Muistelemassa menneitä...

[Cho]

[eli ajankohta: lokakuu...]

Cho Chang huokaisi käveltyään kaikki pitkät portaat pöllölään asti. Oli kylmä, sateinen päivä ja suuren salin loihditussa katossakin ukkosti. Cholla ei varsinaisesti ollut mitään tärkeää asiaa tänne, hän vain oli halunnut vähän omaa rauhaa. Itse asiassa tytöstä tuntui että hän tarvitsi omaa rauhaa nykyään joka toinen minuutti. Nämä sateiset, ikävät päivät toivat jostain syystä mieleen Cedricin, ja se oli aihe, josta Cho ei mieluiten puhunut tyttöporukan kanssa. Kaikki olivat tuntuneet unohtavan Cedricin täysin. Ihan niin kuin kukaan ei välittäisi siitä, että tämän koulun oppilas kuoli juuri viime vuonna.
Olisi ollut hauska tietää mihin Cedric kuoli. Toiset väittivät tiedät-kai-kenen murhanneen hänet, toiset taas sanoivat että kuolema oli vain tapaturma. Cho ei enää tiennyt mihin uskoisi. Taikaministeriö tuntui pitävän tärkeimpänä tavoitteenaan selittää ihmisille, että sekä Harry Potter ja Dumbledore puhuivat pötyä.
Cho istui katselemaan omaa pöllöään varoen tarkasti istumasta kaiken sen linnun jätöksen päälle, jota pöllölässä oli tavattoman paljon. Sade ropisi mukavasti ikkunoihin ja sai Chon vähän rauhoittumaan.

[Harry Potter]

[Hmm.. seura tuskin haittaa? Tai no ottaen huomioon kenel mie pelaan niin saattaa se haitatakin ]

Pöllölässä oli toinenkin viidesluokkalainen tosin tämä oli ollut paikalla jo ennen Chota. Omaa rauhaa hakemaan tämäkin oli Pöllölään tullut ja samalla muistelemaan menneitä kuten Cho. Poika katsoo pöllöään alakuloisena ja säpsähtää hieman Hedwigin kääntäessä päätään, kun Cho ilmestyy paikalle. Harryn pää kääntyy myös tulijan suuntaan... . Cho? Kyllä, Cho tuossa oli. Poika kääntää katseensa pois ja katsoo lattiaan. Chosta oli heti tullut mieleen elävästi Cedric Diggory, joka oli viime vuonna kuollut Harryn silmien eteen ja sitä muistoa Harry ei unohtaisi joskin yritti olla muistamatta sitä kauheaa näkyä. Tosin poika oli juuri äsken muistellut samaa päivää ja juuri sitä, kun Cedric oli kuollut mutta Cho Chang toi Cedric Diggoryn ensin onnellisen näköisenä seurustelemassa Chon kanssa ja sitten tuli pimeää, jonka jälkeen tuli sumuista ja hämärää ja Cedric oli kuollut, jonka jälkeen alkoi kuulua Voldemortin pirullinen nauru.
Harry hillitsee itsensä potkaisemasta lattiaa, siinähän vain pöllöt ja Cho säikkyisivät, sanoo hei hei Hedwigille ja lähtee laahustavin askelin kulkemaan Pöllölästä pois. Ja tämä matka menisi Chon ohi. Pysähtyäkö ja istua tytön viereen vai mennäkö vain ohi? Siinäpä pulma. Oli miten oli, Harry syytti itseään Cedricin kuolemasta. Ja syyttäisi koko loppuelämänsä.

[Cho]

[onhan se kiva saada seuraa^^... ]

Cho hätkähtää vähän huomatessaan Harryn. Poika näytti yhtä ajatuksiinsa vaipuneelta kuin hänkin. Painoikohan Harryakin Cedricin kohtalo? Olihan hänkin nähnyt Cedricin kuolevan, jos huhut pitivät paikkansa. Cho ei ikinä ollut halunnut kysyä Harrylta, pitivätkö ne. Tuollaisen muiston kanssa eläminen voisi olla todella vaikeaa... Ainakin Cholle se olisi.Kun poika oli kävelemässä ohi, Cho kokoaa itsensä.<br>"Hei Harry... Ai sinäkin tulit tänne." Tytön ääni on vielä vähän murheellinen. Sade ropisee kovempaa pöllölän kattoon. Kohta alkaisi ukkostaa. Hän ei halunnut jäädä yksin ukkoseen. Toisaalta Harryn seura voisi olla melkein yhtä pelottavaa... Tai sitten ei.

[Harry Potter]

Se oli väärin... . Se vain oli niin väärin. Miksi sen kirotun piti tappaa Cedric? Olisi jättänyt sen eloon tosin ... . Harry säpsähtää ajatuksistaan Chon puhuessa pojalle.
"Hei Cho... . Minäpä minä tänne tulin myös. Hyvä paikka olla omassa rauhassa, joskus."
Harry hymähtää hieman vaisusti, miettii hetken vilkaisten samalla kädet taskussa ikkunasta ulos. Kohta tulisi ukkonen. Harry itseasiassa piti ukkosesta... . Rohkelikon jäsen vilkaisee Chota, huokaisee hiljaa ja istahtaa tytön viereen varoen istumasta pöllöjen jätösten päälle.
"Mitä sinä täällä teet?"
Tyhmä kysymys sinänsä mutta jostakin kai se piti aloittaa... .

[Cho]

Cho säpsähtää vähän Harryn istuessa siihen, mutta huokaisee sitten.
"En tiedä.. Muistelen menneitä. Typerää."
Cho yrittää pidätellä kyyneleitä jotka melkein kuuluvat hänen sanoissaan. Oli noloa alkaa itkeä siinä, kun Harrykin istui vieressä. Ukkosen jyrähdys saa Chon värähtämään. Sade ei tehnyt tätä yhtään paremmaksi, Cho ajatteli ja yritti unohtaa inhottavat muistot Cedricistä ennen kuin alkaisi vollottaa.

[Harry Potter]

Harry vilkaisee Chota ja huokaisee sitten nojaten seinään katse suunnattuna jonnekin Pöllölän kattoon.
"Ei se ole yhtään typerää. Tai jos on niin sitten minäkin teen samaa typerää asiaa."
Tuo yrittää vääntää jotain hymyntapaista kasvoilleen onnistumatta siinä kuitenkaan ainakaan mitenkään hyvin ja katsoo sitten sivusilmällä Chota, kun ei uskalla suoraankaan katsoa. Joskus - itseasiassa aina - Harrysta tuntui, että hänestä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Kuten nyt... . Ehkä pitäisi vain lähteä tästä, kai Cho olisi siitä vain iloinen. Poika vilkaisee ulos, kun ukkonen jyrähtää ja sitten Harry vilkaisee taas Chota osaamatta sanoa mitään.

[Cho]

Chon olo alkaa tulla jo paremmaksi. Hän ei ainakaan enää ollut yksin tässä ukkosessa. Sitä paitsi Cho päätteli, että he molemmat ajattelivat samaa asiaa.
"Älä lähde vielä", Cho sanoo kun huomaa pojan näyttävän lähtevältä. Sitten hän nolostuu omia sanojaan ja sanoo nopeasti perään: "Siis onhan täällä mukavampaa olla kaksin kuin yksin.. Kun ukkostaakin..." Cho tajuaa punastuvansa. Tosiaan noloa. Miksi hänen aina piti nolata itsensä kun Harry oli paikalla? Sama juttu oli ollut viime vuonna Cedricin kanssa. Cedricin... Chon ajatukset siirtyvät taas poikaan, jonka kuolemansyystä ei ollut mitään varmaa totuutta.

[Harry Potter]

Itseasiassa Harry harkitsi jo vakavasti lähtemistä ja oli jo aikeissa nousta tuosta, kun poika kuulee Chon sanat ja korjaa asentonsa takaisin siihen missä äskenkin oli, jonkintapainen sellainen asento, ettei Harry minnekään ollut enää lähdössä. Cho halusi Harryn olevan täällä? Jostain syystä Harrylla ei ollut mitään täällä pysymistä vastaan. Poika hymähtää ja kääntää päätään hieman pois punastuneena. Ukkostihan tuolla... Ja kaksin aina kaunihimpi tai jotain sinne päin. Harry huokaisee ja ajattelee myös taas Cedriciä. Miksi sen piti tapahtua? Miksi juuri Cedric? Ja miksi Cedricin piti ottaa siitä pokaalista kiinni samaan aikaan Harryn kanssa? Jos siitä vain oltaisiin tiedetty, että se oli ansa, Harry olisi mennyt yksin. Mutta koska se nyt ei tietenkään ollut mahdollista, että siitä olisi tiedetty, lopputulos oli tämä. Öisinkään ei enää saanut unta... . Ja Tylypahka muistutti kaikesta siitä kauheudesta mutta silti Harry rakasti tätä koulua. Ja samalla vihasi menneiden takia.
Harry vilkaisee Chota mutta ei kehtaa kysyä ajattelevatko nuo samaa.
"En minä mene... Jos sinä et kerta halua minun menevän. Minulla on koko päivä aikaa."
Koko päivä aikaa mille? Menneiden muistelemiselle? Cholle? Täällä istuskelemiselle? Itsensä syyttämiselle? Harry huokaisee. Vastaukseksi sopisivat nuo kaikki.

[Cho]

Cho katselee hetken aikaa maahan osaamatta sanoa mitään. Harrysta näkyi, että hänkin mietti menneitä... Ehkä Cedriciä? Cho oli melkein varma että sitä poika juuri ajatteli. Ei vain huvittanut alkaa kysellä tältä oliko siitä kyse... Oli varmaan inhottavaa joutua näkemään toisen kuolevan nenän edessä ja sitten vielä kukaan ei usko kuolinsyytä.
Uusi jyrähdys. Salamat loivat teräväreunaiset varjot pöllölän kattoon ja lattioille. Tyttö veti pitkään henkeä ja sai ukkosenpelon hetkeksi pois.
"Eikö sinua pelota ukkonen? Tuntuu että on tulossa vuosisadan rajuilma..." Cho puhui, oikeastaan vain sanoakseen jotakin. Hiljaisuus sai hänet vain entistä nolommaksi.

[Wau mikä rakkaustarina...^^]

[Harry Potter]

[Jep ^^]

Harryn tekisi mieli pyöritellä peukaloita tämän hiljaisuuden takia. Ainut ääni mikä kuului oli tuo ulkona riehuva ukonilma, pöllötkään eivät ilmeisesti viitsineet häiritä kahden menneitä muistelevan rauhaa. Poika tuijottaa ikkunasta ulos tosin koska Cho on ikkunoiden puolella, Harrylla on mahdollisuus vilkaista välillä Chota vaiviihkaa... . Kaunis tyttö sinänsä mutta Harrylle tuli Chosta aina mieleen Cedric sillä hetkellä, kun Diggory kuoli. Tytön kysymyksen jälkeen poika katsoo hetken Chota.
"Ei... ."
Harry kääntää katseensa takaisin ikkunaan... .
"Minä oikeastaan pidän siitä...vaikka olisikin tulossa vuosisadan rajuilma. Se on välillä jotenkin rauhallinen ja välillä jotain aivan muuta."
Poika huokaisee hiljaa tuijottaen ulos ikkunasta. Synkät maisetmat tuolla tosin oli eikä tuonne oikeastaan edes nähnyt mitään mutta synkkäpä se oli tällä hetkellä Harryn mielikin. Välillä poika oli aivan rauhallinen, välillä sitten aivan muuta. Silloin teki aina mieli hyppiä seinille ja hakata päätä seinään. Vähän kuin tuo ukkonen.. se oli välillä aivan hiljaa ja sitten yhtäkkiä jyrisi ja välähti. Harry katsoo Chota taas.
"Pelottaako sinua ukkonen?"
Tosin Chon viimeisimmästä kysymyksestä ja tuosta tytöstä muutenkin tiesi jo vastauksen. Tyhmä kysymys sinänsä.<br>
[Mitähän mä taas selitän Noh, selittää vaan jotakin niin hyvin menee XD]

[Cho]

Cho Chang uskaltautuu viimein katsomaan Harrya muuten kuin sivusilmästä. Pojan kasvot näyttivät tosiaan rauhallisilta. Uuden jyrinän kuuluessa tytön teki melkein mieli painautua lähemmäs Harrya. Cho tosiaan pelkäsi ukkosta enemmän kuin mitään muuta. Hänelle oli jäänyt pahoja muistoja siitä lapsuudessa... ja muutenkin.
"Olen aina pelännyt ukkosta", Cho sanoo vähän tärisevällä äänellä. "Se voi olla niin arvaamaton..."
Chota itse asiassa nolotti pelkonsa. Ja nyt hän meni sanomaan sen Harrylle... Cho oli yleensä vältellyt ulos menemistä ukkosella, ettei kukaan olisi huomannut, että hän pelkäsi. Muutaman kerran huispausottelukin oli päättynyt tappioon Chon säikähtäessä ja unohtaessa pitää siepistä kiinni.

[Harry Potter]

Harry vajoutuu hetkeksi ajatuksiinsa tuijottaen vain ikkunasta jonnekin kauas pimeyteen.
'...Joo mehän ollaan autettu toisiamme. Me päästiin kumpikin perille. Otetaan se yhdessä...' ... 'Kolmosella, jooko?'
Harryn omat sanat Cedricille kaikuivat pojan päässä. Miksi Harry ei vain voinut olla silloin itsekäs ja ottaa itse sitä pokaalia? Cedric eläisi vielä... .
Harry havahtuu ajatuksistaan Chon puhuessa. Minkäs kukaan peloilleen voi? Harry itse pelkäsi, että tänäkin vuonna kuolisi joku tylypahkalainen niin, että Harry voisi vieläpä syyttää siitä itseään. Tai että joku Harryn läheinen kuolisi. Tosin eipä Harrylla enää ollut vanhempia. Mutta vaikkapa Sirius tai Weasleyen vanhemmat. Poika miettii jo, että vetäisisi Chon lähemmäksi, jos se vaikka saisi tytön olon vähän helpottumaan mutta jättää sitten sen tekemättä. Luultavasti siitä seuraisi vain läpsäisy poskelle ja muuta. Taivaalla jyrähtää ukkonen pahemmin kuin tällä myrskyllä vielä on jyrähtänyt. Tuota jopa Harry säpsähtää hieman.

[Cho]

Cho henkäisee kun entistä kovempi jyrähdys melkein tärisyttää maata. Nyt häntä pelotti todella. Rauhoiteltuaan itseään tyttö alkaa taas puhua. Oli parempi selittää jotain, kuin olla ihan hiljaa.
"Ajattelin vaan... minä... Oletko sinä ikinä miettinyt Cedriciä? Kun... sinähän näit kun..." Cho ei voinut mitääen sille että sanat olivat yhtä takeltelua. Hienoa. Harrya ei varmasti huvittanut ruveta kertomaan hänelle jonkun kuolemasta.
"Ei sinun tarvitse puhua siitä - jos, jos et halua", Cho yrittää korjata tilannetta. Puhuminen kuolleista ukkosella saisi ehkä Chon vain pelkäämään entistä enemmän.

[Harry Potter]

Harry katsoo Chota tytön puhuessa. Olisiko se sitten hyvä asia, jos tässä alettaisiin kuolleista puhumaan? Poika huokaisee ja katsoo taas jonnekin ulos hieman alakuloisena.
"Olen... Itseasiassa se päivä pyörii mielessäni jatkuvasti... . Ja se hetki, kun... ."
Harry lopettaa lauseensa kesken. Muistot tekivät liian kipeää ja poika irvistää hieman. Olisipa Harry vain napannut sen pokaalin itse, niin Cedric olisi vielä elossa, mutta ei. Pojat olivat tarttuneet siihen yhdessä. Ulkona jyrähtää taas mutta Harry ei välitä siitä mitään. Nostaa vain toisen polvensa koukkuun ja vilkaisee Chota.
"Minä näin sen. Aivan. Ajatteletko sinä häntä ikinä?"
Tottakai Cho ajatteli. Tyttöhän oli seurustellut Cedricin kanssa, ei sellaista unohtanut ihan heti. Toisaalta, puhuminen saattaisi myös auttaa.

[Cho]

Cho huokaisee. Pojan ilme oli sellainen, että hän toivoi ettei olisi puhunut mitään asiasta. Toisaalta puhuminen tuntui paremmalta jonkun kanssa joka suri sitä itsekin. Hetken ajan Chon teki mieli laskea käsivartensa pojan harteille.
"Kyllä... Ainakin joskus. Mehän tunsimme hyvin." Chosta tuntui ikävä puhua Harrylle siitä. Ei olisi varmaan hauskaa kuulla toisen suhteista...
Ukkosen jyrinä säpsäyttäää Chon mietteistään. Aihe, josta kumpikaan ei mielellään halunnut puhua... Muutenkaan kuolleista puhuminen ei ollut niitä parhaita puheenaiheita. Sade valui katosta pitkin melkein tasaisena verhona muistuttaen kyyneliä.