|
|
Post by Wind on Jun 19, 2004 7:09:20 GMT -5
((Sijoittuu syys-lokakuun vaihteeseen))
Jamilla istui Taikaministeriön pääaulassa sijaitsevan lähteen reunalla, kuunteli veden solinaa ja katseli sen pientä pyörteilyä altaassa. Hetken mielijohteesta nainen kaivoi pienen pussin kaapunsa taskusta ja poimi sieltä kultaisen kaljuunan. Hän pyöritteli sitä sormissaan jonkin aikaa ennen kuin heitti sen lähteeseen. Tummien silmien katse seurasi kolikkoa lyhyen matkan pohjaan, jossa se jäi kiiltelemään pronssisulmujen ja hopeasirppien päälle.
Jamilla huokaisi ikävystyneesti. Jälleen kerran hän vietti tylsää ja yksinäistä ruokatuntia. Muutamat taikalakien osaston työntekijät olivat lähteneet syömään johonkin Viistokujan ravintolaan, mutta Jamilla ei ollut välittänyt tuppautua heidän seuraansa. Hänen olisi kyllä tehnyt mieli mennä mukaan, vaikka hän ei sitä halunnutkaan itselleen myöntää. Sen sijaan hän päätti pitää työtovereitaan typerinä ihmisinä, joilla ei ollut lainkaan omaa tahtoa. Yksikään ei ollut hänen osastollaan sanonut uskovansa Dumbledorea, vaikka nainen oli asian välillä puheeksi ottanutkin. Muutaman riidan jälkeen Jamilla oli alkanut vieraantua kollegoistaan entistäkin enemmän. Harvoin kukaan heistä enää puhui naiselle muusta kuin työasioista.
Jamilla oli olevinaan, kuin asia ei häiritsisi häntä vähääkään. Silti hän välillä tunsi itsensä masentuneeksi ja yksinäiseksi. Kuten nyt. Tavalliseen sulkeutuneeseen ja vakavaan ilmeeseen oli sekoittunut surullisuuttakin, jota siinä hyvin harvoin näki. Jamilla poimi vielä yhden hopeasirpin rahapussistaan ja heitti sen kaljuunan seuraksi, aivan kuten rannalla heitellään pikkukiviä veteen. Kivet eivät kylläkään ole yhtä kalliita, mutta ainakin tuotto menisi hyvään tarkoitukseen.
|
|
|
|
Post by Windy on Jul 10, 2004 2:51:26 GMT -5
Pääaula oli harvoin näin hiljainen. Siellä kulki vain muutamia ihmisiä eri suuntiin, kun usein liikennettä oli tungokseksi asti. Punaiseen aurorinkaapuun sonnustautunut nainen ilmiintyi jonkin matkan päähän lähteestä. Tonks oli aina yrittänyt parhaansa mukaan välttää hormiverkostoa. Vaikka nokitahrat saikin sauvan heilautuksella katoamaan kaavusta, ilmiintyminen oli paljon mukavampaa ja käytännöllisempää.
Tonks seisoi hetken paikallaan. Ilmiintymisen jälkeen oli aina jotenkin niin pöllämystynyt olo eikä kunnolla tiennyt, missä oli. Mutta kunhan sai koordinaattinsa selvitettyä, nainen lähti kävelemään kohti vastaanottotiskiä ja hissejä sen takana. Koskakohan ne tajuaisivat lisätä omat ilmiintymispisteet joka kerrokseen? Kaipa kyseessä oli juoni saada laiskat velhot kävelemään edes hiukan, vaikka kerrosten vaihtaminen toteutettiinkin hissillä.<br>Vain muutaman askeleen jälkeen Tonks pysähtyi. Hän oli huomannut lähteellä istuvan Jamillan. Hetken hänen oli kaiveltava muistiaan, ennen kuin tunnisti naisen. He olivat olleet samaan aikaan Tylypahkassa. Eri tuvissa ja eri vuosiluokilla kylläkin, mutta muisti naisen silti. Tämä oli tavannut istua Suuressa salissa juuri hänen takanaan, pöytäjonojen sisääntulo-oven puoleisessa päässä ja he olivat vaihtaneet muutamia sanoja silloin tällöin. Eivät he mitään ylimpiä ystäviä kylläkään olleet, tuttuja enemmänkin. Tonks ei ollut aikaisemmin huomannutkaan Jamillaa taikaministeriössä. Mahtoiko olla töissä, vaiko vain käymässä?<br>Tonks muutti mielensä ja käänsi kulkusuuntansa kohti suihkulähdettä. Hän pysähtyi uudestaan naisen eteen. ”Hei Jamilla! Muistatko vielä?” hän sanoi hymyillen.
|
|
|
|
Post by Wind on Jul 10, 2004 2:55:59 GMT -5
Jamilla nosti katseensa veden pyörteistä puhuttelemaan tulleeseen auroriin. Kirkkaanliilat hiukset? Se ei voisi olla kukaan muu hänen tuntemistaan ihmisistä kuin… ”Tonks?” Jamilla kysyi hieman hämmästystä äänessään. Oliko Tonksista tullut aurori? Jos jostakusta sitä ei olisi voinut kouluaikana uskoa niin Tonksista. Hän oli aina ollut se hieman hupsu ja kömpelö metamorfimaagi puuskupuhista. Ei tyhmä, mutta turhan vilkas. Kaikki olivat hänet tienneet. Metamorfimaagius ei ollut mitenkään yleinen taito. Mutta silti... AURORI?!
|
|
|
|
Post by Windy on Jul 10, 2004 3:15:40 GMT -5
”Muistat siis?” Tonks sanoi virnistäen ja nojautui lähteen reunaan pienen matkan päähän Jamillasta. Häntä ei ihmetyttänyt, että Jamilla muisti hänet vielä. Monet ihmiset, joita hän itse ei lainkaan muistanut, tuntuivat muistavan hänet. Mutta hän olikin aina pyrkinyt erottumaan. Jatkuvasti muuttuva räikeä hiustyyli oli yksi tapa tulla huomatuksi. Toinen oli jutella myös vähemmän tutuille ihmisille. Kuten vaikka Jamillalle.
”Mitä sinulle kuuluu? Elämä hymyilee?” Naisen aikaisemmasta ilmeestä päätellen elämä hymyili vähän vinosti. Rahalla ei todella tainnut saada kaikkea. Mutta ei Tonks Jamillaa koskaan tämän rahoista ollutkaan kadehtinut. Kunhan rahaa oli tarpeeksi elämiseen, kuka tarvitsi sitä vuorittain?
|
|
|
|
Post by Wind on Jul 20, 2004 13:37:32 GMT -5
Jamillan ilme pehmeni pieneksi hymyksi. ”Ei minulle mitään erikoisempaa kuulu.” Hän kohautti hieman olkapäitään puhuessaan. Ei hänelle kuulunutkaan. Jamillan elämä oli harvinaisen tylsä, jos sitä katsoi jonkun muun näkökulmasta. Nainen itse kylläkin piti elämästään. Hän ainakin hallitsi sitä, toisin kuin monet muut. Useimmat ihmiset olivat niin sidottuja haluihinsa ja toisiin ihmisiin. Jamilla ei ollut.
”Entä itsellesi? Näköjään onnistuit pääsemään auroriksi.” Nainen puhui jatkuvasti hieman vaivautuneena. Kiusallista törmätä puolituttuun, jonka kanssa ei koskaan ole vaihtanut kovin monta sanaa. Mitä sellaisen kanssa voi jutella? Jamilla muisteli kuitenkin Tonksin maininneen joskus aurorin ammatin. Ehkä se olisi sopiva puheenaihe.
|
|
|
|
Post by Windy on Jul 20, 2004 13:41:27 GMT -5
”Niin onnistuin. Mutta voit uskoa, että helppoa se ei ollut. Loppukokeet olivat täyttä tuskaa. Ja olin kyllä vähällä reputtaakin. Mutta tässä minä nyt silti olen.” Tonks sanoi virnistäen ja hypähti istumaan suihkulähteen reunalle. Kentaurin nuolesta suihkuava vesi oli niin lähellä, että hän tunsi kasvojensa kostuvan hieman.
”Miten sinä? Millä osastolla työskentelet? En ole aikaisemmin huomannut sinua täällä.” Tonks kysyi. Hän kurotti samalla kättään kohti vieressään olevaa vesisuihkua. Vesi roiskui hieman osuessaan kämmenselkään. Ihanan viileää!
|
|
|
|
Post by Wind on Aug 7, 2004 5:00:53 GMT -5
Jamilla tuhahti hiljaa. Tonks se sitten ei voinut vain istua tekemättä jotain. Nainen käänsi kasvonsa pois roiskuvasta vedestä, mutta tunsi pisaroiden putoavan tummaan tukkaansa ja kaapunsa selkämykseen. Hän yritti näyttää ja kuulostaa lievästi ärtyneeltä onnistumatta siinä kovin hyvin. Oli hankala olla vihainen Tonksille. Jamilla oli kaivannut jotain seuraa ja saanut sitä. Hän muistutti itseään olemaan ajamatta pois ihmistä, joka kenties haluaisi olla hänen ystävänsä. Harvat enää halusivat.
”Olen töissä taikalakien osastolla.” Hän sanoi lyhyesti katsomatta vesisuihkuun ja Tonksiin päin. ”En juurikaan liiku työaikana muilla osastoilla, joten ei ihmekään, ettet ole minuun sattunut törmäämään.”<br>
|
|
|
|
Post by Windy on Aug 7, 2004 5:03:23 GMT -5
Tonks nyökkäsi. ”En minäkään kovin paljon ministeriössä liiku. Joko olen aurorien päämajassa tai hoitamassa jotain tehtävää muualla,” hän sanoi katsellen yhä vesisuihkun alla olevaa kättään. Tarkoituksella tai vain asiaa tarkemmin ajattelematta hän käänsi kämmenensä ympäri. Ainakaan hän ei näyttänyt huomaavan, että siltä roiskuva vesi ohjautui nyt lähes kokonaan Jamillan hiuksiin ja niskaan.
|
|
|
|
Post by Wind on Aug 7, 2004 5:06:05 GMT -5
Jamilla vingahti säikähtäneenä ja hypähti lähteen reunalta lattialle tuntiessaan vesiryöpyn niskassaan. Kylmät purot juoksivat kaavunkauluksesta sisään ja alas hänen selkäänsä nostaen ihon kananlihalle. Jamilla pyyhki kädellään niskastaan enimmät vedet ja loi Tonksiin murhaavan katseen. ”Lopeta tuo! Sinähän kastelet minut!” Äänensävy oli tarkoituksettoman ärtynyt ja nainen katui sitä melkein saman tien. Eihän se nyt niin vakava juttu ollut. Mutta sanoja oli hankala ottaa enää takaisinkaan.
|
|
