Post by Gizua on Nov 27, 2004 13:07:30 GMT -5
//Hmm.. Vähän tuli pitkä ^^
Tää on tosi outo, että älkää ihmetelkö, pääasia on, että joku tulis keskustelemaan 'henkeviä' ^^//
On hämärä marraskuun ilta, lunta jo ainakin puoli metriä ja kasvavan kuunsirppi loistaa taivaalla.
Hahmo kävelee ulos linnan ovista, tämä hahmo on Gizua, joka oli halunnut lähteä hetkeksi pois oleskeluhuoneen melusta, hän ei yksinkertaisesti jaksanut kuunnella, kuinka ekaluokkalaiset huusivat toisilleen mitä mitättömämpiä asioita ja kokeilivat juuri oppimiaan uusia loitsuja. Tyttö huokaisee, tämä oli niitä hetkiä, joina hän halusi olla yksin, tai jonkun mukavan ihmisen seurassa, jonkun, jonka kanssa saattaisi keskustella rauhassa, tai vain olla, näitä tilanteita varten yleensä ihmisillä oli läheiset, sydänystävät, sukulaiset ja muut sen sellaiset, mutta Gizuan kaksoissisar, Kitiara (joka oli hänen ainoa nyt lähellä oleva sukulaisensa ja ystäviä hänellä ei hirveästi ollut) oli joskus todella rasittava, tämän höpöttäessa kokoajan kaikesta mahdollisesta, pojista vaatteisiin ja kaikkea siitä väliltä. Gizua pudistaa päätään hymyillen, muistaen millainen räpätäti Kitiara joskus oli. Mutta nyt hän ei uskonut, että kaksoissisar tänne eksyisi, miksi hän haluaisi tälläisena iltana ulos? Hänhän rakasti ihmisten seurassa olemista.
Gizua jatkaa vaeltamistaan, kunnes osuu yhden penkin kohdalle, hän pyyhkäisee sen päältä lumet pois ja istahtaa siihen, tätä varten ovat siis pitkät takit, hän ajattelee, onneksi Gizualla oli päällään hänen karvalla vuorattu harmaanruskea pitkä takkinsa. Tyttö pyyhkäisee hupun pois päästään ja antaa punaruskeiden hiustensa levitä olkapäille. Hän kaivaa jostain kassinsa syövereistä lehtiön, ja jästien kuulakärkikynän. Hän piirtää kuvan pikkuisesta tytöstä, jolla on nykerö nenä ja sekaiset hiukset, sekä yllään mekko ja pienenpienet tossut. Gizua kaivaa taikasauvansa esiin, ja näpäyttää lehtiötä mumisten jotain epämääräistä ja pikkuinen tyttö herää henkiin. Gizua ottaa tytön kädelleen ja tarkastelee sitä, laskien sen sitten maahan, jolloin pikkuinen otus lähtee kipittämään kohti kiellettyä metsää. "Odota!", Gizua vielä huikkaa sille, jolloin pikkuruinen tyttö kääntyy katsomaan kummissaan. Gizua piirtää nopeasti samanlaisen pikkuisen hahmon, paitsi tällä kertaa pojan. Hän näpäyttää taas lehtiötä taikasauvallaan ja mutisee jotain ja pieni poika hyppää ulos kuvasta, ja kipittää pian tuota pientä tyttöä kohti kädet levällään, kuin halutakseen halata tätä. Mutta juuri ennen kuin otukset olivat pääsemässä syleilemään toisiaan, kuuluu kaksi pientä poksahdusta ja ne katoavat. Gizua huokaisee, niin siinä kävi aina. Ehkä hänen pitäisi piirtää nämä kaksi hahmoa halaamaan, niin ne ehtisivät silloin koskettaa toisiaan sinä pienenä hetkenä, jonka ne olivat tytön taian avulla 'elossa'.
Gizua vetää hupun takaisin päähänsä ja työntää lehtiön ja kynän laukkuunsa. Sitten hän nojautuu penkin selkänojaan ja vaipuu ajatuksiinsa kylmästä ilmasta huolimatta. Toivoen vieläkin saavansa seuraa.
Tää on tosi outo, että älkää ihmetelkö, pääasia on, että joku tulis keskustelemaan 'henkeviä' ^^//
On hämärä marraskuun ilta, lunta jo ainakin puoli metriä ja kasvavan kuunsirppi loistaa taivaalla.
Hahmo kävelee ulos linnan ovista, tämä hahmo on Gizua, joka oli halunnut lähteä hetkeksi pois oleskeluhuoneen melusta, hän ei yksinkertaisesti jaksanut kuunnella, kuinka ekaluokkalaiset huusivat toisilleen mitä mitättömämpiä asioita ja kokeilivat juuri oppimiaan uusia loitsuja. Tyttö huokaisee, tämä oli niitä hetkiä, joina hän halusi olla yksin, tai jonkun mukavan ihmisen seurassa, jonkun, jonka kanssa saattaisi keskustella rauhassa, tai vain olla, näitä tilanteita varten yleensä ihmisillä oli läheiset, sydänystävät, sukulaiset ja muut sen sellaiset, mutta Gizuan kaksoissisar, Kitiara (joka oli hänen ainoa nyt lähellä oleva sukulaisensa ja ystäviä hänellä ei hirveästi ollut) oli joskus todella rasittava, tämän höpöttäessa kokoajan kaikesta mahdollisesta, pojista vaatteisiin ja kaikkea siitä väliltä. Gizua pudistaa päätään hymyillen, muistaen millainen räpätäti Kitiara joskus oli. Mutta nyt hän ei uskonut, että kaksoissisar tänne eksyisi, miksi hän haluaisi tälläisena iltana ulos? Hänhän rakasti ihmisten seurassa olemista.
Gizua jatkaa vaeltamistaan, kunnes osuu yhden penkin kohdalle, hän pyyhkäisee sen päältä lumet pois ja istahtaa siihen, tätä varten ovat siis pitkät takit, hän ajattelee, onneksi Gizualla oli päällään hänen karvalla vuorattu harmaanruskea pitkä takkinsa. Tyttö pyyhkäisee hupun pois päästään ja antaa punaruskeiden hiustensa levitä olkapäille. Hän kaivaa jostain kassinsa syövereistä lehtiön, ja jästien kuulakärkikynän. Hän piirtää kuvan pikkuisesta tytöstä, jolla on nykerö nenä ja sekaiset hiukset, sekä yllään mekko ja pienenpienet tossut. Gizua kaivaa taikasauvansa esiin, ja näpäyttää lehtiötä mumisten jotain epämääräistä ja pikkuinen tyttö herää henkiin. Gizua ottaa tytön kädelleen ja tarkastelee sitä, laskien sen sitten maahan, jolloin pikkuinen otus lähtee kipittämään kohti kiellettyä metsää. "Odota!", Gizua vielä huikkaa sille, jolloin pikkuruinen tyttö kääntyy katsomaan kummissaan. Gizua piirtää nopeasti samanlaisen pikkuisen hahmon, paitsi tällä kertaa pojan. Hän näpäyttää taas lehtiötä taikasauvallaan ja mutisee jotain ja pieni poika hyppää ulos kuvasta, ja kipittää pian tuota pientä tyttöä kohti kädet levällään, kuin halutakseen halata tätä. Mutta juuri ennen kuin otukset olivat pääsemässä syleilemään toisiaan, kuuluu kaksi pientä poksahdusta ja ne katoavat. Gizua huokaisee, niin siinä kävi aina. Ehkä hänen pitäisi piirtää nämä kaksi hahmoa halaamaan, niin ne ehtisivät silloin koskettaa toisiaan sinä pienenä hetkenä, jonka ne olivat tytön taian avulla 'elossa'.
Gizua vetää hupun takaisin päähänsä ja työntää lehtiön ja kynän laukkuunsa. Sitten hän nojautuu penkin selkänojaan ja vaipuu ajatuksiinsa kylmästä ilmasta huolimatta. Toivoen vieläkin saavansa seuraa.
