|
Post by Tom on Jun 8, 2004 7:48:59 GMT -5
Tom oli pysähtynyt paikalleen ja kuuli vaimeita ääniä takaansa. Potterin ja Malfoyn huutoja. Hymähtää ja kääntyy lähteäkseen jatkamaan matkaansa linnaan kun tällä kertaa kiiluva silmäpari pysäytti ne aikeet. "Norriska..." mutisee ja pysähtyy kuin seinään. Jos Norriska oli tuossa, Voro olisi varmasti lähellä. Kaikkialla oli hetken hiljaista, vain edestä kantautuvat askeleet ja Norriska kissan naukaisu. Pikemminkin sihahdus. Mikä lie. Kuitenkin, nyt ei ollut eteenpäin menemistä jollei halunnut joutua Voron kynsiin ja roikkumaan varpaistaan kattoon. Hymähtää ja lähtee juosten takaisin metsäänpäin. "Hidustus" kuiskaa ja kuulee kuinka askeleet Halliwellin takana hidastuivat hieman. Tomin omat askeleet suuntasivat metsään ja olikin pian siellä. Minne hemmettiin ne muut menivät? Kulkee mahdollisimman hiljaa kunnes kyllästyy sokkona kulkemiseen ja vetää taikasauvansa uudestaan esiin. "Valois" mutisee ja taikasauvan kärkeen syttyy valo, ja valon valaisemana näkee jotain muutakin. Kuin punaiset hiukset, ne heilahtivat puun taakse. "Ei tosiaankaan ole järkevää lähteä yö myöhään metsään harhailemaan" Hymähtää ja kävelee puun taakse arvelen siellä olevan Ginnyn, mutta ei siellä mitään ollut. Vaikkakin joku tuntui kävelevän varjoihin. Hymähtää ja huomaa Harryn vähän kauempana.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 8, 2004 8:00:40 GMT -5
Huvittuu hieman Dracon sanoista. Niinpä niin... Turha tuota olisi komennella mutta tässä metsässä tosiaan vain leikki hengellään tullessaan tänne. Toivottavasti Ginny oli kunnossa... . Tosin eipä täällä ollut mitään kiljaisuja kuulunut mutta kaikkihan oli mahdollista... . Potter mulkaisee Malfoyta. "Itseasiassa minä en komentele heitä toisin kuin sinä komentelet niin sanottuja ystäviäsi, joiden kanssa aina liikut. Ja kukaan minun ystävistäni ei satu olemaan kuraverinen rotta ja..." Tai no olihan Hermione jästisyntyinen mutta tuo Malfoyn nimitys meni jo hieman liian pitkälle tosin tässä tilanteessa ei kai auttanut muu kuin yrittää hillitä itsensä. Harry pysähtyy, kun edestä päin kuuluu jotain askelia. Eivät nuo ainakaan ihmisen askelia olleet... . Sitten ne loppuvat ja poika heilauttaa kättään tuhahtaen samalla. Ei se ollut mitään. Tuo vain kuvitteli. "Ginny!! Missä sinä olet?!"
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Jun 8, 2004 8:05:55 GMT -5
Tuhahtaa muttei sano mitään. "Entä sitten", murahtaa. "Oi kyllä.. Hermione on juuri sellainen kuraverinen.. Ja täysi nolla puhdasverisiin verrattuna.. Mitä se enää edes koulussakaan tekee.. Yrittää olla niin suurta..", sanoo ja vilkaisee äänien suuntaan tuhahtaen ja pitää sauvasta kiinni hieman tiukemmin. "Ehkä joku susi söi jo Ginnyn ateriakseen.. Ei kyllä tosiaan tekisi pahaa", Malfoy hekottelee ja jatkaa eteenpäin.
|
|
|
Post by Ginny Weasley on Jun 8, 2004 8:18:41 GMT -5
"Pimi." Ginny kuiskasi äkisti, kun puun alta alkoi kuulua puhetta ja oksiston läpi paistoi kirkasta valoa. Tyttö vilkuili alas ja oli vähällä tipahtaa jo oksalta, mutta sai viimein tasapainonsa vakaaksi. Harryn huuto oli onneksi peittänyt alleen rapinan, joka puusta oli tuolloin kuulunut. Toisaalta tytön kävi Harrya sääliksi kun poika hänen takiaan täällä metsässä römpi, mutta hänhän oli käskenyt poikia lähtemään. "Oi kyllä.. Hermione on juuri sellainen kuraverinen.. Ja täysi nolla puhdasverisiin verrattuna.. Mitä se enää edes koulussakaan tekee.. Yrittää olla niin suurta.." Wealey murahti hiljaa itsekseen. Malfoyn pirulainen taas mollaamassa Hermionea. Siitäkin saamme kiittää vain ja ainoastaan pojan isää, jolta asenne on tarttunut Dracoon. "Ehkä joku susi söi jo Ginnyn ateriakseen.. Ei kyllä tosiaan tekisi pahaa.." Viimeinen pisara lurjus! Ginny suuntasi taikasauvansa lehtien suojasta kohti Dracon vaaleaa päätä.<br>"Änkytäs!" tyttö sihahti hyvin hiljaa ja jäi odottamaan loitsunsa vaikutusta. Oppisipa Malfoy pitämään suunsa kiinni edes hetken kun ei sieltä koskaan asiaa tullut.
|
|
|
Post by Tom on Jun 8, 2004 9:02:53 GMT -5
"Odottakaas kun saat teidät kiinni! Ripustan teidät roikkumaan katosta varpaittenne varassa ja..."
Huuto kuului kauas metsään, Voro huusi ja seuraavaksi kuului voivotuksia Norriskan puolesta. Tom virnistää itsekseen ja astelee metsässä Harryn ja Dracon taakse. Niin hiljaa kuin pystyi sammuttaen ensin valonsa kauempana. "Järkevää lähteä yö myöhällä metsään, mutta miten vain" Hymähtää ihan poikien selän takana ja kävelee sitten näiden ohi sytyttäen valonsa uudelleen katsahtaen Harrya ja sitten Dracoa. Jostain kuului sihahdus ja pienenpieni valonsäde käväisi Malfoyssa. Ton kohottaa aavistuksen toista kulmaansa ja astuu askeleen kauemmas tästä.<br>"Etsitään se tyttö ja häivytään jollette halua joutua Voron kynsiin..." hymähtää uudelleen ja lähtee kävellen kohottaen sauvansa yläpuolelleen. "Jos se edes tahtoo palata seuran kanssa" Kohottaa kulmiaan kysyvästi.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 8, 2004 9:17:29 GMT -5
Harry kuulee Voron kauas kantavat huudot. Tuskin Voro oli 'melutus' loitsua käyttänyt joten luultavasti se vain huusi tuolla niin lujaa kuin kurkusta vain lähti ääntä... . Ja ilmeisesti Arguksen kurkusta lähti todella paljonkin ääntä, kun se oli tarpeen. Kunpa se ei vain tulisi tänne... . Ja juuri kun tuo on alkamassa 'huutaa' Malfoylle, poika säpsähtää aivan takaa kuuluvaa ääntä. Tom. Harry vilkaisee Halliwellia ja tuhahtaa. Mitähän tässä juuri yritettiin tehdä? Etsiä Ginnya. Potter kääntää katseensa pois toisesta pojasta. "Ginny, tule nyt. Meistä tuskin kukaan haluaa jäädä tästä reissusta kiinni ja vieläpä Vorolle." Outoja askelia taas. Vai oliko se sittenkin Harryn mielikuvitusta? Voro se ei ainakaan ollut. Eikä kukaan näistä neljästä oppilaasta. Toisen luokan muistot tulevat mieleen mutta katoavat melko nopeasti. Äsh, Potter vain kuvitteli. Vai?
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Jun 8, 2004 9:43:42 GMT -5
Poika tuhahtaa. Ja avaa suunsa puhuakseen. "To-m sisisinäkin tääälllä?", poika aloittaa ja hiljenee nopeasti. Mitä kirottua. "Halkinaurus!", sanoo saaden sen sanottua ilman änkytystä ja osoittaa sauvalla Potteria. "Si-sii-siitäs sait ku-kun te-teit tä-tämän mu-ulle", malfoy ärähtää ja raivostunut ilme alkaa kadota tämän nähdessä kauempana ison hämähäkin. "Ka-ka-katsokaa! Tu-Tuollla.. Hä-hä-hämähäkki!", älähtää ja peruuttaa pari askelta seuraavaksi.
|
|
|
Post by Ginny Weasley on Jun 8, 2004 9:54:23 GMT -5
Ginny hihitti hiljaa itsekseen puussa Malfoylle. Siitähän sai. Mutta voi.. Poikahan luuli Harryn loitsuneen hänet. "Hubs." Ginny sanoi hijaa ääneen ja nielaisi. Ei tämän nyt näin pitänyt mennä. Potter parka. Pian koko metsä raikuisi naurusta ja Voro tulisi sen mukana takuulla. Pirulainen. No ei tyttö enää uskaltanut loitsia yhtään, kun oli huomannut Tomin olevan melko valppaana koko ajan. Olisi tuokin nyt vain mennyt koululle. "Ka-ka-katsokaa! Tu-Tuollla.. Hä-hä-hämähäkki!" Weasleyn pää kääntyi suuntaan, minne Draco katseli, muttei hän mitään nähnyt. Kúinka tuo poika jaksoikin valehdella koko ajan? Luulisi jo käyvän omantunnon päälle.
|
|
|
Post by Tom on Jun 8, 2004 10:50:34 GMT -5
Tom pyörähtää ympäri katsoen sinne minne Dracokin. Silmät laajenevat hetkeksi kauhusta kun muistaa mitä toinen teki Harrylle, kädet täristen Tom piti kiinni taikasauvastaan kun mulkaisi takanaan olevaa Malfoyta. "Piti sitten alkaa loitsimaan..." Hymähtää hiljaa ja osoittaa Potterin poikaa, nauru voisi kantautua Voron korviin, vaikka sekin oli voinut luovuttaa jo ajat sitten. Kuiskaa tutut sanat jolla loitsu peruuntuisi Lopeti loitsuimes ja kääntyy sitten hämähäkkiin, jos se ei huomaisi.. Katsahtaa perääntyvään Dracon takanaan yrittämällä itse olla mahdollisimman tyyni. Vaikka se oli vaikeaa jättiläishämähäkin edessä. Katsoo takaisin eteensä hämähäkin suuntaan, jota ei enää ollut. Kohottaa kulmaansa ja katsahtaa jälleen Malfoyhyn. "Hämähäkki...?" Hymähtää huvittuneisuus kasvoillaan. Mutta...Tom näki sen itsekkin, mutta sitten se vain katosi. outoa...
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 8, 2004 10:57:53 GMT -5
[Minoon vähän pihalla nyt mutta anyways... Onko sillä niin väliä? xD]
Harry katsoo ihmeissään Malfoyta, joka alkaa änkyttää. Mikä sille nyt tuli? Samantien tosin Draco osoittaa Harrylle nauruloitsun ja Potter alkaa samantien nauraa hysteerisesti kaatuen pian maahan ulvoen naurusta. Ei Harry tosin laittanut Dracoa änkyttämään ja tuskin se Tomkaan oli joten Ginnyn oli pakko olla tässä lähellä... . Malfoyn änkyttäminen saa Potterin ulvomaan hysteerisestä naurusta mennen kaksinkerroin. Mitä tuo yritti sanoa? Hämähäkki? Harry nauraa vielä enemmän vedet silmikulmissaan Dracon ilmeelle ja kaikelle. Sitten mieleen tulee vielä Dracon ilme, jos tuo näkisi Pörrön... . Ja taas, Harry ulvoo naurusta. Tosin sitten joku lausuu loitsun lopetusloitsun ja Harryn nauru loppuu... . Poika katsoo hetken ylös tosin eipä siellä mitään näy näin pimeässä paitsi tähtiä vähän taivaalla ja sitten tuo nousee ylös puhdistellen vaatteitaan. Hetkonen.. Hämähäkki? Harryn katse kääntyy Dracoon. "Hämähäkki? Sanoitko sinä nähneesi hämähäkin? Normaalin vai epänormaalin?"
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Jun 8, 2004 11:45:06 GMT -5
"Tom, sinä olet varsinainen ilonpilaaja!", ärähtää. "Hiljutus!", lausuu ja osoittaa Tomia. Tuo ei puhuisi eikä voisi loitsia. Nyt oli paljon parempi. "Normaalia ja epänormaali? Se oli iso. Ei tavallinen pikkuhämähäkki vaan iso", poika sanoo ja pyörittää silmiään. Tuhahtaa. Vilkuilee ympärilleen varoen ja odottaa että jostain loikkaa esiin uusi hämähäkki. "Valois!", sanoo ja osoittaa valolla ympärilleen ja lopulta puuhun. "Ginny!", huutaa. "Jos täällä on hämähäkkejä eikös ne mielellään viihdy puissa?", sanoo sitten ovelana.
|
|
|
Post by Ginny Weasley on Jun 8, 2004 13:28:59 GMT -5
Ginny ei ollut välittänyt alun alkujaan tippaakaan Dracon sanoista, mutta jotenkin Harry sai hänet vakuuttumaan, että mahdollisesti täällä olikin hämähäkkejä ja suuria sellaisia. Tyttöä puistatti. Kylmän väreet kulkivat tuon selkää pitkin yhä vain vahvempina ja nyt tyttö jopa tärisi pelosta. Hän puri huultaan yhteen ja vilkuili puiden oksistoihin. Ei ääntäkään, eikä elettäkään muista elävistä olennoista kuin lapset. Ehkä se hämähäkki oli lähtenyt? Yhtäkkiä Weasley tunsi, kuin hänen hiussuortuvat kasvojensa edestä alkoivat itseksee nousta silmien edestä. Ginnyn sydän tykytti niin kovasti, että tykytykset saattoi tuntea jo kaulassa asti vahvoina. Hän pidätti hengitystään ja sulki silmänsä. Nyt pitäisi vain olla rauhallinen. Ei mitään hätää, Ginny. Sinulla ei ole mitään hät.. Samassa tyttö kajautti ilmoille verta hyytävän kiljaisun. Joku oli puhaltanut hänen niskaansa! Tyttö hyppäsi enempää miettimättä alas puusta, mutta aivan lähellä maan pintaa ei tuntenutkaan maata jalkojensa alla. Hän tunsi hiljalleen nousevansa takaisin puuhun ja vilkaisi ylä puolelleen kiljaisten kalpeana kuin lumikki. Hämähäkki oli ehtinyt sitoa tytön hiuksiin seittiään ja keri nyt seittiään kuin virvelin siimaa konsanaan kuolavaluen tuolla ylemmillä oksilla.
|
|
|
Post by Tom on Jun 9, 2004 2:37:54 GMT -5
Ehtii vain avata suunsa kun Tom loitsi tähän hiljutus loitsun. Pyöräyttää silmiään Dracolle ja on aikeissa loitsia Malfoyhyn pattiajos kirouksen kun kuulee Ginnyn kiljunnan. Perääntyy äkisti vavahtaen kiljaisua ja katsoo puuhun mistä ääni kuului. "Ginny!" Rääkäisee tai ainakin yrittää mutta suusta tulee vain kuiskaus. Mulkaisee Malfoyta ja tarttuu tätä kauluksista. "Helvetin idiootti ota loitsu pois minusta tai saat saman kirouksen kuin Moore, pahempana" Yrittää puhua normaalisti mutta ei se niin vain onnistunut hiljutus loitsun jälkeen. Tom päästää Dracon irti hieman vastahakoisesti ja katsoo tyttöön ja hämähäkkiin. Tökkää Harrya olkapäähän ja osoittaa hämähäkkiä ja sitten taikasauvaansa ja Potterin omaa sauvaa. Puhumisesta ei ollut mitään hyötyä kun ei sitä tullut.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jun 9, 2004 3:03:03 GMT -5
"Iso hämähäkki? Iso hämähäkki?! Hemmetti me ollaan pahemmassa kuin pulassa kohta... ." Harry potkaisee samaa puuta, jossa Ginny on suunnilleen samaan aikaan, kun Malfoy loitsii Tomin hiljaiseksi Potterin mutistessa itsekseen jotain deja-vusta ja muusta. Niitä tulisi pian lisää.. ellei täällä olisi jo enemmänkin paikalla... . Mutta minne se...? Samassa kuuluu Ginnyn kiljaisu Harryn yläpuolelta ja katsoessaan ylös tuo näkee sekä Ginnyn että hämähäkin. Valtavan sellaisen... . "Ginny!!" Tom tökkää lähes samantien Harrya olkapäähän ja tuo katsoo ihmeissään luihuista tajuten samalla, ettei Tom voi puhua taikka taikoa. Harry mulkaisee Malfoyta. "Sinä olet idiootti!" Katse kääntyy nopeasti Tomiin samalla kun pojan mieleen tulee kaksi loitsua. 'Estous' ja 'Tainnutu' tosin tainnuttaminen olisi ehkä tässä tapauksessa parempi. Tai sitten estous, kai se oli aivan sama kun molemmilla saisi Ginnyn pelastettua. "Lopeti loitsuimes." Harry osoittaa sanat Tomille ja vilkaisee sitten Tomin taikasauvaa. Se oli tullut viime vuonna huomattua, että tuollaista hämähäkkiä ei saanut yksin tainnutettua mutta ehkä Tom auttaisi... . "Minä lasken kolmeen, molemmat huutaa tainnutu. Okei?" Tosin sen enempää vastausta odottamatta Harry kääntää katseensa Halliwellista ja katsoo hämähäkkiä... . "Yksi - kaksi - kolme.... Tainnutu!" Kysymys kuuluikin vain, voiko Luihuiseen luottaa? Nyt oli kai vain pakko... .
|
|
|
Post by Draco Malfoy on Jun 9, 2004 3:26:56 GMT -5
Nostaa nopeasti katseen huudon suuntaan. Iso ei nätti hämähäkki. Irvistää inhon vallassa. Nyt olisi hyvä aika poistua paikalta. Todellakin. Tuhahtaa vain Potterille. "Ei kai noita ole lisää?", kysyy sitten epäilevästi ja varmuuden vuoksi osoittelee sauvalla hämähäkkiä. Yuck. Vaikka siitähän sai Ginny opetuksen. Jospa ei ihan heti hyppisi nenille. "Tulejo!", sanoo ja osoittaa Ginnyä. Ei hän tienyt toimisiko tämä eläviin mutta ainahan voisi kokeilla. Toivon mukaan hämähäkki ei tulisi samassa paketissa. Kaikkea sitä tekikin noiden rääpäleiden takia.
|
|