|
Post by Windy on May 10, 2004 16:26:51 GMT -5
Monikin täällä on tai on ollut varmaan mukana jossain muussakin nettiroolipelissä tai charpissa (chatissa pelattava roolipeli). Kuinka kauan olet pelannut? Missä ja mikä aiheena? Millaisilla hahmoilla pelaat? Mitkä ovat lempihahmosi? Onko sinulla jotain ikimuistoista tapahtumaa, joka on jäänyt hahmosi kohdalta mieleen? Millaisia pelikaverisi ovat?
Itse olen pelannut vakituisesti #hprp kanavalla ircissä jo vuoden 2002 marraskuusta asti. Kuten kanavan nimestä voi päätellä, on kyseessä Harry Potteriin perustuva roolipeli. Peli aloitettiin Harryn viimeisen Tylypahkavuoden jälkeisestä syksystä. Harry ja Ron olivat joutuneet Voldemortin vangiksi. Jouluna Weasleyn pää lähetettiin lahjapaketissa taikaministeriön portaille sodanjulistuksena. (Ronilla ei koskaan ehtinyt edes olla pelaajaa). Sen jälkeen on Voldemort ehtinyt kuolla ja nousta taas erään palvelijansa avulla ja tietysti on tapahtunut erittäin paljon kaikkea, mitä ei tässä nyt viitsi ruveta selostamaan.
Itselläni on pelissä hahmoa: Melian Abery: Ensimmäinen hahmoni. Lopetti koulunsa rohkelikon tuvasta ja siirtyi opiskelemaan auroriksi. En ole pitkään aikaan pelannut, mutta pidän Melistä silti hurjasti. (Monet varmaan tunnistavat nimen alkuperän... ^__^) Anthony McCorthy: Ah, rakas Anttini. Nuori söpö auroripojuni. Tappoi Voldemortin McGarmiwan avustuksella, mutta eihän siitä lopulta hyötyä ollut. Antin paras ystävä on kuolonsyöjä. Ja siitä tuli sen paras ystävä peleissä, ei off-gamesopimuksesta. Samuel ja Anthony ovat aivan mahdottomat ystävät. (Ja pelaaja ei mahda mitään sille, että kehittää slashiä jatkuvasti niiden välille) Amelia Eifel: Puoliveelakuolonsyöjäni. Vaikka saattaa kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta hahmolta, ei se sitä ole ollut. Tai ehkä en vain ole pelannut sillä tarpeeksi. Hermione Granger: No, hän nyt on tietysti hermoromahduksen partaalla yrittäessään vapauttaa Harrya. Nymfadora Tonks: Ihkutan Tonkseja (Nymffistä ja Andromedaa) kympillä. Ne on ihania! Alastor Vauhkomieli: En juurikaan ole pelannut, mutta kiinnityksessä on.
Minulla ei ole yhtään kunnon pahista, mikä ottaa välillä päähän. (Amelia on kuolonsyöjä, muttei pahis. Se on vaan liian tyhmä siihen) Olen nyt luonut yhden, mutten vielä kertaakaan päässyt sillä pelaamaan. Ehkä en vain osaa pelata pahaa tyyppiä. Olen liian Puusku.
Peliporukkamme on hyvin tiivis. Vuotislaiset tuntevat varmasti monet meistä. (Esim. Vaniljan, Fredinan, Tarun, Cissan, Diare Snapen...) Välillä tunnen itseni hiukan ulkopuoliseksi, sillä pelaan liian harvoin ollakseni osallisena suuremmissa juonikuvioissa. Enkä minä pelaajanakaan mitään huippuluokkaa ole. Roikun silti mukana paitsi pelin, myös sitä pelaavien ihmisten takia. Pidän kovasti useimmista pelaajista ja tapaan heitä silloin tällöin larppien merkeissä. Muulla ajalla harvemmin, koska asun Turussa ja useimmat muut kaukana sieltä.<br> Myönnän olleeni joskus aikaisemmin oppilaana myös monessa nettiTylypahkassa, mutta se on jo taakse jäänyttä elämä. En tiedä, lasketaanko niitä lainkaan roolipeleiksi. Kai nekin jonkinlaisia ovat. Ja olihan niissäkin ihan mukavaa ja hauskoja ihmisiä. Ei vain jaksa enää riittää mielenkiinto, kun on löytänyt parempia roolipelejä.
|
|
|
Post by Tusken on May 11, 2004 10:48:26 GMT -5
Pelaamisen aloitin, hm, 6. 9. 2003 eli vajaa vuosi tässä on liikkeellä oltu.
Ensimmäinen hahmoni oli Hopeanuolesta, julma psykopaattikarhu nimeltä Moriguma/Harppuunakarhu. Sittemmin pelasin saman pelin ns. parannetussa versiossa Kurojakilla, Deadly Weaponilla ja Soukonilla. Nyttemmin pelaan TSH-gamessa Noitakuninkaalla, Ji Indurilla, Vugarilla, Erashnakilla ja Gadamerilla. Varsin epäaktiivisena pelaan Myrskyn aika pelissä Noitakuninkaalla ja kenties tulevaisuudessa Klonkulla. Hinori Sedain akatemiassa leikin Cara Majalla ja henkiin herätetyssä Ginga Centerissä hallinnassani on Moriguman lisäksi Raiga, Sakon ja Ukon, kolmoissusi.
Hahmoistani pahoja ovat Moriguma, Deadly Weapon, Kurojaki, Noitakuningas, Ji Indur ja Erashnak. Luokittelemattomia ovat taas Raiga, Sakon ja Ukon, Vugar, Soukon, Gadamer, Klonkku ja Cara Maja, joskin heissäkin tuo ilkeä puoli tuntuu olevan vahvimmillaan. Suosikkihahmoni ovat Kurojaki (Hopeanuolessa oleva Kogien johtaja. Omaa irokeesin), Noitakuningas (Nazgûlien johtaja) ja Ji Indur (rivi-Nazgûl). Omista hahmoistani suosikkini on Vugar ja Erashnak. Kummatkin ovat pysyneet järjen mittapuissa ja heillä on looginen käytös.<br> Ikimuistoisin tapahtuma lienee tapahtunut silloin, kuin liityin ensimmäiseen peliini. Ajattelin saavani vastauksia nopeiten aloittamalla topicin ja kysymällä vapaita hahmoja, mutta sainkin aikaa mukavan kokoisen rähinän. Olen kopioinut sen koneelleni aivan vitsin vuoksi. En aluksi ollut kovin nirso pelikaverieni suhteen, mutta nyttemmin minulta kuulee runsaasti huutoja, jos kirjoittaa puolen rivin tekstejä tai loikkii pelaajien ohi jatkuvasti. Puolenrivin peleihin pelatessa on melkeinpä mahdotonta tehdä itse hyviä viestejä ja täällä olemisen ideana minulla on juuri kirjoitustaidon parantaminen. Ja tietysti tämä on hauskaa. En minä istu koneen ääressä itku silmässä. "Nyt pitäisi taas vastata tuonne..."
|
|
|
Post by Harry Potter on May 11, 2004 14:48:29 GMT -5
Charpeissa en ole ikinä ollut mutta nettiroolipeleissä sitäkin enemmän. Aloitin joskus marraskuussa 2003. Ookkei, ensimmäinen roolipelihahmo oli sitten nimeltään Jaded [joka nyttemmin ottaa välillä päähän mutta se sattui olemaan ainut, joka tuli mieleen. Kai se tavallaan tuli senkin takia, että To/Die/For:illa on sen tapainen laulu, en tiedä x)] Sellainen jokapaikan saksanpaimenkoira tyttönen x) Muita hahmoja samassa paikassa on sitten Tesshin, Weed, Kadesu [Kurojakin ja Mayan tytär^^], Isshin ja Shyron xP Ja GLP:n hahmoja siis eli samassa paikassa missä edellinen kirjoittaja [mikäli joku ehtii väliin niin tarkoitan Severusta aka Tuskenia]. Sitten tuli mukaan LOG hahmoni Gin ja Tesshin, sitten WF hahmoni Tesshin, Nada, Weed ja Johnny. Hopeanuoli-animeen ja Weediin perustuvia pelejä siis. Sekä jossain vaiheessa eräs GNG peli ja Roolipelinurkan pelit mutta niissä en enää pelaa xP Ja sitten tuli TSH. Yleisimmin siis pelaan Hopeanuoleen liittyvissä peleissä. Kuten LOG, GLP, GNG-Gijinka, WF, GNG, Ginga Center ja GLR... . Osa tosin liittyy myös Weediin [Hopeanuolen jatko-osa] ja tuo GLR on siis aikaa ennen Hopeanuolta ja se on miun oma peli. Jees. Sitten pelaan myös ihan vaan ihmisillä... TSH:ssa Aragornilla ja Haldirilla. Aral aloin ensin pelaamaan ja luojan kiitos se oli vielä vapaa. Myöhemmin sitten aloin pelaamaan myös Haldirilla. Sitten pelaan myös eräässä K-18 roolipelissä ja Magic Hogwartsissa ja Edossa... . *ja on kai niitä muitakin* Jaa suosikkihahmojani... Ensimmäiseksi täytyy varmaan mainita Tesshin. Pelaan sillä lähes jokaisessa Gingapelissä missä vaan olen mukana. LOG-Tesshin, samanlainen psykopaatti kuin isänsä mutta sillä on se Ohusta jäänyt hyvä puolikin jossain piilossa, saattaa tulla esiin, kun Kurojaki ei näe. GLP-Tesshinillä en ole vielä ehtinyt pelata mutta kaipa siitä tulee sellainen ei-ilkeä-eikä-paha yhdistelmä tai sitten siitä tulee paha. En tiedä. WF-Tesshin sitten taas on aivan täysipsykopaatti. Muita suosikkeja sitten pentu Gin [GNG (eri kuin tuo Ginga Center siis), aikuinen Gin, Kurojaki-Gijinka [kylmä ja tunteeton tappaja mikäli kyse ei ole Mayasta ja Chibistä^__^] ja tietenkin Aragorn. Ja Edon hahmoni Shiro (älkää nyt, ette voi väittää sitä GNGmäiseksi nimeksi ;D), jolla on rakkaustarina erään poitsun kanssa siellä ja sitten myös GLR Shiro^^ Ja Ginga Center Kurojaki vaikken sillä ole viel pelaillut Yleensä pelaan siis hyviksillä mutta joukkoon mahtuu myös Kogia Kurojakin ja Tesshinin muodossa^^ Muita lempihahmoja sitten ovat hyvien pelaajien hahmot vaikkei tässä sitä kysyttykään ;D Umm... varmaan pari peliä Jadedilla on ne, jotka on mieleen jäänyt. Molemmissa se tosin kuoli O.O *eräs ehkä tietää mistä peleistä mie puhun x)* Ja kai ne siksi jäi mieleen koska se kuoli ;D Ja sitten muutama muu topic sillä penikalla. joissa sen rakas Rector [Sniperin poika o.o] on ollu mukana. Ja muutenkin nuo Rectorin kanssa samassa topicissa olot jää aina mieleen kun niillä on kielletty rakkaustarina Jaa pelikaverit? Useimmat [Henna, Snowe, Tusken, Ricinus, Revontuli, Huplakupla, Psidis, Lumppari yms.] erittäin mukavaa ja hauskaa peliseuraa^^ Myös tosin sellaiset, joiden (netti)nimiä en muista^^ Harvemmin tulee vastaan sellaisia, joiden kanssa ei jaksa pelata ja ainahan siitä seurasta voi poistua, jos sellaiseen seuraan eksyy
|
|
|
Post by Fred on May 24, 2004 7:42:11 GMT -5
Mä alotin joskus tän vuoden maaliskuussa. Eka hahmo oli Parvati Patil jossain Tylypahka ropes. Nyt mä pelaan Magic Hogwartsis Jennifer Wilsonina ja täällä Fred Weasleyllä. Jennifer on lempi hahmo, koska hän on puoliveela, rohkelikon 5 luokalla, huispaus kapteeni, etsijä ja valvojaoppilas. Pelikavereita... Hmm. No kaikki on aika kivoja.
|
|
|
Post by Cho on May 24, 2004 8:20:37 GMT -5
Ahaa, ai että sinä olet Jennifer... Minä olen muuten siellä Angel ^^.
|
|
|
Post by Clara Moore on May 24, 2004 8:38:47 GMT -5
Noin 2 vuotta. Alkoi 13.6.2002. Demissä törmäsin sellaseen pikkuporukkaan kuin Hobittajat ja sieltä se kaikki lähti Legolas hahmolla. No, ei se oikeastaan ihan sellasta ropetust ollu ku mitä täällä. Hauskanpitoo lähemmäski. Mutta anyway sieltä ajallaan mie tein ihan oikean ropetusyhteisön minulle, Stridulle ja Niennalle missä pelasimme. Olin out hobittajista nääs. Olen liian rasittava kato kenenkään siedettäväksi ^^ Sitten se paikka laitettiin nurin ja tehtiin taas uusi nimeltä Arda ja samaan aikaan mesessä pelattiin. Hahmojakin tuli enemmän. Elbereth [Legolasin tytär] ja Mortaur [Legolasin tyttären poika, ei Elberethin poika]. Ardaan liittyi Lalawen jonka otimme mukaan ja niinpä peliporukka kasvoi. No, ne pelit heh heh on kun nyt niitä katsoo aika mahdottoman järjettömiä ja lapsellisia.. Mutta ajallaan.. Tän vuoden tammikuussa porukka hajos koska Lalawenin hahmon takana oleva Leena jätti minut ja Niennan hahmon takana oleva Nonna teki samat temput. Joten jäinpä kuin knalli kalliolle. Mutta sitten mie liityin Tsh-the gameen. Elämäni paras ratkaisu. Pelaan siellä Nennulla eli Nénarilla. Siellä olen kai kohta puoli vuotta jo räpeltänyt... Ja sitten pelasin hetken jossai potter pelissäki mut lähdin pois.. Ginga legend Rikissä pelaan Akatoralla, Bluetrancessa pelaan Mickillä ja Deliahilla. Dellusta tykkään eri toten x) Ja sitten omassa taru-aiheisessa ropessa JKR[myrskyn aika whateva xD] Nienorilla,Legolasilla,Frodolla,Dantella,Nelo Angelolla,Pippinillä ja Narathililla [Tarkoitus taas luopua osasta]. Ja nyt äskettäin loin uuden maailman jossa kuitenkin tuttui kansoi ja se rope on vielä pelaamaton vaikka muutama jäsen jo on. Eli Believe in Angels-rope ja pelaan siellä Zaralla. Lempihahmoni ikinä on ollut Elbereth. Se oli vaan jotai sellast.. pahistelija. Ja silti loppujen lopuksi hyvä x) Outo maybe. Täytyy mainita myös Dante ja Nelo Angelo lempihahmoikseni. Legolas oli aikanaan ylitse muiden mutta nykyisin se menetti arvonsa kun kaikki pelit mureni. Heh. Nykyisin ois halu päästä hahmosta eroon Ja tästä Clarasta olen alkanu tykästymään ku se on aika lähellä mua silleen. Ei mun ystävä oo tappanu itseään ei mutta mä voisin luokitella sen ystävän menon lähes noin xD Se on poissa anyway ja lopullisesti. No kuitenkin tapahtumia jotka ovat ikimuistoisia on aivan liikaa.. Joten en niitä listaa.. Kuitenkin olen omasta mielestäni kehittynyt paljon mese-ajoistani mikä on hyvä juttu x) Pelikavereista... Nonna ja Leena oli aikanaan the best mutta ne meni pois joten nyyhkistä heille vaan. Jäävät paljosta paitsi ^^ Kao-Kao of course Sillä hauskat jutut ;D Ja Tusken, Jesse [Tai oli ei se ennee pellaa]. No, tuossahan noita tuli. En mä ole kovin monen kanssa sillee ees nyt pelannu tai tutustunutkaan.
|
|
|
Post by Luna Cheatlan on May 24, 2004 9:43:14 GMT -5
Olen harrastanut nettiroolipelejä jo sellaiset noin neljä ja puoli vuotta: Aloitin chat-pohjaisissa taikakouluissa ja Articin keskiaika-chatissa ennen kuin siirryin foorumeissa pelattaviin. Hahmoja on ollut aivan lukematon määrä ja suurin osa on ollut niin psykopaattisia, että niiden rinnalla Luna vaikuttaa kovin mielenterveydellisesti vakaalta. Yleensä pelaan ihmisillä, mutta mukaan on mahtunut ihmissutta, tavan sutta, puolihaltiaa, kenttiä ja jopa yksi furry(!).
Yhteen aikaan meillä oli pienehkö vakiopeliporukka, mutta nykyään pelailen aika aktiivisesti vähän kaikkialla. Tosin monet vanhoissa ropeissa solmitut ystävyyssuhteet pitävät edelleenkin useiden vuosien jälkeenkin ja osaa voisi sanoa melkein irl-kavereiksi, vaikka ei olla nähty kuin kerran tai pari (välimatkoja, välimatkoja). Tällä hetkellä minulla on hahmoja virallisesti Mertensaaressa, Angwa Yánassa ja muutamassa muussa.
Koska hahmoja on kertynyt ainakin toistakymmentä, minulla on myös paljon suosikkeja: Skitsofreenisiä taipumuksia omaava naisten vaatteisiin tykästynyt kullanmuruni (luultavasti suosikkini, on antanut vaikutteita monelle muullekin hahmolle), muutama sadistinen ja suhteellisen siisti pahishahmo, pari synnynnäistä koulukiusaaja-rasavilliä ja jopa pari alati sokerihumalaista hihhulia. Viimeisenä mainittuihin voin samaistua ongelmitta x).
|
|
|
Post by Wrika on May 24, 2004 10:21:30 GMT -5
Ropetus lähti 2002 vuonna vielä kun liikuin nicillä Zilwer, nykyään olen Wrika joka on sitten ihan oma keksimä nicki joten näpit hiiteen.
Eka roolipeli oli muistaakseni joku Hopeanuoli tyylinen, siellä pelasin Hayato iga-soturilla. Olin ihan uusi ja monesti Termos joutui minua opastamaan mutta nyt se on jo ihan tuttua hommaa. Sitten.. niitä roolipelejä kertyi, aloitettiin uusia lopetettiin vanhoja. Ja nettiystejä löytyi todellakin. Toinen roolipeli jossa pelasin oli Tsukiharu, Termoksen vetämänä ja siellä hahmonani oli siniturkkinen susi Wrika, aluksi tein siitä aran ja surumielisen sitten siitä tuli pelin edetessä vilkas ja rohkea. Tutustuin ropetukseen entistä paremmin ja pelaaminen oli helpompaa. Niin se taisi mennä... lopulta löysin Roolipeli nurkan johon ihastuin totaalisesti, pelasin todella pitkään fantasia roolipelissä, haltialla nimeltä Arwen (ei THS) se oli ehkä paras koskaan pelittämäni hahmo. Lopulta lopetin rooipelaamisen kokonaan koska aika ei tahtonut riittää enkä pysynyt enää niin monessa aktiivisessa ropessa mukana. Sitä ennen olin liittynyt vielä GLW:hen eli Ginga Legend Weed roolipeliin jossa pelasin itse Weedillä.<br> Sitten loppui innostus ja jaksaminen pelata niin monella eri hahmolla eri paikoissa, osiin tuli vielä juoni enkä pysynyt enää kärryillä joten lopetin kokonaan pelaamisen, halusin omistaa aikaa enemmän muuhun kuin ropettamiseen. Siinä meni ehkä noin pari kuukautta kun aloitin uudestaan, uusissa porukoissa, uusissa peleissä. Vieläkin harmittaa se etten päässyt GLW:hen moikkaamaan tuttuja kun en Guestina päässyt kirjottamaan keksustelu osioon...-.-'
Siinä alkoi tutustuminen uusiin ropettajiin joista usea on parhaita nettifrendejäni. Tiikerikoirassa pelasin valkotiikerillä nimeltä Brego, siitä alkoi ehkä halu tehdä hahmoistani taisteluhaluisempia, olin itsekkin itsevarmempi. Sitä kautta menin Mertensaareen jossa pelaan nykyään, ensin oli musta susiuros Shadow (Sha) mutta se heitti veivinsä taistelussa jättäen jälkeensä kuitenkin pennun nimeltä Shiroga. Sillä pelaan nyt, tungin sinne äskettäin myös uuden Kaze nimisen koiran, inhosin sen nimeä alusta alkaen niin kuin Shadowta mutta siihen tottui äkkiä ja se alkoi kuulostaa tutulta ja hyvältä nimeltä. Vielä on myös Cryssin vetämä Iltarusko, siellä minulla on hahmo nimeltä Sha, tosin siellä pelittäminen ei ole kovinkaan aktiivista kun porukka ei käy kovin useaan... Aaw.. ja sitten on vielä KNDW siellä aloitin äskettäin puolisudella Hato, mutta kone on niin rikki nykyään ettei laske foorumin 'etusivua' pitemmälle.
Nih, ja nyt olet täällä. HP:ssä, ensimmäinen Potter aiheinen peli..
Ikimuistoisin hetki...? Ehkä se ensimmäinen roolipeli ^^' Ystäväpiiri on todella läheinen, monia ystäviä on mutta vain viisi lähintä. Joista yksi on noussut nettibestaksi asti *vetää Snowen kainaloon* Mwaha. Paljastin sen >:} Nämä neljä muuta ovat Widina, Crys, Tsidah ja Flame. Kaikki roolipeleistä ongittuja ihania ystäviä. Ja kahta ropettajaa minulla on ikävä.. niitä en ole nähnyt sitten sen jälkeen kun lopetin, ties missä huitelevat. Muistaakohan enää ollenkaan (Miilläpä on pitkä muisti, muttei lähimuisti ^^') Lumppari ja Kipinä. Missä ihmeessä olette...?
|
|
|
Post by alastor on May 28, 2004 5:23:30 GMT -5
Ikimuistoisin tapahtuma lienee tapahtunut silloin, kuin liityin ensimmäiseen peliini. Ajattelin saavani vastauksia nopeiten aloittamalla topicin ja kysymällä vapaita hahmoja, mutta sainkin aikaa mukavan kokoisen rähinän. Olen kopioinut sen koneelleni aivan vitsin vuoksi. Ei kai tuo ole pinttynyt mieleesi ystäväiseni? xD Minä olen pelannut roolipeleissä n. 2 vuotta ja hullu harrastaja minusta kaipa on tullut.... Pelaan/olen pelannut: Pimeänkosto - Fantasia ja LotR, Vaeltaja - Sudet, GLP - GNG ja GLW, Ginga Center - GNG, TSH-the game - LotR, ja täällä.<br> Sitten niitä hahmoja: Pimeänkosto: (Heizu, kuollut ja kuopattu, Pimeänkoston ent. valtiatar.) Mellon, Heizun tytär. Pimeänkoston 16 vuotias valtiatar. Dragon Zero: Hullu puolisusi joka asuu vuoristossa ja vartioi elämän lähdettä. Pystyy muuttumaan lohikäärmeeksi jonka nimeä en nyt muista. Vaeltaja: Dragon Zero: Pentu versio Zerosta jonkin aikaa... Settement Shade: Winds lauman soturi (Tulossa; Dragon Hero: Zeron pentu) GLP: Hagetsu: Kisaragin lauman yksi neljästä kenraalista Dragon Zero: Omistaa oman lauman... hullu puolisusi edelleen xD Son of the Memorian: Pieni cokkeri (spanieli) joka on uskomattoman rohkea. (Juonnetun ajan; Kirikaze: Igan lauman jäsen) Ginga Center: Hagetsu: Lähes uhkarohkea koira. Kisaragin lauman yksi neljästä kenraalista. TSH-the game: En pelaa enää mutta pelasin omalla haltija-hahmolla jonka nimeä en enää edes muista No lemppareita on ehdottomasti Dragon Zero (aikuisena ja pentuna), Mellon ja Hagetsu... Niitä ei voita mikään... varsinkin Zero on lempparini koska se oli eka oma hahmoni ja onnistui huippuhyvin... Hagetsu taas oli ensimmäinen ropehahmoni joten siitä ei voi olla pitämättä.<br> Ikimuistoista.... hmm... Noh mieleen on jäänyt ns. jatkopeli Ginga Centeristä jossa Hagetsu porukoineen juoksi Gaiyan mailla Shugaa pelastamassa ja kostamassa... ja tietysti tuo sama kuin Tuskenilla... ^^ Tais olla vähän turha riita xP Pelikaverit... *miettii* no tosi kivoja tietyst... Ehdottomasti nostan esiin Shugan, Malin, Huupun, Tuskenin, Snowen ja Wrikan ^.^ You are the best ^^ (EDIT: Ja ai niin... Unohdin ihan ekan oman ropeni: Koivuhaan laakso: Hahmonani oli Dragon, susi johtaja ^^ Se oli vähän tympäännyttävä pelata)
|
|
|
Post by Wrika on May 28, 2004 9:09:19 GMT -5
IIp, Alastor! Nyt vasta tajusin kuka sjää oikein olet ^^' Sinuakin on tultu kaivattua heij, missä oot oikein piilotellut, huu? o.O Löysin muuten vanhan piirroksen koneelta, sen minkä piirsin Dragon Zerosra ja Weedistä kun vielä pelailtiin GLW:ssä, missä Weed roikkuu Zeron kaulassa...ah niin epätoivoisesti.. ^^
|
|
|
Post by alastor on Jun 1, 2004 8:15:18 GMT -5
No minähän se tässä ^^ No omissa peleissä ollut olen ja tuola GLPssä edelleen...
Mii muistan tuon kuvan liiankin hyvin ^o^ c[: Kiva kun täältä löytyypi vanhoja tuttuja
|
|
|
Post by Ginny Weasley on Jun 1, 2004 10:35:53 GMT -5
Jos minäkin nyt tänne raapustaisin kun ei muutakaan tekemistä juuri ole. Elikkä.. Aloitin pelaamisen 12.5.2003.. hieman yli vuoden olen siis ropeissa pyörinyt. Aloitin pelaamisen GLP:ssä. Jotenkin eksyin sen sivuille, kun selailin hopsusivuja. En kyllä muista, että miten se tarkalleen kaikki alkoi. x) No kuitenkin.. Pientä takkuilua oli aluksi Hupun kanssa, mutta pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen (kumpi sitten taipui? no sillä ei edes ole väliä n.n). Karame on siis ensimmäinen hahmoni (omahahmo, kuten jokainen varmasti huomaa) ja edelleen ylläpidän sitä GLP:ssä. Tosin hyvin antiaktiivisena, mutta eipä ole ainakaan vaaraa, että se annettaisiin pois kun ei ole Hopsuun kuuluva hahmo. x) Pelailen: Regionsissa: Fibli, Kamuy intiaani tyttö. Erittäin lapsellinen, itsepäinen ja helposti loukkaantuva (aivan kuten minä ). Edossa: Kaorulla, Kenshinillä, Iizukalla ja Shoichilla.. Kaikki omanlaisiaan japanilaisia kansalaisia.. Osa ninjoja.. GNG-Gijinka: Akame ja Anzai. Mitähän näistä nyt sanoisi.. Ei kai mitään.. Käykää lukemassa hahmokuvauksia jos kiinnostaa tarkemmin. Magic Hogwarts: Midrid, erittäin antiaktiivinen sellainen… syytä voi etsiä muista pelaajista tällä kertaa.. TSH –the game: Eldarion, Aragornin poika. Vilperi, kuriton ja ilkeä.. johtuu tietenkin seurasta. x) Myös Dwarilla pelailen tuolla.. Rivi-nazgûl (Tuskenia lainatakseni).. Aika tunneherkkä ja ajattelematon, vaikka viisauttakin löytyy kai jostakin aivojen sopukasta.. elleivät sitten ole jo valuneet korvasta ulos.. GLR: Yamubuki, Shiron puoliso. Antiaktiivinen olen ollut tällä, joten ei siitä enempää.. LOG: Oma ropeni, joka on tosin kuollut minun mielestäni.. Jotkut kuten Zigi yrittävät pitää sitä pystyssä. Täällä pelaan/pelasin Jinnaita ja Karamea. WF: Kazuo. Itsepäinen Koga pentu. GOBT: Dean ja Ann Sophie.. Eipä siitä enempää.. Hinoiri Sedai: Sachi.. antiaktiivinen olen ollut, joten ei tästäkään enempää.. GLP: se Karame.. BIA: Shivalla tulen pelustamaan.. Tämä rope: Ginny, ujonpuoleinen tyttö, joka ei kuitenkaan tarkoita, että Weasley olisi joku hyssykkä.. Ei ainakaan minun pelihahmonani.. Minä kun en ole löytänyt kirjoista vielä niin arkaa Ginnyä kuin moni haluaisi sen olevan täälläkin.. Lempihahmoja ovat varmaankin Kaoru, Kenshin, Shoichi, Akame, Fibli, Eldarion, Dwar, Dean ja kyllä tämä Ginnykin on yksi niistä.<br> Ikimuistoinen tapahtuma.. Nooh.. Hupun kanssa käydyt sanaharkat eivät koskaan unohdu. x) Tosin hahmoni ei sinänsä liittynyt asiaan mitenkään.. Ainakaan muistaakseni. Pelikamuni ovat kaikki todella muksia. Erikoismaininan saavat nämä joihin olen paremmin tutustunut: Nea=Zigi, Huppu (Nykyään, kyllä. Asiat on sovittu ja kamuja ollaan. n.n), Lumppari, Nennu, Vanilla, Tytti-chan, Ricinus, Mikage&Hikari (lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen n.n),Widina… Olikohan vielä muita.. No mitä Tuskenin kanssa on tullut jotakin pientä höpöteltyä, niin kyllä hänkin mukavalta on tuntunut.. muutamaa näpäytystä lukuun ottamatta… Ja paikan GM on tietenkin myös ollut ymmärtäväinen ja mukava.. joten eiköhän Snowenkin nimi pitäisi täällä mainita. EDIT: ja tietenkin minä unohdin mainita.. Psidis tietenkin saa myös erityismaininnan ja sekä edes mennyt Edon pelaaja Hennuli n.n
|
|
|
Post by Melanie on Jun 2, 2004 2:21:12 GMT -5
Hmm... Oikeastaan aloitin jo silloin (Joku täällä saattoi olla siellä ^^) jippiin piirustuspelissä, joka oli silloin ilmainen, siellä olin Hermione* ja Pippin. Sitten pelasin Ricinuksen ensimmäisessä tylypahka aiheisessa ropessa jossa olin Fred ja George Weasley ja kun Ric teki uuden menin tietenkin sinne pelaamaan ja pelaan siellä (Magic Hogwarts) vieläkin. Ja sitten tietinkin vielä tämä jossa olen melkein sama tyyppi kuin Magic Hogwartsissa eli Melanie Lovering.
Pelikavereita ovat kaikki Magic Hogwartsista ja osa täältä (Cho = Angel). Sitten on sellaisia jippiin ajoilta, jotka ovat ajan myötä unohtuneet/unohtaneet kun jippiin pelit uudistui eli piirustuspeli tuli tyhmäksi... ^^ Jos joku tunnistaa minut (tai MerSu/Mersuuh/Merri/MerCen=bestikseni) niin ilmoittakaa ^^
|
|
|
Post by Cho on Jun 2, 2004 2:39:28 GMT -5
Oho minähän olen unohtanut tänne kirjoittaa kokonaan... Minä olen tällaisia pelannut jotain puolisen vuotta vasta. Aluksi aloitin englanniksi jossakin, sitten sekin unohtui ja nykyään pelailen vain aika harvoissa peleissä>> aika ei tuppaa riittämään paitsi kesälomalla. Ja silloin taas olen puolet lomasta pois . Eli pelitm joissa nyt pelaan... -Tsh the gamessa nazgulilla, elikkä Renillä. Siellä olen varmaan pelannut pisimpään näistä nykyisistäni...! - Magic Tylypahkassa pelaan Angelilla kuten jo aikaisemmin sanoinkin. Angel on sellainen villi tyyppi, ihan erilainen kuin Cho^^. Vaihtelua minun yleensä rauhallisiin ja harkitseviin tyyppeihin...!? - Weeds Futuressa pelailen Kyoshiro Shiroganella. Mailasin Ricille että pitää keksiä mahdollisimman helppo hahmo kun en ole niin pitkään aikaan lukenut/katsonut Hopeanuolta^^ - Ginga Legend Rikissä Kyoshiro edelleen, samasta syystä... Mitään ikimuistoista...? Ei ole tainnut jäädä mieleen. Alussa täytyy myöntää sekotin vaikka mitä. Olin varmaan rasittava ;D. Hyvinhän ne mua kestivät kuitenkin? Pelikavereita... Sanon suurinpiirtein samaa kuin Melanie, eli suuri osa Magic Tylypahkan tyypeistä, etenkin nyt Melanie ja Jennifer, jotka pelaavat täälläkin. Empun eli Katien kanssa olemme bestiksiä, joten hänetkin pitää luokitella pelikavereihin^^. Oikeastaan melkein kaikki, joiden kanssa olen pelannut, ovat kohtuullisen hyviä tyyppejä.
|
|