Post by Melanie on Jun 2, 2004 2:37:21 GMT -5
~Noita~
"Huh, huh! Pitkästä aikaa kunnon lenkki!" Satu sanoi Sarille heidän päästyään kotiin. He olivat juuri olleet kymmenen kilometrin lenkillä.<br>"Joo! Ja nyt pitää enää hakea Sanna ja Silja ja lähteä juna-asemalle!" Sari sanoi. he olivat lähdössä Sadun mummon luokse ja he saisivat nukkua ladossa.
Sari ja Satu ottivat pyörät esille ja lähtivät polkemaan kohti Sannan taloa, jossa toiset odottivat heitä.
Tytöt pääsivät juna-asemalle Sannan isän kyydissä. Hän oli menossa töihin siihen lähelle. Kello oli 13.30.
"Juna lähtee vartin päästä", satu sanoi katsottuaan kännykkänsä kelloa. Ulkona oli lämmin ja tytöt ostivat jäätelöt asema-kahvilasta, odotellessaan junaa.
Vihdoin juna tuli ja tytöt astuivat sisään. He löysivät melkein tyhjän vaunun aivan junan perältä. Siellä oli vain vanhan näköinen nainen, jolla oli suuri vanhan aikainen hattu, jota koristivat kimaltavat kukat.
"Satu! Nuo eivät ole kukkia, ne ovat kolibreja!" Sari kuiskasi katsottuaan tarkemmin nukkuvan naisen hattua. Silloin nainen heräsi.
"Niin, ne ovat kolibreja. Minä keräilen niiden nahkoja", nainen vastasi ja hymyili pelottavaa hymyä. Hymyillessään näkyivät hänen keltaiset, vinot ja harvat hampaansa. Tytöt pelkäsivät tutota naista.
"K-keräilet kolibrin nahkjoa?" Silja kysi säikkynä.<br>"Niin, kuljen usein Amazonilla ja nappaan näitä lentäviä jalokiviä" nainen vastasi ja hymyili yhä kammottavaa hymyään.
nainen on varmasti noita... Sanna mietti. hän päätti olla hiljaa, vaikka oli naiselle vihainen lintujen pyydystämisestä.<br>
Kun he olivat istuneet junassa noin tunnin, jutellen naiselle, nainen kysyi heiltä yllättäen: "Minnes te olette menossa? Ajattelin että voisitte käväistä minun luonani, olemme kohta perillä siellä".
"Ööh, no kun tuota... En oikein tiedä...Olemme menossa Sannan mummon luo" Satu vastasi osoittaen Sannaa.
"Kyllähän te sinne ehditte, käykää vain äkkiä juomassa kupponen teetä ja saatte pikku-leipiäkin" nainen maanitteli. Silja nuolaisi huuliaan. Hän rakasti pikku-leipiä.<br>"No emmeköhän me voi tulla käymään..." hän sanoi ja katsahti muihin anovasti.
"Joo emmeköhän" Sanna myöntyi lopulta. Silloin juna pysähtyi.
"Me jäämme tässä" nainen ilmoitti ja otti käsilaukkunsa tuolilta. Tytötkin nousivat ja kantoivat laukkunsa ulos.
"vielä jotain?" nainen kysyi tytöiltä, vaikka nämä olivat juuri syönneet itsensä kipeäksi pikku-leipiä.<br>"Ei kiitos!" Sari vastasi kohteliaasti.
"Meidän pitäisi jo lähteä..." Satu sanoi katsottuaan kelloaan.
"Älkäähän nyt... Jääkää vielä hetkeksi", nainen sanoi.
"Voisin näyttää teille paikkoja, minulla on todella näyttävä olohuone..." hän jatkoi.
"Hmm. No ehkä sitten vielä hetkeksi", Sari sanoi ja he lähtivät naisen perään.
"Oih! Olen unohtanut esitellä itseni, olen Margaret" nainen sanoi ja katsoi kysyvästi tyttöihin.
"Olen Satu ja tässä ovat Sari, Sanna ja Silja" Satu esitteli tytöt vuoron perään.
"Tässä se on, olen metsästänyt kaikki nämä eläimet ihan itse!" Margaret sanoi heidän astuttua huoneeseen jonka seinät olivat täynnä kaiken laisten eläinten päitä ja nahkoja, lattialla oli myös jääkarhun talja.
"...Ihan kiva..." Sari sai sanotuksi lopulta kauhisteltuaan ensin kaikkia niitä kuolleita eläimiä.<br>"E-eikö sinua koskaan pelota, että noiden eläinten henget heräävät ja kostavat sinulle?" Satu kysyi.
"En tietenkään, onhan tuossa viereisellä tontilla hautausmaa... Jos minä jotain voisin pelätä niin ehkä sitä" Margaret sanoi pelottavalla äänen sävyllä.<br>"Nyt meidän täytyy kyllä lähteä!" Sanna sanoi kauhuissaan.
"No, mutta eihän junat enää kulje...Kello on 24:00!" Margaret ilmoitti kaamealla äänellä, joka ei ollut ollenkaan se sama, joka oli kutsunut tytöt kylään.
"Teidän on oltava täällä yö..." margaret sanoi yhä pelottavasti. Tytöt oliat kamalan peloissaan.
"Menkää te tänne..." Margaret sanoi ja ohjasi Sarin ja Satun synkkään, koleaan huoneeseen talon kolmannessa kerroksessa.
Margaretin lähdettyä viemään nuorempia tyttöjä toiseen huoneeseen, satu ja Sari aloittivat keskustelun.
"Ei tämä talo näin kamalalta näyttänyt päivällä!" Sari sanoi.
"Niin ja eikö aika sinustakin mennyt jotenkin nopeasti..."Satu mietti.
"Meni! Ensin kello oli jotain kolme ja toisessa hetkessä se olikin jo kaksitoista!"
Tytöt vaihtoivat yöpuvut päälleen ja menivät nukkumaan.
"No niin, täällä te nukutte!" Margaret sanoi Sannanlle ja Siljalle vietyään heidät kellari kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen.
"Joo..." tytöt mumisivat. He olivat niin järkyttyneitä kaikesta etteivät jutelleet mitään Margaretin lähdettyä, vaan menivät heti nukkumaan.
Klank!
"M-mikä se oli?" Sari kysi unen pöpperöisenä herättyään kamalaan kolinaan.
"Mikä? En minä kuullut mitään... Nuku nyt vain" Satu sanoi puoliksi unessa.
"En kyllä nuku! Menen katsomaan mistä se tuli" Sari tiuskaisi ja avasi huoneen oven astuen pimeään käytävään.
Käytävän päässä oli Margaretin huone ja siellä paloi valo! Sari suunnisti kohti huonetta...
"Mitä sinä teet?" Sari kysyi varovasti avattuaan huoneen oven.
"Mitä? Mitä sinä täällä teet? Tyhmä lapsi! Heti nukkumaan!" Margaret sähähti ja piilotti jonkin selkänsä taakse.
"Mikä sinulla on siinä?" Sari kysyi, eikä puoli unessa tajunnut lähteä ajoissa pois.
"Ei ainakaan mitään sinulle!" Margaret huusi raivoissaan.
Kellari kerroksessa Sanna heräsi kovaan huutoon.
"Silja? Kuulitko sinä sen huudon?" Sanna kysyi tökkien Siljaa kylkeen. He nukkuivat samalla sängyllä, olkipatjalla.
"Mmm...?" Silja mumisi unissaan.
"Äh! Antaa olla unikeko! Minä menen kuitenkin katsomaan mikä se oli!" Sanna hermostui ja nousi sängyltä. Hän käveli ovelle ja avasi sen. Jostain korkealta hänen ylä puoleltaan kuului yhä huutoa. Mikäköhän tuo on... Onkohan se Margaret?, hän mietti noustessaan ensimmäiset kiviportaat ylös. Hän nousi vielä monet portaat ennen kuin pääsi käytävälle, jonka toisessa päässä oven välistä näkyi pieni valon suikale. Sanna käveli ovelle ja veti sen varovasti auki.
"Mene nyt nukkumaan!" Margaret huusi Sarille. Juuri silloin Sanna avasi oven ja Margaretin ilme sai Sarin kääntymään ovelle.
"Sanna! Mitä sinä täällä teet?" Sari kysyi oikeastaan helpottuneena.
"Kuulin huutoa..." Sanna vastasi. Sari katsoi vihaisena Margaretia.
"Heräsikö Silja?" Sari kysyi.
"Ei. Ajattelin tulla katsomaan yksin..." Sanna vastasi ja yritti nähdä mitä Margaretilla oli selkänsä takana piilossa.
"Nyt menette molemmat nukkumaan! Antakaa minun olla rauhassa!" Margaret raivosi naama punaisena tytöille.
"Mitä sinun pitää tehdä rauhassa?" Sari kysyi viekkaana.
"Ei mitään sinulle" Margaret tiuskaisi.
"Okei, okei! Mennään!" Sanna sanoi ja tarttui Sarin käteen kiskoen tämän käytävään.
Sanna meni hakemaan siljan kellarista ja he menivät Satun ja Sarin huoneeseen. Sanna ja Sari kertoivat mitä olivat nähneet Margaretin huoneessa ja sen että Margaret oli piilotellut jotain.
"Hmm... Pitäisikö meidän lähteä?" Satu mietti. Hän käveli ympyrää ja mietti todella kovasti jotain mitä muut tytöt eivät tienneet.
"Mitäköhän mummo ajattelee kun emme ole tulleetkaan sinne...?" Sanna mietti. Hänen mummonsa oli jo vanha eikä hän eläisi enää montaa vuotta.
"Kyllä meidän pitää mennä!" Sari sanoi päättäväisenä, "Emme voi antaa Sannan mummon huolestua!" hän jatkoi ja he lähtivät kulkemaan käytävää pitkin kohti ulko-ovea.
Ulkona oli kylmä ja satoi vettä. Tytöt eivät olleet päässeet vielä pihasta pois, kun Margaret huomasi heidän lähdön.
"Takaisin senki riiviöt! Älkää menkö tarvitsen teidän nuorta ja puhdasta sieluanne!" Margaret huusi karmivalla äänellä.<br>"Hän on noita!" Silja huusi heidän juostessa kohti porttia.
Margaret ehti kuitenkin sulkea portin talon sisällä olevasta vivusta ja tytöt jäivät ansaan.
"Mitä me nyt teemme?" Sanna kuiskasi Satulle.
"Hmm... En tiedä" Satu sanoi ja Sanna ja Silja katsoivat häntä kauhuissaan. Yleensä Satulla oli aina jokin suunnitelma.
"Voi ei! Hän tulee!" Sari huusi ja osoitti Margaretia, joka oli tullut ulos talosta ja juoksi heitä kohti.
"Ha haa! Sainpas teidät! Ja taidan ensimmäiseksi viedä nuorimman teistä!" Margaret huusi ja nappasi Sannan mukaansa.
Hän vei Sannan taloon.
"Meidän on pelastettava Sanna!" Silja huusi ja lähti kohti linnaa. Sarin ja Satun oli pakko seurata häntä.<br>
"He menivät tuonne! Mutta ovi on lukossa!" Silja huusi ja osoitti paksua ovea heidän edessään.
"Hah! Helppo homma! Satu, pinni" Sari sanoi ja Satu ojensi hänelle pinnin. Sari työnsi pinnin avaimen reikään ja oyöritteli sitä hetken siellä, kunnes kuului pieni kilahdu ja Sari avasi oven.
"YLLÄTYS!" Sanna ja 'Margaret' huusivat kun he avasivat oven. Margaret olikin ollut Sannan mummo!
"Mi-mitä? Kuinka tai siis... Täh?" Sari änkytti hämmentyneenä.<br>"Minäkin ensin luulin mummoa Margaret-noidaksi, mutta kun hän nappasi siellä huoneessa, jossa minä ja Sari näimme hänet, näin sen mitä hän piilotteli; se oli minun kuvani", Sanna selitti,
"Siitä minä arvasin sen".
"Minä en ole niin heikko kuin luulisi! Ostin tämän talon viikko sitten ja ajattelin säikyttää teidät!" Sannan mummo sanoi ja naurahti.
"Kuka haluaa kuumaa kaakaota?" hän kysyi.
"Minä!" tytöt huusivat yhteen ääneen ja he lähtivät keittiöön.
~Loppu~
"Huh, huh! Pitkästä aikaa kunnon lenkki!" Satu sanoi Sarille heidän päästyään kotiin. He olivat juuri olleet kymmenen kilometrin lenkillä.<br>"Joo! Ja nyt pitää enää hakea Sanna ja Silja ja lähteä juna-asemalle!" Sari sanoi. he olivat lähdössä Sadun mummon luokse ja he saisivat nukkua ladossa.
Sari ja Satu ottivat pyörät esille ja lähtivät polkemaan kohti Sannan taloa, jossa toiset odottivat heitä.
Tytöt pääsivät juna-asemalle Sannan isän kyydissä. Hän oli menossa töihin siihen lähelle. Kello oli 13.30.
"Juna lähtee vartin päästä", satu sanoi katsottuaan kännykkänsä kelloa. Ulkona oli lämmin ja tytöt ostivat jäätelöt asema-kahvilasta, odotellessaan junaa.
Vihdoin juna tuli ja tytöt astuivat sisään. He löysivät melkein tyhjän vaunun aivan junan perältä. Siellä oli vain vanhan näköinen nainen, jolla oli suuri vanhan aikainen hattu, jota koristivat kimaltavat kukat.
"Satu! Nuo eivät ole kukkia, ne ovat kolibreja!" Sari kuiskasi katsottuaan tarkemmin nukkuvan naisen hattua. Silloin nainen heräsi.
"Niin, ne ovat kolibreja. Minä keräilen niiden nahkoja", nainen vastasi ja hymyili pelottavaa hymyä. Hymyillessään näkyivät hänen keltaiset, vinot ja harvat hampaansa. Tytöt pelkäsivät tutota naista.
"K-keräilet kolibrin nahkjoa?" Silja kysi säikkynä.<br>"Niin, kuljen usein Amazonilla ja nappaan näitä lentäviä jalokiviä" nainen vastasi ja hymyili yhä kammottavaa hymyään.
nainen on varmasti noita... Sanna mietti. hän päätti olla hiljaa, vaikka oli naiselle vihainen lintujen pyydystämisestä.<br>
Kun he olivat istuneet junassa noin tunnin, jutellen naiselle, nainen kysyi heiltä yllättäen: "Minnes te olette menossa? Ajattelin että voisitte käväistä minun luonani, olemme kohta perillä siellä".
"Ööh, no kun tuota... En oikein tiedä...Olemme menossa Sannan mummon luo" Satu vastasi osoittaen Sannaa.
"Kyllähän te sinne ehditte, käykää vain äkkiä juomassa kupponen teetä ja saatte pikku-leipiäkin" nainen maanitteli. Silja nuolaisi huuliaan. Hän rakasti pikku-leipiä.<br>"No emmeköhän me voi tulla käymään..." hän sanoi ja katsahti muihin anovasti.
"Joo emmeköhän" Sanna myöntyi lopulta. Silloin juna pysähtyi.
"Me jäämme tässä" nainen ilmoitti ja otti käsilaukkunsa tuolilta. Tytötkin nousivat ja kantoivat laukkunsa ulos.
"vielä jotain?" nainen kysyi tytöiltä, vaikka nämä olivat juuri syönneet itsensä kipeäksi pikku-leipiä.<br>"Ei kiitos!" Sari vastasi kohteliaasti.
"Meidän pitäisi jo lähteä..." Satu sanoi katsottuaan kelloaan.
"Älkäähän nyt... Jääkää vielä hetkeksi", nainen sanoi.
"Voisin näyttää teille paikkoja, minulla on todella näyttävä olohuone..." hän jatkoi.
"Hmm. No ehkä sitten vielä hetkeksi", Sari sanoi ja he lähtivät naisen perään.
"Oih! Olen unohtanut esitellä itseni, olen Margaret" nainen sanoi ja katsoi kysyvästi tyttöihin.
"Olen Satu ja tässä ovat Sari, Sanna ja Silja" Satu esitteli tytöt vuoron perään.
"Tässä se on, olen metsästänyt kaikki nämä eläimet ihan itse!" Margaret sanoi heidän astuttua huoneeseen jonka seinät olivat täynnä kaiken laisten eläinten päitä ja nahkoja, lattialla oli myös jääkarhun talja.
"...Ihan kiva..." Sari sai sanotuksi lopulta kauhisteltuaan ensin kaikkia niitä kuolleita eläimiä.<br>"E-eikö sinua koskaan pelota, että noiden eläinten henget heräävät ja kostavat sinulle?" Satu kysyi.
"En tietenkään, onhan tuossa viereisellä tontilla hautausmaa... Jos minä jotain voisin pelätä niin ehkä sitä" Margaret sanoi pelottavalla äänen sävyllä.<br>"Nyt meidän täytyy kyllä lähteä!" Sanna sanoi kauhuissaan.
"No, mutta eihän junat enää kulje...Kello on 24:00!" Margaret ilmoitti kaamealla äänellä, joka ei ollut ollenkaan se sama, joka oli kutsunut tytöt kylään.
"Teidän on oltava täällä yö..." margaret sanoi yhä pelottavasti. Tytöt oliat kamalan peloissaan.
"Menkää te tänne..." Margaret sanoi ja ohjasi Sarin ja Satun synkkään, koleaan huoneeseen talon kolmannessa kerroksessa.
Margaretin lähdettyä viemään nuorempia tyttöjä toiseen huoneeseen, satu ja Sari aloittivat keskustelun.
"Ei tämä talo näin kamalalta näyttänyt päivällä!" Sari sanoi.
"Niin ja eikö aika sinustakin mennyt jotenkin nopeasti..."Satu mietti.
"Meni! Ensin kello oli jotain kolme ja toisessa hetkessä se olikin jo kaksitoista!"
Tytöt vaihtoivat yöpuvut päälleen ja menivät nukkumaan.
"No niin, täällä te nukutte!" Margaret sanoi Sannanlle ja Siljalle vietyään heidät kellari kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen.
"Joo..." tytöt mumisivat. He olivat niin järkyttyneitä kaikesta etteivät jutelleet mitään Margaretin lähdettyä, vaan menivät heti nukkumaan.
Klank!
"M-mikä se oli?" Sari kysi unen pöpperöisenä herättyään kamalaan kolinaan.
"Mikä? En minä kuullut mitään... Nuku nyt vain" Satu sanoi puoliksi unessa.
"En kyllä nuku! Menen katsomaan mistä se tuli" Sari tiuskaisi ja avasi huoneen oven astuen pimeään käytävään.
Käytävän päässä oli Margaretin huone ja siellä paloi valo! Sari suunnisti kohti huonetta...
"Mitä sinä teet?" Sari kysyi varovasti avattuaan huoneen oven.
"Mitä? Mitä sinä täällä teet? Tyhmä lapsi! Heti nukkumaan!" Margaret sähähti ja piilotti jonkin selkänsä taakse.
"Mikä sinulla on siinä?" Sari kysyi, eikä puoli unessa tajunnut lähteä ajoissa pois.
"Ei ainakaan mitään sinulle!" Margaret huusi raivoissaan.
Kellari kerroksessa Sanna heräsi kovaan huutoon.
"Silja? Kuulitko sinä sen huudon?" Sanna kysyi tökkien Siljaa kylkeen. He nukkuivat samalla sängyllä, olkipatjalla.
"Mmm...?" Silja mumisi unissaan.
"Äh! Antaa olla unikeko! Minä menen kuitenkin katsomaan mikä se oli!" Sanna hermostui ja nousi sängyltä. Hän käveli ovelle ja avasi sen. Jostain korkealta hänen ylä puoleltaan kuului yhä huutoa. Mikäköhän tuo on... Onkohan se Margaret?, hän mietti noustessaan ensimmäiset kiviportaat ylös. Hän nousi vielä monet portaat ennen kuin pääsi käytävälle, jonka toisessa päässä oven välistä näkyi pieni valon suikale. Sanna käveli ovelle ja veti sen varovasti auki.
"Mene nyt nukkumaan!" Margaret huusi Sarille. Juuri silloin Sanna avasi oven ja Margaretin ilme sai Sarin kääntymään ovelle.
"Sanna! Mitä sinä täällä teet?" Sari kysyi oikeastaan helpottuneena.
"Kuulin huutoa..." Sanna vastasi. Sari katsoi vihaisena Margaretia.
"Heräsikö Silja?" Sari kysyi.
"Ei. Ajattelin tulla katsomaan yksin..." Sanna vastasi ja yritti nähdä mitä Margaretilla oli selkänsä takana piilossa.
"Nyt menette molemmat nukkumaan! Antakaa minun olla rauhassa!" Margaret raivosi naama punaisena tytöille.
"Mitä sinun pitää tehdä rauhassa?" Sari kysyi viekkaana.
"Ei mitään sinulle" Margaret tiuskaisi.
"Okei, okei! Mennään!" Sanna sanoi ja tarttui Sarin käteen kiskoen tämän käytävään.
Sanna meni hakemaan siljan kellarista ja he menivät Satun ja Sarin huoneeseen. Sanna ja Sari kertoivat mitä olivat nähneet Margaretin huoneessa ja sen että Margaret oli piilotellut jotain.
"Hmm... Pitäisikö meidän lähteä?" Satu mietti. Hän käveli ympyrää ja mietti todella kovasti jotain mitä muut tytöt eivät tienneet.
"Mitäköhän mummo ajattelee kun emme ole tulleetkaan sinne...?" Sanna mietti. Hänen mummonsa oli jo vanha eikä hän eläisi enää montaa vuotta.
"Kyllä meidän pitää mennä!" Sari sanoi päättäväisenä, "Emme voi antaa Sannan mummon huolestua!" hän jatkoi ja he lähtivät kulkemaan käytävää pitkin kohti ulko-ovea.
Ulkona oli kylmä ja satoi vettä. Tytöt eivät olleet päässeet vielä pihasta pois, kun Margaret huomasi heidän lähdön.
"Takaisin senki riiviöt! Älkää menkö tarvitsen teidän nuorta ja puhdasta sieluanne!" Margaret huusi karmivalla äänellä.<br>"Hän on noita!" Silja huusi heidän juostessa kohti porttia.
Margaret ehti kuitenkin sulkea portin talon sisällä olevasta vivusta ja tytöt jäivät ansaan.
"Mitä me nyt teemme?" Sanna kuiskasi Satulle.
"Hmm... En tiedä" Satu sanoi ja Sanna ja Silja katsoivat häntä kauhuissaan. Yleensä Satulla oli aina jokin suunnitelma.
"Voi ei! Hän tulee!" Sari huusi ja osoitti Margaretia, joka oli tullut ulos talosta ja juoksi heitä kohti.
"Ha haa! Sainpas teidät! Ja taidan ensimmäiseksi viedä nuorimman teistä!" Margaret huusi ja nappasi Sannan mukaansa.
Hän vei Sannan taloon.
"Meidän on pelastettava Sanna!" Silja huusi ja lähti kohti linnaa. Sarin ja Satun oli pakko seurata häntä.<br>
"He menivät tuonne! Mutta ovi on lukossa!" Silja huusi ja osoitti paksua ovea heidän edessään.
"Hah! Helppo homma! Satu, pinni" Sari sanoi ja Satu ojensi hänelle pinnin. Sari työnsi pinnin avaimen reikään ja oyöritteli sitä hetken siellä, kunnes kuului pieni kilahdu ja Sari avasi oven.
"YLLÄTYS!" Sanna ja 'Margaret' huusivat kun he avasivat oven. Margaret olikin ollut Sannan mummo!
"Mi-mitä? Kuinka tai siis... Täh?" Sari änkytti hämmentyneenä.<br>"Minäkin ensin luulin mummoa Margaret-noidaksi, mutta kun hän nappasi siellä huoneessa, jossa minä ja Sari näimme hänet, näin sen mitä hän piilotteli; se oli minun kuvani", Sanna selitti,
"Siitä minä arvasin sen".
"Minä en ole niin heikko kuin luulisi! Ostin tämän talon viikko sitten ja ajattelin säikyttää teidät!" Sannan mummo sanoi ja naurahti.
"Kuka haluaa kuumaa kaakaota?" hän kysyi.
"Minä!" tytöt huusivat yhteen ääneen ja he lähtivät keittiöön.
~Loppu~