Far too long I have known misery!

[Clara Moore]

Summary: Traileri tulevasta ficistäni.
A/N Onpas mukavaa ku innostuin kirjoittamaan kaukaa tulevasta ni en voi julkaista ennen ku saan tehtyä alun xDD d**n!
Tekijät: Ficin tekijäkaartiin kuuluvat: Zigi [Harry], Tusken [Kalkaros] ja Nennu eli minä [Clara ja Draco]. Nennu eli minä toimin kirjoittajana. Ja aineistoa antavat nämä kyseiset pelaajat peleillään.

-----------------------------------------------------------------

Kaikista epätodennäköisin pari?

"No, mitenkäs ihastuksesi Potterin poikaan on edistynyt? Joko ollaan suudelmatasolla.. Vai ei kai Potterin kiinnostus ole vain hiipunut? On kulkenut huhuja että hänellä ja Cholla olisi vispilän kauppaa", neito aloittaa ilkeällä äänensävyllä mikä muuttuu sitten teennäisen kauhistuneeksi.
"Potterin.. Jos näin totta puhutaan hän on aika.. Nynnerö.. Hirveä viisastelija ja yrittää aina olla avuksi ja se viaton pikku poika joka ei koskaan tee mitään väärin", neito sanoo ja kohauttaa olkapäitään.
"Ja suosio ja kuuluisuus mitä hänellä on peräisin ainoastaan hänen perheensä ansiosta. Itse asiassa hän itse ei ole sitä aiheuttanut. Eli häntä ihaillaan vain sen takia että tiedät kyllä kuka osoitti häntä sauvalla ja epäonnistui tehtävässään. Ei Harry silloin itse tehnyt mitään.. Joten oikeastaan, hän ei ole tehnyt kuuluisuutensa eteen mitään... Vaikkakin hän elää yhä ja kai siinäkin on suoritusta. Mutta minulta hän saa ihailua vasta kun osoittaa todella olevansa sen veroinen", neito sanoo.

..joilla on niin paljon yhteistä..

Neito itkemässä järven rannalla.
Harry Potter katsomassa kaukaisuuteen.
"Ei, en minä ole kunnossa.. fyysisesti kyllä mutta henkisesti se on sitten eri asia. Olisit varmaan itsekin romuna, jos vanhempasi tapettaisiin heti ollessasi yksivuotias, kuulisit kolmantena vuotenasi Tylypahkassa Ankeuttajien lähellä ollessa vanhempiesi viimeiset sanat päässäsi ja neljäntenä vuotena... Näet erään koululaisen kuolevan samalla tavalla kuin vanhempasi kuolivat. Ja näet sen, joka tappoi vanhempasi, kun hän nousee takaisin elävien kirjoihin. Ja sitten vielä kesälomalla... ."
"Cedricin kuolema oli aika järkyttävä tapaus ja varsin surullinen. Mutta silti.. Hänen ei ns. tarvinnut kohdata sitä yksin. Sinä olit siellä..", neito sanoo ja katsoo tuota silmiin.
"Mutta.. Et sinä ole ainoa joka on menettänyt jotain rakasta ja läheistä.. Minä voin ainakin osaksi ymmärtää sinua.. Mun paras ystävä, Marie kuoli kesällä.. Teki itsemurhan.. Ja meidän viimeinen keskustelu oli riitelyä.. Mä en ikinä anna itselleni anteeksi. Mun ois pitäny nähdä.. Huomata mitä se aiko.. Mä oisin voinu estää sitä.. Olla paljo parempi ystävä sille", sanoo hiljaa yksinäisen kyyneleen valuessa poskella.

..Ystävystyy..

"Mutta on silti hyvä että on ystäviä jotka on tukena. Sulla on Hermione ja Ron. Varmasti todella ihania ystäviä. Mulla ei oo ketää.. Marie oli mulle kaikki. Vaikka en mä etsi uutta Marien paikalle.. Mä mieluummin pidän kaikki ulkona.. Niin mua ei voida satuttaa uudestaan.. Rakkaan menetys.. Ei sitä ikuisesti kestä jos kaikki katoaa ympäriltä", Clara sanoo huokaisten.
"Jos sinä ystäviä haluat niin tässä on yksi vapaaehtoinen. Ei ketään saa yksin jättää."

..Ja sitä ystävyyttä koetellaan..

"Mitäkö minä tein? Mitä sinä teit?! Et sitten varmaan muuta kuin mursit juuri jalkani sen verran pahasti, ettei tällä pysty kävelemään!!"
"Miten sinä uskallat?!! Älä tule puhumaan minulle yhtään mitään vanhemmistani!! Ja Hermione ei edelleenkään ole sinulle mikään kuraverinen!!"
"Olenkin harjoitellut tätä varten hieman jotain sopivaa isäni terveisiksi! KIDUTU!", aloittaa ystävällisesti ja huutaa loitsunsa osoittaen tuota rintaan.
"Niin jästimäistä!", ärähtää.
"AVADA KEDAVRA!"
"Kuuluisa Harry Potter on kuollut!", ulvoo naurusta.
"Minä tapoin pojan jota ei edes Voldemort kyennyt tappamaan", Malfoy huudahtaa nauraen vain lisää ja kaatuu maahan hakaten nyrkillä lattiaa ja nauraa yhä.
"Sinä sovinistisika, itserakas, hemmoteltu kusipää.. Tapoit mun ainoon ystävän.. Ei paljoa naurata!!!! Sinä olet kuollutta miestä Malfoy!"
"Malfoy, miksi sin- lopeta se nauraminen, tämä on vakavaa! Sinä olet syyllistynyt murhaan!" Kalkaros ulvaisi ja vaikeni sitten ollen itsekin hyvin kalpea. Hänen tupalaisensa oli tappanut toisen oppilaan. Luihuset häviäisivät tupamestaruuden. Hänet erotettaisiin. Laitettaisiin Azkabaniin Malfoyn kanssa. "Voi hyvä Luoja."

..eikä ystävyys jää pelkästään ystävyydeksi..

"Minä.. En saanut unta.. Itseasiassa ajattelin sinua..."
"Tässä on hyvä olla.. Älä päästä ikinä irti"
Naurahtaa hieman, kun tuo sanoo noin suloisesti.
"Ei, en minä päästä irti. Usko pois, en päästä."
"Minä rakastan sinua"
"Öh... tuota... Niin minäkin sinua."

..Mutta se ei ole aivan vaaratonta..

Näkyviin tulee Voldemort tosin ei muiden kuin Harryn näkyville ja sekin vain pojan mielessä, joka nauraa kylmää ja kimakkaa nauruaan onnesta riemuissaan melkoisen kauan aikaa pojan irvistellessä käytävällä ja huutaessa edelleen tuskissaan ja sitten... . Ei enää mitään. Pieni vihlaisu arvessa. Harry menee hengästyneenä seinää vasten istumaan shokissa. Mikä hemmetti sai jonkin Harryyn liittyvän asian Voldemortin olemaan noin riemuissaan?
"Harry! Harry! Harry! Mikä sinulla on? Harry! Apua! Auttakaa nyt joku!! Harry!!?
"Sinä et voi satuttaa minua! Sinä et ole todellinen..."
"No, en ole siellä mutta sinä oletkin täällä.. Ja kiitos sinun.. Minulla on uusi tapa saada haluamani"
"Rakkaus on hyvin vaarallinen asia. Varsinkin noin vaarallisen pojan kanssa kuin Harry Potter! Mutta me tapaamme. Odotan innolla tapaamista tytön kanssa joka vei pojan sydämen ja joka antaa hänet minulle hopeatarjottimella?
"SINÄ ET SAA HÄNTÄ!!"

..mutta se ei estä noita kahta pitämästä hauskaa..

"Jotain hienoa ne jästitkin keksineet. Digikamera on kultakimpaleen arvoinen", sanoo hymyillen.
"Että sinua tuli muuten taas ikävä. Meidän ei pitäisi olla yhtään erossa. Ja arvaa mitä, hän antoi minulle jälki-istuntoa ja sen päälle otti ainakin 20 pistettä.. Eikö olekin törkeää? Pelkästään siitä että sanoin totuuksia!"
Harry virnistää huvittuneena puistellen päätään ja, kun tämä vetäisee poikaa yllättäen järveä päin, Harry kompastuu ja kaatuu järveen vetäisten kuitenkin Claran mukanaan.
Harry kietoo kätensä tytön ympärille Claran selän takana ja suukottaa tytön niskaa, jonka jälkeen vilkuilee taas ympärilleen ja kääntää sitten katseensa albumeihin, joita Clara tuli tutkimaan.

..Tai joutumasta vaikeuksiin..

"Professori Kalkaros?", sanoo kysyvään sävyyn ja alkaa tutkia vaatteita. Mitähän mukavaa täältä löytyisi. Paita ja housut. ja kengät. Ilmiselvä Mooren vaatekerrasto. ja miksihän ne oli sinne jätetty. Ettei vain ne kaksi olleet puuhailleet jotain ällöttävää huispauskentällä. Iuh. Miten siellä voisi huispata ennen kuin koko kenttä olisi pesty. Hyi hitto.
"Kaksi oppilasta oli yöllä kuulema luvatta ulkona.. Ja oli saanut todisteiksi nämä vaatteet huispauskentältä. Ties mitä ovat siellä tehneetkään..", Draco sanoo irvistäen. Hyi. Hänen viattomuutensa oli taatusti pilattu pelkällä ajatuksella.
Kalkaros tuijotti syvän hiljaisuuden vallitessa vaatepinoa ja vain yksi kysymys nousi hänen mieleensä: miksi minä? Miksi McGarmiva oli poissa? Hän oli Mooren ja Potterin tuvanjohtaja ja hänen pitäisi pitää tupansa kurissa. Kalkaros tuijotti hetken vaatteita ja... Jatkoi tuijottamista. Joutuisiko hän pitämään jonkin helvetin sukupuolivalistustunnin Moorelle ja Potterille?
"Draco. Mene etsimään Potter ja Moore. Käske heitä tulemaan heti tänne. Tämä on parempi ratkoa heti." 'Ennen kuin minut saadaan sotkea tähän entistä pahemmin, siis.' Kalkaros lisäsi mielessään. Jos häneltä kysyttäisiin, Potter saisi hänen puolestaan tapailla vaikka Weasleyn kaksosia, mutta he olivat alaikäisiä ja... Kalkaros huokaisi. Jos häntä ei muuten syytettäisi kaikesta tapahtuneesta, hän häipyisi tällä siunatulla hetkellä ja esittäisi, ettei olisi kuullut sanaakaan.

Miten heidän käy? Saavatko he rakkautensa? Saavatko he onnensa vai eikö mikään ole ikuista ja pysyvää? Mitä Tiedät-Kyllä-Kuka suunnittelee?

"Jos en olisi antanut hänen olla kanssani hän eläisi yhä"

[Clara Moore]

Nimi: Far too long I have known misery
Genre: Romance,angst
K-13 saattaa joissain kohti nousta K-15 mutta niistä erillinen maininta.
Paring: Clara/Harry
Summary: Trailerista voitte päätellä jo. Claran ja Harryn tarina.
A/N Tämä on enemmänkin Prologia. Claran menneisyyttä tämä pätkä. Ja jatkuu vielä toisessa osiossa. Hmm.. Harryn menneisyyttä en laita koska senhän te voitte lukea kirjoista. 5.Kirjaan sijoittuva mutta tapahtumat ei käy toteen ihan kirjan tavoin x) Perustuu Snowen ropeen. Palaute olisi suotavaa Lyhyt. I know.

------------------------------------------------------------------------

Far too long I have known misery

Far too long I have known misery
And dying longing for your hell
So I fell down to the stream of eternity
Finished my life but everything goes on
I kissed mortal life goodbye
I let my blood drain down

Come on, my love, dare you dance with me?

Down below in my grave
Nigth's black carpet embraces us
I dwell in darkness and so shall you
If you come all the way to the end
Why don't you follow me

At nightfall all will belong for you and me
Together we will be complete
All I need is you to be by my side
Together all will be complete

Eternity is too long time without you
Come and dry my tears
Better dead without you
Than living without you

Nothing can heal this loveless soul if you don't follow me
Eternally what else would you ever want

Clara katsoi ikkunasta sateeseen. Stereoista soi surullista musiikkia. Taas oli Marie jättänyt tulematta. Syytä ei ollut vaikea etsiä; jengi. Marie oli viikko sitten kertonut uudesta rakkaudestaan. Nyt tyttöä ärsytti ajatella sitä poikaa. Neito harjailee pitkiä hiuksiaan ja antaa ajatusten valua Ziruun, jengin johtajaan, joka oli rakastunut häneen ja hän hieman siihen. Ziru oli mukavan komeakin. Vaaleat hiukset jotka ylsivät leukaan asti ja olivat aina kasvoilla. Takaa hieman pitemmät ja yleensä sidottuna. Tyttö huokaa ja astelee makaamaan sängylle. Hänen perheensä oli puhdasverinen ja varakas. Isä oli aurori ja äiti oli taikaministeriössä töissä. Harvoinpa niitä näki. Rahalla yrittivät syyllisyyttään hälventää. Pah. Neitoa otti päähän koko tämä päivä. Kesäloma oli puolessa välissä ja Marieta tuskin oli näkynyt. Viime kesän he olivat olleet erottamattomat ja koulussa, mutta mitä nyt oli muuttunut? Tästä vielä puhuttaisiin.

Pian kuului koputus ovelta. Tyttö huokaa ja raahautuu alakertaan. Jospa se olisi Marie. Avaa oven ja katsoo pettyneenä Ziruun.
”Iltaa vaan”, Clara sanoo huokaisten.
”Hei!”, Ziru virnistää ja astuu sisälle.
”Mitä sie mökötät? Olisit ilonen kun komea ja charmikas poju tulee seuraksesi”, Ziru nälvii hymyillen ja kietoo kädet neidon ympärille ja antaa pienen suukon. Tyttö katsoo tuota hiljaa ja painaa sitten pään tuon olkapäälle.
”Marie petti taas lupauksensa”, tyttö sanoo pettyneenä. Ziru huokaisee.
”Miksi sinä odotat enää? Miksi sinä annat hänen pompottaa sinua noin? Etkö sinä näe miten hän käyttää sinun lojaaliuttasi hyväkseen”, poika sanoo huokaisten ja astelee keittiöön. Tyttö katsoo poikaa pahasti.
”Hänellä on varmasti hyvä syy olla tulematta”, Clara täräyttää.
”Ihan miten vain”, Ziru vastaa.

Sinä yönä ei Clara nukkunut. Vain katselua kattoon. Lopulta neito astelee ikkunan luo ja katsoo pimeyteen. Zirun puheet eivät antaneet rauhaa. Neito huokaisee kyyneleiden valuessa poskille. Voi kunpa Marie voisi olla jotain muuta. Claran hipaisee hiuksia poskiltaan ja astelee peilipöydän luokse ja katsoo muutamaa kuvaa Mariesta. Marie harrasti valokuvausta. Niin harrasti Clarakin. Tyttö vilkaisee kameraansa ja sieppaa sen yllättäen juosten alakertaan. Vanhemmat nukkuivat. Neidolla on yllä vain valkea toppi ja kireät ja lyhyet, mustat housut jotka peittivät vain lantio-osion. Neito avaa ulko-oven ja hölkkää ulos ja katsoo taivaalla olevia tähtiä. Sauvallaan loihtii kameran ilmaan ja loitsii sen seuraamaan ja räpsimään kuvia. Neidon kasvoilla on surullinen ilme ja kyyneleet valuu poskilla. Lopulta neito kaatuu nurmikolle ja katsoo tähtiä hiljaa. Marie oli poissa. Hän tunsi sen. Ei täällä.

Aamu valkeni ja linnut lauloivat. Neito ynähti ja avasi hitaasti silmänsä. Itse asiassa kello oli vasta kuusi aamulla, mutta Clara oletti sen olevan jo kahdeksan. Neito avaa silmät ja huomaa katsovansa pilvetöntä taivasta. Raaputtaa hetken hiuksiaan muistaen sitten eilisen. Huokaisee ja nousee istumaan. Eipä näyttänyt ketään olevan valveillakaan. Tyttö sieppaa kameran ja astelee takaisin sisälle. Perhe nukkui yhä. Neito menee pimiöön ja alkaa teettää kuvia.

Noin viikko noista päivistä tapasi Clara Marien. Clara istui talonsa rappusilla päällään musta t-paita jossa luki: Bad Girl ja farkut. Mariella oli kiharat ja ruskeat hiukset jotka ylsi puoleen selkään. Tytöllä oli yllä mustat housut ja valkea toppi. Marie pysähtyi Claran eteen ja hymyili iloisesti kuten aina. Clara nousi ylös ja hymyili pienesti.
”Hei Marie!”, hän sanoo hermostuneena. Marie vain halaa tuota reippaasti.
”Mennään sisälle, joohan?”, marie sanoo reippaasti ja astelee Claran perässä tuon huoneeseen.
”Sinulla oli jotain asiaa?”, Marie sanoo heti istuttuaan pienelle sohvalle.
”Joo. Sinua ei ole näkynyt eikä kuulunut ja no, puhuttuani Zirun kanssa..”, Clara aloittaa, mutta tulee keskeytetyksi kuten aina.
”Zirun? Oletteko te nyt pari?”, Marie kysyy innokkaasti.
”Eh, en minä tiedä.. Mutta se ei ollut nyt tämän asian pointti..”, Moore sanoo vilkaisten peilipöydällä oleviin uusiin kuviin. Pöydällä oli myös kirje jonka hän aikoi antaa Marielle.
”Mistäs sitten?”, Marie kysyi varsin tyytymättömästi.
”Pointtina on tämä meidän ystävyys.. Minä haluan kuulla totuuden.. Olenko minä vain lelu jota on helppo käyttää hyväkseen kun sellaiselle on tarvetta? Merkitsenkö minä sinulle yhtään mitään!! Sinä tuskin koskaan enää olet kanssani! Ja kun olet ainoa puheenaiheesi on kaikista ihanin ja jumalaisin HARRY POTTER!!! Milloin sinä olet ollut viimeksi kiinnostunut minun asioistani!! Onko tässä meidän ystävyydessä kyse muista kuin sinusta!!”, Clara huutaa tuolle ja kyyneleet valuu poskilla. Marie vain tuijottaa tuota suu auki.
”Lelu? Kuka sinulle sellaista on väittänyt!? Sinä olet ainoa ystävä josta todella välitän. Minun paras ystäväni. Kaikki nämä vuodet ja sinä et usko minua!! Minä olen ollut kiireinen.. Minulla on.. jengini.. Joka vaatii aikaani..”, Marie aloittaa kiivaasti.
”Ja minä luulin että sinä halusit puhua ja kuunnella ja auttaa minua. Sinä tiedät kuinka tärkeä Harry on minulle. Sinä tiedät kuinka ujo minä olen! Minä olen rakastunut häneen, mitä muuta voit odottaa minun sitten tekevän. Sinä olet ainoa joka tietää.. Koska olet ainoa johon voin luottaa!!”, Marie jatkaa kyyneleet silmissään ja nousee ylös.
”Sinä et arvosta minua.. Sinä et voi hyväksyä rakkauttani koska olet mustasukkainen. Siksi sinä olet tähän asti yrittänyt estellä minua! Tai vielä pahempaa, olet itse rakastunut Potteriin!”, Marie huutaa nyt vihaisena. Clara tärisee raivosta. Kuinka tuo voi sanoa noin!
”Ziru valisti minua sinun tarkoitusperistäsi! Ziru ei harrasta valehtelua! Ja hyvinpä sinä välittämisesi osoitat!! Halveksimalla ja arvostelemalla!!”, Moore huutaa takaisin.
”Minä haluankin.. Mutta ei kukaan jaksa kuunnella joka kerta pelkkää saarnaa Harryn jumalaisuudesta! Ystävyys on muutakin kuin yksi poika! Ystävyys on hauskanpitoa, toistensa kunnioittamista ja arvostamista ja hyväksymistä sellaisenaan kuin on!”, Clara sanoo ääni täristen.
”Minä arvostan sinua. Minä en kritisoi sinua musiikkimakusi mukaan kuten sinä teet. Minä en nosta suurta showta yhdestä helvetin päiväkirjasta! Minä hyväksyn ja arvostan valintojasi. Totta, aluksi minä pelkäsin että jos Harry vastaisi tunteisiisi niin menettäisin sinut. Mutta todellisuudessa olen jo menettänyt sinut jo kesäloman alussa! Sinusta on tullut varsinainen narttu! Minä yritin vain rauhoittaa sinua.. Pitää sinut tässä hetkessä.. Ei kukaan voi olettaa että Harry joka tuskin on ikinä puhunut sinun kanssa on aivan heti umpirakastunut sinuun kun menet sen luokse. Et sinä voi tietää vaikka hänellä olisi jo joku mielitietty!! Ja minä olen varattu! Minulla on Ziru! Minä en haikaile sen..sen.. viattoman enkelin perään”, Clara huutaa suoraa huutoa. Marie tärisee ja katsoo halveksuen Claraa.
”Sinä olet vain kateellinen.. Sinä et ole yhtään mitään ilman minua.. Sinä olet pelkkä nolla.. Ja jos minä olen narttu niin kuka sinä olet.. Minä en tarvitse tuollaista inisijää.. Joten hyvästi!”, Marie sanoo halveksuntaa äänessään ja juoksee pois. Clara vain lysähtää sängylle ja sulkee silmänsä.

[Clara Moore]

2. luku

Seuraavana aamuna Clara nousi vasta kahden aikaan. Hän oli itkenyt itsensä uneen. Häntä vaivasi eilinen tappelu ja täten hän pukeutui ripeästi ja lähti kohti Marien kotia. Hän loputti oveen varovaisesti. Marien äiti, Miranda avasi oven ja hymyili.
”Marie on ukkinsa luona yötä. Tulee vasta tunnin päästä”, Miranda sanoi.
”Voisitko sanoa että tulee heti kun ehtii kirjaston eteen?”, Moore kysyy.
”Minäpä sanon..”, nainen vastasi ja sulki oven. Clara asteli kirjastolle ja istui tuolille odottamaan. Hän katseli onnellisia pareja jotka astelivat kirjastoon. Huokaisee. Pitäisi kai ottaa Ziruunkin yhteys. Miten kaikki voi hajota yhdessä hetkessä? Tai no, useinhan he kaksi tappelivat. Sehän oli normaalia, mutta eivät he nyt paiskoneet ovia ja hyvästejä viskelleet. He olivat tutustuneet 8-vuotiaina ja 11-ikävuoteen asti he olivat olleet keskiverto tuttuja. Koulun alettua heistä tuli se erottamaton parivaljakko. Muistot palautuivat hänen mieleensä.

”Tuolla se menee! Se, Harry Potter!”, Marie hihkaisi ja hyppi innosta sekaisin huispauskentän reunassa neljännen vuoden ensimmäisessä ottelussa. Clara vain tapitti ympärilleen tylsistyneenä.
”Hmmm”, Clara vain mutisee. Marie vain räpsii kuvia ja tökkii Claraa jotta tuokin huomaisi Harryn. Clara lopulta sanoo menevänsä hakemaan jotain ja katoaa sisälle ja juuttuu lukemaan liemien kirjaa.

Seuraava muisto olikin kun Marie ja Clara olivat lumisotaa. Nauru kaikui ympäri pihaa ja lumipallot lentelivät päin tyttöjen kehoa. Lopulta Lucius Malfoy käveli ohi ja katsoi ylihalveksuvasti nuoria. Tytöt näyttivät miekkoselle vain kieltä ja viskasivat tätä selkään lumipallolla. Luciuksen ilme oli näkemisen arvoinen. Niin hurjistunut ja vihainen. Tytöillä tietenkin viaton enkelihymy. Lucius oli jo ottanut sauvan esille kun Draco oli juossut paikalle ja sai isänsä huomion.

Neito herää ajatuksistaan kun Marie koputtaa hänen olkapäätään. Neito nostaa katseensa Marieen ja hymyilee pienesti. Moore nousee ylös ja yskäisee.
”Siitä eilisestä.. Minusta meidän pitäisi puhua..”, Clara aloittaa.
”Ehkä. Ehkä ei. Mutta, minä en ymmärrä miten sinä voit olla tuollainen ääliö. Ja miten voit olla mustasukkainen..”, Marie sanoo viileästi.
”Ai, kaikki syy on minussa.. Minusta alkaa tuntua että Harry Potter on tämän kaiken syy”, Clara tiuskaisee. Marien kasvoilla on vain tietävä ilme.
”Sinähän tämän riidan aloititkin”, Marie näpäyttää.
”Niin. Halusin vain tietää missä mennään.. Tuntuu kuin kasvaisimme erillemme.. Viime kouluvuosikin oli aivan ihmeellinen.. Vaikka olimme yhdessä, silti meidän välissämme oli joku, Harry. Minä en tunne häntä. En ole ikinä puhunut tyypille. Etkä ole sinäkään. Joten.. Minä en ymmärrä miten sinä jo ihkutat ja palvot häntä ennen kuin edes tunnet persoonaa.. Ja koko vuosi oli vain Harry, Harry ja Harry. Missä välissä siihen ketään muita mahtuikaan? Minä haluaisin pitää ystävyydestämme kiinni!! Minä haluan että meillä olisi mukavaa yhdessä ilman Harry Potteria. Piru soikoon, minä kohta alan katkeraksi sille joka paikan ihmepojalle”, Clara tokaisee.
”Missäkö me mennään? Emme mene enää missään. Sen jo eilen ilmaisin varsin selväksi. Ja totta turiset. Me olemme kasvaneet erillemme. On aika katsella uusia maisemia. Sinä olet varsin riippuvainen minusta. Minä en ole enää rakkaasi. Minä en ole enää mitään sinulle. Lopeta jo se roikkuminen minussa. Kasva aikuiseksi joskus.. Ja hanki elämä! Sitä sinulla ei ole koskaan ollut. Olet niin lapsellinen. Roikut vain minussa.. Kuinka typerää!”, Marie sanoo jäätävään äänensävyyn ja jos katse voisi tappaa, olisi Clara jo kuollut.
”Totta, en ole puhunut Harryn kanssa ikinä. So what? Minä olin varsin ujo.. Ja sinä pilkkaat minun ujouttani. Et ajatellut että voi vaatia paljon voimia mennä ja sanoa hei, henkilölle johon on ihastunut.. Odotas kun itse rakastut.. Jos ehdit kun palvot vain maata jalkojeni juuressa”, Marie jatkoi.
”No, se mitä sinä haluat, ei enää merkkaa minulle yhtään mitään. Minä en enää jaksa sinua, rääpäle. Oliko vielä jotain sanottavaa? Minulla on menoa”, Marie tuhahtaa. Clara vain tuijottaa suu auki Marieta. Tuo ei ollut tosissaan. Ei vaan voinut.
”Riippuvainen? En totta hitossa ole. Minä rakastan sinua ystävänä ja omasta mielestäni en mitenkään roiku sinussa.. Minä en oleta että olisi helppoa puhua ihastukselleen, mutta minusta tuo sinun palvominen on jo pakkomielteistä.. Paljon enemmän kuin mitä minun ”pakkomielteeni” sinuun. Minä en palvo sinua. Sinulla on aivan väärä käsitys kaikesta ja sinä et ole tosissasi.. Sinä vain et ole..”, Clara sanoo ääni särkyen.
”Sinä olet sokea.. Sokea.. Ja olen varsin tosissani, peelo. Hyvästi. Älä ota yhteyttä. Se ei merkitsisi mitään hyvää sinulle. Usko pois!”, Marie sähähtää ja lähtee paikalta jättäen Claran nieleskelemään kyyneleitä.

Sen illan Clara vain vaelteli ympäriinsä. Kyyneleet olivat pilanneet meikit, mutta neito ei välittänyt. Kaikki tuntui painajaiselta. Ei hän halunnut uskoa tätä todeksi. Lopulta tyttö eksyi Zirun oven taakse ja koputti oveen. Kello oli jo yksitoista yöllä. Ziru avasi oven ja katsoi tyttöön kysyvästi. Tyttö kapsahti pojan kaulaan itkien. Poika kantoi tytön sänkyynsä ja lohdutti tyttöä kunnes tuo nukahti.

Seuraavana aamuna tyttö vain makasi Zirun sängyssä. Ziru toi aamiaista, mutta Clara ei syönyt. Vain nyyhkytti ja valitti kuinka kamalaa elämä olikaan.
”Älä viitsi Clara! Maailmassa on muutakin kuin Marie. Vaikka hän olikin niin rakas, niin kyllä sinä saat uusia ystäviä ja onhan sinulla minut”, poika sanoi lopulta.
”En minä saa uusia ystäviä! Minä en halua! Haluan Marien!”, Moore kivahti ja alkoi taas parkua. Poika huokaa.
”Clara.. Kaikki ei vaan kestä ikuisesti.. Huhujen mukaan Mariella on pienoisia onkelmia. Perhe on kuulemma hajoamassa. Isäntä kuulemma ryypiskelee ja pettää”, Ziru sanoo rauhallisesti. Clara vain mulkaisee tuota.
”No, kyllä minä tiedän että Matt juo. Se on täysi mulkku! Mutta eihän Marie ennenkään ole isästään välittänyt”, Clara tiuskaisee.
”No, ehkei hän ilmaise sitä niin ilmi, mutta kyllä se varmasti sisimmässä sattuu kun perhe hajoaa. Onhan hänellä isosisko ja pikkuveli mutta isosisko asuu Amerikassa ja pikkuveli vasta 12-vuotias. Ei niistä ole tueksi. Loppujen lopuksi hän voi olla myös kateellinen sinulle. Sinun perheesi on onnellinen. Tai sitä kuvaa sinä olet aina ylläpitänyt. Että teillä menee aina hyvin”, poika selittää. Clara nyökkää.
”Kyllä Marie silti tietää, ettei vanhempani ole koskaan kotona.. Rahalla vain korvaavat olemassaolonsa”, Moore sanoo turhautuneena. Poika kohauttaa olkapäitään.

Viikko kului. Clara vain istui huoneessaan aluksi, mutta lopulta alkoi viettää aikaa Zirun kanssa ulkona. Heillä oli monia hauskoja hetkiä. Mutta heidän suhteensa pysyi siinä ystävyyden ja seurustelun rajalla. Kumpikaan ei tehnyt aloitetta vakiinnuttaakseen tilaa. Clara liittyi Zirun jengiin ja niin viikko kuluikin rellestäessä. Seuraavan viikon alusta alkoivat huhut kulkea. Mariesta. Ja yhtenä iltana Clara asteli kadulla kohti kotia kun Ziru pysäytti tämän.
”Hei! Joko kuulit Mariesta?”, Ziru aloittaa.
”Mitä hänestä?”, Clara kysyy hieman toiveikkaana.
”Hän on kuulemma kuollut.. Oman käden kautta..”, Ziru sanoo ja katsoo surullisena tyttöä. Clara pysähtyy ja katsoo aivan hiljaa poikaa.
”Kuollut?”, toistaa.
”Joo. Viikko sitten jo kuulemma. Itse asiassa heti seuraavana päivänä siitä kun tapasitte kirjastolla”, poika sanoo ja nyökkää. Clara vain tapittaa poikaa uskomatta korviaan ja lopulta pyrähtää juoksuun. Hänen täytyi tavata Marie. Hän ei voinut olla kuollut.

Noin kolmen tunnin päästä Clara istui omalla sängyllään Marien päiväkirja käsissään ja luki sitä. Kaikki mitä siellä luki, oli isku päin kasvoja. Kaikki ne asiat mitkä olivat painaneet Marien mieltä. Kuinka jengi oli pakottanut hänet moniin rikollisiin töihin. Kuinka hän oli ainaisen painostuksen alla. Ja lopulta tyttö ymmärsi että Marie oli halunnut olla hänen ystävänsä. Mutta hän oli työntänyt Marien pois. Kyyneleet valuivat valtoimenaan hänen poskilla. Miten hän ei ollut nähnyt Marien pahaa oloa? Mariehan oli vihjannut sinä iltana asiasta. Tyttö tunsi itsensä syylliseksi Marien kuolemaan. Jos hän olisi huomannut, jos hän olisi ollut huutamatta, kaikki olisi paremmin. Ja koska tälle kaikelle piti löytää syypää, joka huojentaisi hieman omaa taakkaa, sai Ziru syitä niskoilleen. Ja näin Clara kirjoitti syyttävän sävyisen kirjeen pojalle ja jätti tämän tässä ja niin hän oli ajanut viimeisenkin ystävänsä pois luotaan. Sen hän tunsi ansaitsevansa. Ja niin tyttö jäi rypemään itsesyytöksissään ja säälissään. Päivä päivältä hän hieman laihtui ja muuttui enemmän kuoleman morsiameksi kuin perheen iloiseksi hengettäreksi. Ja koko loppukesänä ei tyttö astunut ulos vaan pysyi visusti huoneessaan ja koska perhe ei pahemmin paikalla ollut, eivät he osanneet huomata mikä tyttöä vaivasi. Ja näin jatkui koulun alkuun asti.

[Clara Moore]

3. Luku

Koulu. Syksy. Hiljaisuus. Clara seisoi koulun edessä. Yllään musta kaapu ja silmissä jäätävä katse. Tyttö asteli sisälle pää ylpeänä pystyssä. Koko viimeisen viikon hän oli harjoitellut olemustaan. Hän ei saisi murtua. Hän astelee rauhallisin askelin saliin ja istuu nurkkaan. Kyllä hän tiesi että puheenaiheena oli monessakin kohden Marie, mutta hän ei aikoisi sanoa mitään. Hän vain katsoi hiljaa pöytäänsä. Hän kuunteli lajittelun vain puolella korvalla ja tapitti pöytään. Viime vuonna tässä istuessaan oli Marie katsellut Harryä ja hän vain nauranut Marien yrityksille saada Harry huomioimaan hänet. Herää kun joku tökkää kylkeen, että sai lähteä. Mulkaisee tuota pahasti ja lähtee raahautumaan tupaansa. Toivon mukaan rehtori ei haluaisi puhua hänen kanssaan. Se tästä vielä puuttuisi.

Ensimmäinen viikko menikin maineen hankintaan. Jokaiselle oppilaalle piti sanoa pahasti ja se onnistui kiitos Marien, joka oli kertonut kaikki juorut oppilaista. Ja nyt hän julmasti käytti niitä hyväkseen. Pian koko koulu kartteli häntä. Ja uusi Malfoy oli syntynyt. Rohkelikon Malfoy. Vain luihuiset eivät pelänneet tuota tulista tyttöä. He nälvivät takaisin. Pansy parka kun uskalsi sanoa Mariesta jotain, sai läimäisyn poskelle. Draco Malfoyn kanssa tapeltiin sanasotaa jopa tunnin verran. Ja silti Clara näki tuon silmissä jotain omituista. Jotain niin ylimielistä ja omistavaa. Aivan kuin hän kuuluisi muka tuolle. Ja pah.

Perjantai-ilta oli sitten se käänne kohta. Hän oli tehnyt läksyjä rohkelikkotornissa mutta ajatukset olivat menneet menneisyyteen. Kohta tyttö oli jo jättänyt läksyt ja hakenut juman paksun päiväkirjan joka kuului Marielle. Hän luki sitä ahnaasti saadakseen taas syyttää itseään. Kirja oli täytetty valokuvilla Harrystä, Clarasta ja Mariesta. Lopulta tyttö häiriintyi muiden oppilaiden uteliaista katseista. Hän tiesi, että he keräsivät rohkeutta kysyäkseen, mikä kirja oli. Ja pah. Vastausta he tuskin ikinä saisivat. Tyttö nousee ja pukee nahkatakin ylleen ja loikkii ulos hiljaisuuden vallitessa. Kirja kainalossa ja suunta kohti järveä. Jossa kaikki saisi uuden suunnan. Ajatus juoksi kesässä. Siinä viimeisessä riidassa. Ja kun perhe oli sanonut ne kamalat sanat. Marie oli viiltänyt ranteensa auki, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Miksi hän ei ollut huomannut sitä? Miksi hän oli ollut niin sokea? Hän olisi voinut auttaa.. Syyllisyys kalvoi neidon mieltä ahkerasti. Koulu ei enää kiinnostanut tyttöä, mutta silti hän pakersi läksyjen kanssa. Eipä hänellä muutakaan tekemistä ollut, joka olisi vienyt ajatukset pois Mariesta. Ja joka yö hän itki ja pyysi anteeksi. Hän itki ja itki kunnes nukahti. Hän tiesi että muut tytöt katsoivat hänen itkuaan ja se sai hänet aamuisin entistä vittumaisemmaksi. Entistä tarmokkaammin hän yritti pilata muiden elämää. Tytön kasvoilla valuu kyyneleet, mutta neito ei huomaa niitä. Hän on aivan toisessa paikassa, aivan toisessa ajassa. Yllättäen hän törmäsi johonkin. Kirja lensi suuressa kaaressa kauemmas ja sen välistä lenteli valokuvia ja muita muistoja Mariesta ja Clarasta. Neito lensi pojan yli lahjakkaasti rähmälleen ja tuijotti eteensä tyhmänä. Mikä nyt oli tullut? Kääntyi lopulta selälleen ja katsoi Harryyn. Katsoo tuota hiljaa ja alkaa pyyhkiä kyyneleitä pois rivakkaan tahtiin. Ei, piti keksiä jotain todella ilkeää. Mutta neito lopettaa pyyhkimisen ja ajattelemisen tapittaen poikaa. Ei poika näyttänyt kovin iloiselta. Tytön tietämättään poika ajatteli Cedriciä. Poikaa joka oli viime keväänä kuollut kiitos Voldemortin.
”Anteeksi.. Eh.. En huomannut.. Sinua.. Olin ajatuksissani”, tyttö sai takelleltua. Hän yritti ryhdistäytyä ja löytää sen jäätävän olemuksensa, mutta se näytti mahdottomalta kun muistot lensivät päin kasvoja. Neito niiskaisee ja kääntää katseensa muualle jotta tuo ei näkisi märkiä kasvoja. Alkaa keräillä monia valokuvia ja muuta irtosälää lähestyen kirjaa kontaten. Pojan ajatukset olivat katkenneet Claran törmätessä tähän ja poika irvistää. Katse kääntyy lopulta Claraan surullisena ja välinpitämättömänä.
”Ei se mitään”, poika vastasi. Tosin Harry ei edes yritä väläyttää kasvoilleen mitään hymyn tapaista, vaan kääntää katseensa Clarasta kaikkeen mitä tippui, kun tuo törmäsi häneen. Poika alkaa nostella itseään lähimpiä kuvia ja alkaa auttamaan muutenkin Claraa siivoamaan tuota sotkua. Potter nielaisee vilkaistessaan päiväkirjaa. Neito pyyhkäisee viimeisetkin kyyneleet pois ja kerää loput kuvat ja pysähtyy sitten ja vilkaisee poikaan.
”Onko sinulla kaikki hyvin? Näytät, eh, surulliselta?”, tyttö kysyy yllättäen ja kaappaa kirjan ja alkaa tunkea sinne kuvia ja huokaisee. Kirjan kannessa lukee kultaisin kirjaimin ’Marien päiväkirja’. Katsoo kirjaa hetken ja kääntää sitten katseensa takaisin Potteriin.
”Sinua harvoin näkee poissa ystäviesi joukosta.. Taisit tulla omaa rauhaa etsimään vai olenko väärillä raiteilla?”, jatkaa sitten kyselyään ja sipaisee hiuksia pois kasvoiltaan. Neidolla oli niin turta olo, ettei hän jaksanut yrittää edes olla ilkeä. Kun ei aidosti ollut sellainen. Se oli vain rekvisiittaa. Harry ojentaa tytölle kädessään olevat kuvat, jotka poimi Claran apuna huokaisten hiljaa. Harry katsoo tyhjänoloisesti nurmikkoon selvästi ajatellen.
”Ei, en minä ole kunnossa.. Fyysisesti kyllä, mutta henkisesti se on sitten eri asia. Olisit varmaan itsekin romuna, jos vanhempasi tapettaisiin heti ollessasi yksivuotias, kuulisit kolmantena vuotenasi Tylypahkassa Ankeuttajien lähellä ollessa vanhempiesi viimeiset sanat päässäsi ja neljäntenä vuotena… Näet erään koululaisen kuolevan samalla tavalla kuin vanhempasi kuolivat. Ja näet sen, joka tappoi vanhempasi, kun hän nousee takaisin elävien kirjoihin. Ja sitten vielä kesälomalla…”, Harry selostaa lopettaen sitten ja katsoo tyttöä hetken surullinen katse kirkkaan vihreissä silmissään huomaten päiväkirjan kannen tekstin. Poika nielaisee ja kääntää katseensa nopeasti pois.
”Et sinä itsekään kovin iloiselta näytä. Ja minä tulin tänne etsimään omaa rauhaa.. Tuolla oleskeluhuoneessa tai pihalla sitä ei saa”, Harry jatkaa. Clara katsoo poikaa ja kiittää kun tuo antaa keräämänsä kuvat ja lisää ne kirjan väliin. Kuuntelee hiljaa toista. Hän oli oppinut kuuntelemisen jalon taidon vuosien aikana, muttei nähtävästi tarpeeksi hyvin kun ei ollut huomannut Marien itsetuhoisuutta.
"Se on aika paha isku kun omat vanhemmat kuolee.. Minusta kenenkään ei pitäisi kokea sellaista", neito sanoo hiljaa hieman epäröivänä.
"Cedricin kuolema oli aika järkyttävä tapaus ja varsin surullinen. Mutta silti.. Hänen ei ns. tarvinnut kohdata sitä yksin. Sinä olit siellä..", neito sanoo ja katsoo tuota silmiin.
"Mutta.. Et sinä ole ainoa joka on menettänyt jotain rakasta ja läheistä.. Minä voin ainakin osaksi ymmärtää sinua.. Mun paras ystävä, Marie kuoli kesällä.. Teki itsemurhan.. Ja meidän viimeinen keskustelu oli riitelyä.. Mä en ikinä anna itselleni anteeksi. Mun ois pitäny nähdä.. Huomata mitä se aiko.. Mä oisin voinu estää sitä.. Olla paljo parempi ystävä sille", sanoo hiljaa yksinäisen kyyneleen valuessa poskella.
"Minä en sitä ennen ole menettänyt mitään joten se tuntu maailmanlopulle.. Varsinkin ku Marie oli ainut ystäväni.. Mä olin ujo ja en oikein viihtynyt muiden seurassa ja nykyisin vielä vähemmän", neito sanoo vielä ja huokaisee. Tämä tilanne oli outo. Hän oli sanonut tuossa paljon sellaista mitä kenenkään ei ikinä olisi pitänyt kuulla. Mutta jollain tavoin.. Vaikka hän ei tuntenut Potteria hyvin hän tiesi että tuohon voi luottaa. Ettei Harry juoksisi kohta kailottamaan koko koululle, mitä hän oli sanonut.
"Mutta sinä olet joutunut kokemaan aika paljon.. Ehkä liiankin paljon.. Mutta silti sä oot tehnyt kuulemani mukaan suuria tekoja.. Auttanut muita ja ollut ystävä monelle ja pelastanut ihmishenkiä... Ja sinä selvisit viime vuonna Voldemortin käsistä.. Ei se ole mikään pieni asia sekään.. Lienee aika suuttunut hän kun epäonnistui taas.. Vaikka oli se aika ilkeää häneltä, tehdä Cedricille niin.. Cho taisi ottaa sen aika raskaasti", neito sanoo hiljaisella äänellä oikein tietämättä mitä sanoa jottei sanoisi pahasti. Hän ei halunnut aiheuttaa mitään pahaa.
"Ja joo.. Olohuone tai yleensäkään koulu ei oikein hyvä paikka ajatella tai sillee.. Kaikki on niin pirun uteliaita.. Ranta ja pihan nurkkaukset sopii siihen paremmin", neito sanoo ja hymyilee pienesti.
"Mutta nyt joutuvat kaikki pelkäämään rakkaidensa puolesta kun hän palasi.. Kukapa tietää mitä tulee tapahtumaan.. Paitsi Punurmio jonka sanaan en taitaisi suurta luottoa laittaa jos tuntee hänen ennustuksensa", neito sanoo ja kohauttaa olkapäitään. Harry tuhahtaa ja katsoo sivuun, ei Claraan tosin sitten kääntää katseensa Claraan ja huomaa noiden katsovan toisiaan silmiin. Taas Harry tuhahtaa.
"Joo, minustapa oli paljon apua. Ensin kuuluu askelia, sitten kuuluvat kuuluisat sanat Avada Kedavra ja seuraavassa hetkessä leimahtaa vihreä valo ja Cedric makaa maassa kuolleena."
Harry huokaisee ja kääntää raivosta salamoivat silmänsä pois Clarasta ja katsoo - taas vaihteeksi - surullisena järvelle päin.
"Minun olisi pitänyt pelastaa hänet... ."
Poika sopertaa hiljaa ja kuuntelee sitten mitä Clara selittää ja kääntää katseensa myötätuntoisena Claraan. Harry ei siis todellakaan ollut ainut, joka oli kokenut kovia, tosin Clara oli oikeassa. Pahemmin Potter oli kokenut kovia kuin Moore. Ensin vanhemmat, oma kuolema oli ollut monta kertaa lähellä, sitten Cedric ja sitten taas muutaman kerran oma kuolema lähellä.
"En minä Voldemortia vastaan ihmeitä tehnyt. Meillä vain menivät tavallaan taiat ristiin tai jotain... ."
Tosin sitä ei tiennyt kukaan, että Harrylla ja Voldemortilla oli samanlaiset taikasauvat. Äskeinen saattaisi siis kuulostaa Claran mielestä ihmeelliseltä.