|
Post by Tusken on May 9, 2004 4:54:40 GMT -5
Eli se kysymyksistä tunnetuin: Mikä on paras Harry Potter kirja? Laittakaa mielellään ihan reilusti perusteluista.
Itse joudun päätymään tuohon 'Ei voi päättää'-vaihtoehtoon. Viisasten kivi on se, josta kaikki alkoi ja on hauska muistella, miten koko ajan juoni kuljetti harhaan (Kalkaros on se pääpahis). Salaisuuksien kammio oli ensimmäisellä lukukerralla tylsä, mutta myöhemmin, kun sen on lukenut useampaan kertaan, niin se on aivan yllättävän hyvä.<br>Azkabanin vanki taas oli ensimmäisellä lukukerralla mahdoton laskea käsistään, mutta juoni eteni liian nopeasti, kun sitä myöhemmin rupesi lukemaan. Liekehtivässä pikarissa alkaa maailmasta saada uuden kuvan ja Voldemort nousee viimein valtaan. Kirjasarja aikuistuu. Feeniksin kilta. Tämän kanssa odotukseni olivat aivan liian korkealla. Kirjaa odotin muutaman vuoden ja sitten luin sen ja olin hyvin pettynyt (olin erityisen pettynyt suomennokseen). Uudestaan luettaessa se tuntuu kuitenkin aavistuksen paremmalta.
Eli ensimmäisellä lukukerralla paras oli: Viisasten kivi ja Azkabanin vanki. Toisella lukukerralla: Salaisuuksien kammio.
|
|
|
Post by Remus on May 9, 2004 7:07:29 GMT -5
Kyllä se Azkabanin vanki on paras... En osaa perustella... Se vain on paras. Siinä on uusia mielenkiintoisia hahmoja, kuten Sirius Musta, Remus Lupin ja Peter Piskulan. Ja Remppa Rules ^_^
Olen jo kyllästynyt Salaisuuksien kammioon. Kerran luin sen kaksi kertaa peräkkäin... Ja Viisasten kivi... Siitä on pitkä aika, kun sitä olen lukenut, mutta oli se muistaakseni parempi kuin Salaisuuksien kammio. Liekehtivä pikari saa plussaa, koska Sirius esiintyy siinä. Samoin Vauhkomieli ja Voldemort. Feenixin kilta... Ah, tuo kirja, jossa minua häiritsivät nuo Harryn kiukunpurkaukset. Muuten älyttömän hyvä kirja. Plussaa ovat Voldemort, Sirius, Remus ja Lockhart
|
|
|
Post by alastor on May 9, 2004 7:38:27 GMT -5
Minäkin tuohon Azgabaniin päädyin... se vain on paras... Erityisesti tykkään Hiinokasta ja Lupinista tässä kirjassa ^,^ Tässä pitämis järjestys: Azgaban, Liekehtivä, Kilta, Kammio ja kivi ^,,,,^ Hijanot lyhenteet xD
|
|
|
Post by Albus Dumbledore on May 9, 2004 9:31:12 GMT -5
Myös minä päädyin vaihtoehtoon, ei voi päättää...
Viisasten kivi: Tosiaan, tästä kaikki alkoi, ja ennen tätä olin pitänyt Harry Pottereita täysin lööperinä kuulemani perusteella. Siinä taas nähtiin ennakkoluuloja, Viisasten kiven luettuani ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jatkaa. Viisasten kivestä kaikki siis alkoi. Juoni oli hyvä, ja todella johti harhaan taitavasti. Minen olisi osannut epäillä Oravea missään vaiheessa. Kokonaisuudessaan kirja oli mainio.
Salaisuuksien kammio: Minäkin pidin tätä ensimmäisellä lukukerralla sarjan tylsimpänä. Kun sen luki uudelleen, se on jo tuntunut paremmalta kuin ensi alkuun, mutta edelleen tämä on minusta kirjasarjan tylsin, joskaan ei tylsä.<br> Azkabanin vanki: Tämä on yksi suosikeistani. Tässä kirjassa mukaan tulivat Lupin ja Sirius, ja Harryn taustaa selvisi enemmän. Juoni oli hyvä, mutta ehkä se eteni liian nopeasti... En tiedä, minä olen aina tykännyt kirjoista jossa tapahtuu paljon ja nopeasti. Tämä on siis yksi suosikeistani. Vaikken osaakkaan päättää parasta.
Liekehtivä pikari: Viime lukemasta on aikaa. Hyvä se muistini mukaan oli, juoni oli mukava, enkä aavistanut taaskaan oikeaa asianlaitaa, että Villisilmä oli oikeasti joku muu... Ainakaan muistaakseni en edes ajatellut sellaista... En lakse tätäkään suosikikseni, mutta hyvä se oli silti.
Feeniksin kilta: Pidin tästä kirjasta. Rakkautta ja kuolemaa. Raivokohtauksia, no ne olisivat voineet jäädä hiukan vähemmiksi, mutta kai ne kuuluvat sitten Harryn ikäisen elämään joissain tilanteissa.. Kirja täytti kyllä odotukseni, sillä en odottanut kovin paljoa, kun kirjan kirjoittaminen kesti niin kauan, ajattelin, että se on väkisin kirjoitettu, mutta ei sentään. kai tuollaisen tiilen kirjoittamisessa aikaa palaa kun on perhekin. Juoni oli hyvä, ja tapahtumaa oli kivasti.
Azkabanin vanki ja Feeniksin kilta ovat ehkäpä parhaita noista, mutta kaikki ovat kyllä hyvinkin lähekkäin... Vaikeaa sanoa... ^^
|
|
|
Post by Harry Potter on May 9, 2004 12:48:57 GMT -5
Mie taas sitten päädyin tuohon Liekehtivään Pikariin. Viidettä kirjaa tosin en ole ainakaan toistaiseksi lukenut, pitää lukea se joskus.
Viisasten kivi oli ihan hauska - tosin elokuvana hauskempi sinänsä - ja siitähän se kaikki tosiaan alkaa. Tosin itse luin tuon omasta mielestäni parhaan kirjan ensimmäisenä x). Salaisuuksien kammio sitten taas... noh oli se ihan hyvä mutta jossain vaiheessa jostain syystä olin silleen, että hohhoijjaa. Ja eräänkin kerran junassa matkalla Helsinkiin kun ne näytti sen siellä, sekotin sitten mielessäni tämän siihen kolmanteen kirjaan ja siitä tehtyyn elokuvaan. Tai siis, että tuossa olisi ne kolmannen kirjan tapahtumat [yrittäkää saada selvää, mie oon väsynyt ja kohta pitää lähtee eli on kiire -.-]. Ihan jees. Azkabanin vanki sitten taas on oikeastaan miun toinen suosikki. Ja Sirius on ehkä siitä miun suosikki kuten sen jälkeen koko kirjasarjasta x). Tätä lukiessa sitten en kyllästynyt, ihme ja kumma vaikken mikään hirmu suuri Harry Potter fani olekaan. Liekehtivä Pikari on sellainen, josta jäi hyvä fiilis ja luin sen kaksi kertaa peräkkäin. Etenkin loppu jäi siitä mieleen siitä saakka, kun se labyrintti homma alkaa... . En saanut pahemmin tehtyy muuta kuin vaan luettuu alusta loppuun, kolmatta kirjaa lukiessa sentään malttoi pitää taukoo mutta nyt ei.
[Ja olipa taas muka hyvät sepustukset. Nah, aivan sama...]
|
|
|
Post by Windy on May 9, 2004 14:16:16 GMT -5
Azkabanin vankiin päädyin minäkin. Syykin on mielessäni täysin selvillä: Se on kirjasarjan muihin verrattuna erilainen. Muut Potterit noudattavat samaa kaavaa. Ensin on paljon salaisuuksia, joita mahtava kolmikkomme selvittelee ja lopuksi Harry kohtaa Voldemortin, muodossa tai toisessa. Tietysti tilanne vaikuttaa menetetyltä, mutta jollain ihmeen keinolla Harry onnnistuu taas karkaamaan Sedältä.<br> Azkabanin vanki on paljon parempi. Sen loppuratkaisu ei ole yhtä ennalta-arvattava. Asiaan vaikuttavat myös mehukkaat faktat Harryn vanhemmista ja Jamesin pienestä ystäväpiiristä. Ja tietysti aina yhtä ihana Remus. Se ajankääntäjäjuttu yllätti minut täysin ensimmäisellä lukukerralla.
Viisasten kivessä on se luonnollinen kirjasarjan ensimmäisen kirjan vika, vaikkakaan ei kovin huomattavana. Kaikki henkilöt on esiteltävä siinä myöhempiä kirjoja varten. Seuraavissa ei tarvitse enää huolehtia, koska lukijan odotetaan jo tuntevan hahmot. Viisasten kivi on toki aivan loistava aloituskirja. Miksi muuten olisin edes ikinä kirjasarjaan koukkuun jäänyt?
Salaisuuksien kammio... Tästä kirjasta ovat tunteeni aika ristiriitaisia. Se tuntuu jollain tavalla juonellisesti irralliselta kaikista muista kirjoista. Se ei palvele suurta pääjuonta, Voldemortin kukistamista. (Ykkösessä tarina alkaa, kolmosessa Piskuilan karkaa, nelosessa Volde nousee, viitosessa liitytään Feeniksin kiltaan) Kakkosessa taistellaan menneen ajan Valedroa vastaan, jolla ei ainakaan vielä ole ollut tekemistä tulevan kanssa, vaikka Rowling onkin vihjaillut myös kakkosen olevan merkityksellinen ja vihjailleensa siinä jotain tulevaisuudesta. Tokihan siinä esitellään joitakin uusia hahmoja, jotka ovat myöhemmin tärkeitä. Ja olihan Harryn toisestakin kouluvuodesta pakko jotain kirjoittaa. Kirjana se itsessään on kuitenkin ihan hyvä. Muistuttaa aika paljon ensimmäistä peruskaavaltaan.
Liekehtivä pikari oli hieno kirja, muttei yllä aivan Azkabanin vangin tasolle. En oikein osaa sanoa siitä paljoakaan. Loistava kirja joka tapauksessa.
Ja Feeniksin kilta. (Spoilerivaroitus!) Kuten useimmat taisin minäkin odottaa siltä hieman liikoja. En valita kirjan pituudesta, sillä mielestäni oli ihanaa lukea näin pitkää kirjaa Potter-maailmasta. Jotenkin kirjassa kuitenkin oli väliosan maku. Paljon uusia hahmoja, muttei lopulta mitenkään kauheasti merkitystä lopullisen juonen kannalta. Saimme toki tietää monia mielenkiintoisia asioita, kuten ennustuksen ja Jamesin todellisen luonteen. Kalkaroksen pahin muisto on ehdottomasti kirjan kaikin puolin paras kappale. Kirja oli myös runsaasti tunteita herättävä. Sitä lukiessa itki ja nauroi ja oli jopa valmis murhaan (arvaatte varmaan kenen murhaan...). Tunteiden herättäminen on kirjoissa aina plussaa antava puoli. Samoin vanhojen ihanien hahmojen (lue: Remuksen) palaaminen oli toiveideni täyttymys.
En ole aivan varma tästä, mutta tällä hetkellä järjestykseni kaikkien kirjojen suhteen on 3, 5, 4, 1, 2.
|
|
|
Post by Katie on May 10, 2004 12:27:21 GMT -5
Ehdottomasti Azkabanin vanki! Siinä tuli mukaan mielenkiintoisia hahmoja ja minä en ainakaan osannut ennalta arvata mitä tulee tapahtumaan. Hyvää oli myös se, että Hermione tulee jotenkin enemmän mukaan mielestäni (esim. ajankääntäjä). Muista kirjoista on sitten jo vaikeampi sanoa, mutta kyllä se Feeniksin Kilta taitaa sittenkin tulla hyvänä kakkosena. Juoni oli ennalta arvaamaton ja oli hyvin ilahduttavaa, kun Lupin tuli takaisin. Kirjan loppu kuitenkin sai minut kyyneliin... Kolmanneksi paras on sitten Liekehtivä pikari. Kirjan loppu oli aivan mahtava, enkä osannut yhtään epäillä "Vauhkomieltä". Valitettavasti kirja josta kaikki alkoi eli Viisasten kivi tulee toiseksi viimeisenä. Parhaista kirjoista huonoin oli siis Salaisuuksien kammio. Parhaus järjestys olisi siis tämä: 3,5,4,1,2.
|
|
|
Post by Ginny Weasley on May 20, 2004 12:01:00 GMT -5
Minä en ole viimeisintä edes vielä saanut käsiini, joten sanon nyt vain neljän ensimmäisen joukosta, että Liekehtivä Pikari oli minusta paras. Taphtumaa riitti läpikirjan ja Cedridin kuolema liikutti.. En tiedä sitten miksi niin kovasti.. Ehkä koska poiak oli samaa ikäluokkaa suunnilleen kuin minä.. Evt..
|
|
|
Post by Cho on May 21, 2004 1:36:55 GMT -5
Tuo oli vaikea kysymys... Ne kaikki on niin hyviä. No ne ekat oli ehkä vähän yksinkertaisempia kun esimerkiksi nelonen ja vitonen. Kirjat vaan sivumäärältään kasvaa . Azkabanin vanki oli toiseksi paras jonka olen lukenut. Siinä alkoi tulla jo Harryn menneisyyttäkin enemmän esiin, ja Siriuksen ensiesiintyminenkin oli aika hieno...! Paras oli kyllä mielestäni Feeniksin Kilta. Hirveän paksu ja alkoi tulla jo vähän "vaikeammaksi" juoneltaan. Uudet henkilöt oli taas plussaa, joihinkin vanhoihin alkoi jo melkein kyllästyä . Lisäksi Siriuksen ja Kalkaroksen riitely ja Siriuksen erilaiset mielialanvaihtelut oli hauskoja lukea. Kyllä, taidan sanoa että Feeniksin Kilta on paras heti Azkabanin vangin jälkeen.
|
|
|
Post by Fred on May 27, 2004 5:09:46 GMT -5
Feeniksin kilta on kaikkein paras. Sen alku oli jo jännittävä ja siinä tapahtu koko ajan jotain. Loppu oli paras. Luin illalla kirjan loppuun joskus kahdentoista jälkeen. Pakko lukea loppuun muuten en ois pystyny nukkuu ;D
|
|