoittelevasti ja piirtää kädellään sydämiä tuon rinnalle.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 16, 2004 16:31:42 GMT -5
Harry virnistää Claralle takaisin ja katsoo huvittuneena, kun tuosta näkyy vain silmät ja nenä. Virnistää ilkikurisesti, kun tyttö painautuu aivan vasten ja rutistaa itse vielä tuon paremmin syliinsä. No tästä ei sitten paljon lähemmäs pääsisikään. Huh. "Niinkö? Enkö?" Harry kysäisee virne kasvoillaan. Humh. Veelat. Mielessä käväisee Fleur Delacour, joka häviää mielestä heti. Heittää päätään taakse, kun tuo näykkäisee leuasta ja hymyilee. "Eh... ehkä minä pikku hiljaa." Huah, saakoon sitten suudelmansa. Harry virnistää taas ja suutelee Claraa.
|
|