Post by Shuichi Shindou on Oct 2, 2004 8:18:53 GMT -5
Nimi: Shuichi Shindou [ent. Tarana Weisson]
Ikä: 16 [On 6. vuodella]
Ulkonäkö: Mustat puoleen selkään ylettyvät hiukset joissa muutama punainen raita. Vaaleaihoinen ja sirot kasvot omaava neitokainen jolla ruskeat silmät. Pituudeltaan 175cm ja muutenkin hoikka tyttö jonka ulkonäkö vetää puoleensa katseita. Pukeutuu mustaan ja valkoiseen. Japanin tyylinen vaatetus yleensäkin on kovassa kulutuksessa.
Horoskooppi: Skorpioni
Harrastukset: Kung Fu, miekkailu, ratsastus ja tanssiminen.
Menneisyys:
Vuosi sitten alkoi seurustella jästisyntyisen pojan kanssa. Tytön isä ei pitönyt asiasta sillä hänhän kannatti puhdasverisyyttä hautaansa asti. Onkin myös entinen ja nykyinen kuolonsyöjä. Ja täten hääti pojan perheen amerikkaan ja tytön vuodeksi Japaniin. Japanissa asuessaan tyttö muutti nimensä ja olemuksensa ja unohti oman maansa kielen ja alkoi seurustella yhden Japanilaisen pojan kanssa ja tutustui kuninkaallisen koulunsa oppilaisiin samalla kun opetteli Kung futa ja miekkailua. Vuoden loputtua hän hyvästeli karvain mielin uudet ystävänsä ja poikaystävänsä ja matkusti takaisin Lontooseen. Samalla huomaten uudet onkelmat: hän ei osannut oikein englantia ja koko englannin maailma oli hänestä liian karua. Tyttö vannoi palaavansa Japaniin niin pian kuin kykenisi.
Perhe: Äiti kuoli tytön ollessa 12, syöpään ja isä jäi huolehtimaan tyttärestä. Perheessä ei ole muita lapsia ja isällä on uusi naisystävä jonka kanssa jo häitä suunnitellaan.
Lemmikki: Hevonen nimeltä Lance ja korppi.
Luonne: Omapäinen, tulinen ja erittäin sosiaalinen persoona. Masentuu usein talvisaikaan ja viihtyy aika paljon omissa oloissaan. Ei ole kovinkaan avoin persoona ja käyttäytyy aika räväkästi ja poikamaisesti yleisesti. Harva pääsee tutustumaan neitoon tarkemmin eikä tyttö paljasta koskaan kaikkea itsestään. Tyttö on salaperäisellä tavalla kiinnostava persoona ja on taitava käsittelemään taikasauvaansa.