|
Post by Remus on May 31, 2004 15:13:57 GMT -5
"Sanovat, että Azkabanissa menettää järkensä. Eivätkös Ankeuttajat ime ihmisestä kaiken ilon..." Lupin sanoo lopettaen sormiensa naputtelu. "Jos ei halua tappajan titteliä, lähettää Kuolonsyöjät Azkabaniin, joskin kun Ankeuttajat ovat valinneet puolensa, pitää alkaa vangittuja tappamaan. En usko, että Ankeuttajat edes harkitsevat meidän puolelle jäämistä, kun Kuolonsyöjien puolella saa paljon enemmän mässäille sieluilla"
|
|
|
Post by Tusken on May 31, 2004 16:05:55 GMT -5
Kalkaros tuhahti vastaukseksi ja nousi Lupinin vielä puhuessa ylös ja kiskaisi verhot ikkunaan. Hämärä huone oli paljon viihtyisämpi. "Sinunhan se pitäisi tietää. Opetat pimeyden voimilta suojautumista." Kalkaros vastasi aavistuksen ivallisella äänellä. Miksi Lupinin piti toistaa itsestään selvyyksiä? Tietysti Ankeuttajat imivät ilon. Mitä Lupin kuvitteli Severuksen kuvittelevan? Että ne laskeutuivat jouluisin alas savupiipusta ja jakelivat lahjoja? "Eivät tietenkään harkitsi. Ne ajattelevat vain nälkäänsä ja Pimeyden Lordin puolella on mahdollisuus syödä enemmän. Ja niillä ei ole pelkoa kiinnijäämisestä. Mitä vangitulle ankeuttajalle muka voisi tehdä? Sitä ei voi tappaa, vankilaan laittamisesta ei olisi hyötyä..." Kalkaros pudisti päätään. Ankeuttajista pitäisi päästä jotenkin eroon, mutta miten? Outoa, ettei ministeriö ollut aiemmin puuttunut tällaiseen aiheeseen.
|
|
|
Post by Remus on Jun 7, 2004 12:05:09 GMT -5
"Tosiaan... Mitäs vangitulle ankeuttajalle voisi tehdä?" Lupin kysyi enemmän itseltään kuin Kalkarokselta. Hän ei ollut tullut miettineeksi asiaa ennen. Hän oli vain opettanut torjumaan ankeuttajia...
//Pää tyhjä. Pitempiä viestejä ei ainakaan tämän päivän aikana tule...//
|
|
|
Post by Tusken on Jun 7, 2004 15:11:53 GMT -5
'Kerätä ihmissusien kanssa samaan lukittuun huoneeseen ja heittää avain mereen.' Kalkaros ajatteli, muttei sanonut ajatustaan ääneen. Olihan se toki houkutteleva idea ja ministeriöstä löytäisi varmasti ihmisiä, jotka olivat samaa mieltä, mutta Lupin itse vastaisi varmaan tällaiseen ehdotukseen puraisemalla. Kalkaroksen puri itseään poskeen hilliten virnistyksen kuvitellessaan Lupinin ilmettä, jos äskeisen kaltainen ilmoitus laitettaisiin Profeettaan. "En tiedä. Jos joku tietäisi, niin olisi jo tehty." Kalkaros vastasi ja vilkaisi ihmissuden edessä olevaa teekuppia. Uskoiko tuo muka siihen myrkkysepostukseen? "Juo teesi. Myrkky ei toimi enää niin hyvin kylmänä."
|
|
|
Post by Remus on Jun 8, 2004 4:51:01 GMT -5
"Ei ministeriö niin antaisi tehdä. Hehän pitävän ankeuttajia mainioina vanginvartioina." Lupin sanoo katsoen unenomaisesti Kalkaroksen yläpuolella pörräävää kärpästä. "Enkä juo kylmää teetä." Lupin sanoi vilkaisten teekuppiaan, joka ei enään höyrynnyt.
|
|
|
Post by Tusken on Jun 8, 2004 10:23:53 GMT -5
"Tai kylmennettyä myrkkyä? Ymmärrettävää, tosin tekisit suuren palveluksen taikamaailmalle, jos joisit. Tuon myrkyn ominaisuuksien toimivuutta ei ole vielä testattu kylmässä nesteessä." Kalkaros vastasi ja nosti sitten katseensa nähdäkseen, mitä Lupin tuijotti. Kärpänen. Kalkaros huitaisi sitä kiukkuisesti, muttei osunut. Kärpänen jatkoi ärsyttävää pörinäänsä ja surrasi Kalkaroksen pään ympäri, kunnes laskeutui Lupinin teekupin reunalle. "Jos hyönteiset voisi jaotella eri tupiin, niin kärpäset menisivät ehdottomasti Rohkelikkoihin." Kalkaros sanoi ja älysi samassa sanoneensa jotain hyvin omituista. "Ne ovat ärsyttäviä, surisevat ympäriinsä, levittävät tauteja ja niistä on hyötyä vain ruokana." Kalkaros lisäsi saadakseen puheeseensa jotain järkeä. Rohkelikkojen vertaaminen ameeboihin oli yksi liemimestarin harrastuksista, joten miksei heitä myös voinut verrata kärpäsiinkin?
|
|
|
Post by Remus on Jun 8, 2004 10:32:41 GMT -5
"Siinä tapauksessa hyttyset kuuluvat Luihuiseen. Inhottavia verenimijöitä, jotka liikkuvat mieluiten sankoin joukoin. Ja niillähän ei ole minkäänlaista tarkoitusta elämässä. Paitsi pikkulintujen ruokalistalla, jossa hyttyset ovat alkupalana" Lupin sanoi tuijottaen yhä teekupin reunalla oleva kärpästä, joka näytti hyvällä halulla nauttivan teetä. "Ja nyt en tuota teetä ainakaan juo. Ties missä tuokin kärpänen on astellut... Ajattele, jos joisin teetä, jota on koskenut kärpänen, joka on astellut sinun hiuksissasi..."
|
|
|
Post by Tusken on Jun 8, 2004 11:11:35 GMT -5
"Mutta toisin kuin kärpäset, hyttyset eivät keräänny mätänevän lihan luokse. Ja kuten sanoit, kärpäset levittävät tauteja. Rohkelikot levittävät ääliömäisyyttä kaikkialle ympäristöönsä." Kalkaros vastasi. Lupinin kanssa väittely oli kuin olisi väitellyt kaiun kanssa. Niin kauan kuin huutaisi, tuo vastaisi samalla tavalla. Mutta tuota kommenttia hiuksistaan Kalkaros ei aikonut niellä. "Liikutim kuppi." Kalkaros kuiskasi ja osoitti kuppia. Teekuppi heilahtui ja kaatui Lupinin syliin kaataen sisältönsä miehen kaavulle. "Hups, anteeksi." Severus sanoi äänellä, joka oli kaikkea muuta kuin anteeksipyytävä.
|
|
|
Post by Remus on Jun 8, 2004 11:16:39 GMT -5
"Huomaa, että Rohkelikolla on useita tunteja Luihuisten kanssa" Lupin ehti sanoa, ennenkuin Kalkaros taikoi Teekupin kaatumaan hänen syliinsä. "Jos se olisi vahinko, et varmastikkaan olisi taikonut sitä tarkoituksella tekemään noin... Puhdistu*!" Lupin sanoi, ja osoitti sauvallaan suurta likatahraa kaavussaan.
//* En muista, oliko missään kirjaa mainintaa puhdistusloitsussa, joten keksin oman taikasanan siihen. Kyllä Rowling varmasti kirjoitti senkin loitsun kirjaan, mutta en jaksa etsiä kaikkia viittä kirjaa läpi puhdistusloitsun takia//
|
|
|
Post by Tusken on Jun 8, 2004 13:55:44 GMT -5
[Olen hyvin järkittynyt, jos velhoilla ei ole yksinkertaista puhdistusloitsua.]
Kalkaros hymyili laihasti. "Ei, en tietenkään taikonut sitä tarkoituksella noin." Lupinin eräs miellyttävimpiä piirteitä oli hyvin pitkä kärsivällisyys. Miestä sai härnätä viikkotolkulla, ennen kuin hän alkaisi suuttua. Ja tämä tieto oli helposti hyödynnettävissä. "Jos olisin tarkoittanut sitä, olisin ensin taikonut teesi kiehuvaksi ja kaatanut sen syliisi sitten. Tämä oli puhdas vahinko."
[Lyhyt.]
|
|
|
Post by Remus on Jun 8, 2004 14:24:34 GMT -5
"Vai niin. No, vahinko on kuitenkin korjattu, joten voin unohtaa 'vahinkosi'" Lupin sanoo laittaen teekupin takaisin oikein päin teelautaselle, ja siirtäen katseensa verhoihin, jotka ovat ikkunan edessä. "Ja liikutusloitsu pääsee suustasi ihan vahingossa?"
|
|
|
Post by Tusken on Jun 8, 2004 15:43:29 GMT -5
"Sepä hyvä. Harvat unohtavat virheitä." Kalkaros sanoi ja pyyhkäisi puolihuolimattomasti hiuksiaan ja irvisti, kun tunsi tahmaisen ja paikoitellen jähmettyneen hiuksensa. Kalkaros paineli hiuksia hetken koettaen saada ne asettumaan melko normaalisti. Muste oli saanut osan hiuksista törröttämään typerän näköisesti. Kirottu Riesu. Miksei Dumledore vain potkaissut sitä pihalle? "Aivan vahingossa." Kalkaros sanoi eikä kyennyt kätkemään ivaa äänestään. Ainakaan tässä lähellä ei ollut mitään, minkä Lupin olisi voinut kipata hänen syliinsä.
|
|
|
Post by Remus on Jun 9, 2004 2:34:46 GMT -5
Lupin katsahti jälleen kärpäseen, joka lenteli jälleen Kalkaroksen pään yläpuolella. "suurentumius kärpänen" Lupin mutisi, ja kärpänen Severuksen yläpuolella kasvoi rotan kokoiseksi. "Upsista... Taisin lausua suurentumisloitsun ihan vahingossa" Lupin sanoi katsoen valtavaa kärpästä Kalkaroksen yläpuolella. Nyt kärpänen oli entistä rumempi ja kovaäänisempi. "Nyt tuo näyttää kyllä Luihuisen tupaan kuuluvalta" Lupin naureskeli, kun Kärpäsellä näytti olevan suunnitelmissa laskeutua Kalkaroksen päähän imemään rasvaa.
//Ok... Tässä näkyy selvästi, kuinka kirjava mielikuvitus minulla on//
|
|
|
Post by Tusken on Jun 10, 2004 10:58:16 GMT -5
Kalkaros tuijotti hetken suurentunutta kärpästä ja huitaisi sitten sen verkkosilmiä kohti. Äänekkäästi pöristen kärpänen väisti ja surrasi kauemmas. Kärpänen ei vielä tiennyt olevansa jättiläismäinen, joten se ei aikonut haastaa riitaa huitovien ihmisten kanssa. "Ei, Lupin. Sanoisin, että se muistuttaa enemmän sinua. Karvainen ja epämuodostunut ruumis... Surisee ärsyttävästi... Ei tee mitään hyödyllistä... Kyllä se on aivan ilmiselvä sinä." Kalkaros vastasi. Lupin oli siis yhä lapsellinen. Se todisti Rohkelikkojen kehitysteorian oikeaksi. Eli tohvelieläin, Rohkelikko, ameeba. Yksinkertaisimpia eläinlajeja tyhmyysjärjestyksessä.
|
|
|
Post by Ginny Weasley on Jun 10, 2004 12:25:18 GMT -5
//Höm höm.. Tuo puhdistusloitsu on varmaankiin Kuuraannu!, sillä se ainakin mainitaan kirjoissa. Muuta en sitten olekaan kuullut. Eipä muuta.. Jatkakaa, olkaa hyvät. //
|
|