|
Post by Harry Potter on Jun 22, 2004 5:30:35 GMT -5
[*hyppää Ginnyn yli xP*]
Harry kääntää katseensa Mollyyn ja virnistää. Pojan kääntäessä katseensa takaisin Siriukseen Harry tyrskähtää tuolle silmien pyöräytykselle ja tekee samoin. Eh.. täällä olivat siis ainakin Weasleyt, vai? Tuskin nuo olivat ketään perheestään kotiin jättäneet joten kai Ronkin sitten oli jossain, vai? Samoin kuin Fred ja George? Muita? No Tonks, Lupin ja Vauhkomieli ja tietenkin myös Sirius. Ja Ginny. Harry vilkuilee ympärilleen sanomatta mitään.
[Whippappii xD En mie osaa enää pelatakaan xD]
|
|
|
Post by Wrika on Jun 22, 2004 5:41:47 GMT -5
Ron oli jättäytynyt yhteen yläkerran huoneeseen pois muiden tieltä ja eroon oman äitinsä hössötyksestä. Mutta ei sielläkään jaksanut kauaa loikoilla kun Oljo kävi välillä katselemassa oven raosta mutisten itsekseen jotain 'Mustien suvun häpäisemisestä' tai muuta negatiivista. Mutta kotitonttu ei saanut vastaukseksi kuin Weasleyn pojan mulkaisuja tai tuhahduksia. Haukoteltuaan leveästi poika kuuli jonkun laskeutuvan alas natisevia portaita, ja tarkemmin kuunneltuaan keittiöstä kuului nyt yllättävän paljon puheensorinaa kuin aiemmin. Mitä siellä nyt oli? Jotkut uudet kemut? Juhlivatko ne sitä että Sirius oli vihdoinkin katkaissut Oljon pään irti ja ripustanut sen seinälle muiden päiden joukkoon vai? Hienoa! Eläessään toiveessaan Ron nousi ylös sängyltä ja harppoi raput alas eteiseen ja siitä keittiöön. No... missä oli Oljon pää. Ja.. mitä Harry teki täällä. Harry. "Harry! Hei Harry!" Weasley hihkaisi ja lampsi keittiöön virne kasvoillaan.
|
|
|
Post by Windy on Jun 22, 2004 10:39:44 GMT -5
Mollyn selvistä epäilyistä huolimatta Tonks onnistui valmistamaan kaakaon ja jopa kuljettamaan sen pöytään yhdenkään kupin pirstoutumatta. Hän asetti lämpimän juoman jokaisen eteen. Vaikka Tonks olikin onnistunut kaatamaan tuolinsa, oli ilta selvästi alkanut hänen osaltaan liian hyvin... Mitään suurempaa vahinkoa ei ollut tapahtunut. Hän ei ollut herättänyt eteiskäytävän tauluja eikä rikkonut ainoatakaan kuppia. Kauaa tuo onni ei voisi kestää. Molly näytti olevan samaa mieltä, kun Tonks palasi hänen luokseen valmiina auttamaan jossain muussa. Ystävällisin sanoin vanhempi nainen pyysi nuorempaa istumaan takaisin pöytään. Niinpä tämä palasi paikalleen, otti kaakaokupin käteensä ja keskittyi kuuntelemaan muiden puheita.
((Minut voi muutaman seuraavan kierroksen aikana jättää välistä, ellei joku sitten päätä kysyä Tonksilta jotain. Sitten haluan saada vuoroni takaisin. Muun aikaa se istuu hiljaa ja juo kaakaota.))
|
|
|
Post by Remus on Jun 22, 2004 11:09:45 GMT -5
Lupin otti kaakaomukin, kiitti ja joi. Lämmin kaakao oli tosiaan mainiota kylmän luudallalentoreissun jälkeen. Lupin istui hiljaa paikoillaan juoden kaakaota ja kuunnellen muiden kuulumiset ynm. Keskustelut.
//Sama juttu kuin Tonksilla. Lupinkin jää kuuntelemaan muiden keskusteluja, ellei joku kysy häneltä jotain. Ja olen järjestyksessä edelleen Tonksin takana//
|
|
|
Post by Sirius Musta on Jul 6, 2004 8:47:55 GMT -5
Sirius kääntyy ovelle, Ronin suuntaan kun tämä lampsii sisään. Sitten Sirius hymyilee Harrylle ja laahustaa pöydän ääreen ja istahtaa. Tuntui heti paljon rauhallisemmalta, kun Harry oli Kalmanhanaukiolla, eikä tarvinnut olla koko ajan huolissaan pojan puolesta. Niiden idioottien jästien luona kun saattoi tunnetusti tapahtua vaikka mitä. Välillä Siriuksen olisi tehnyt mieli lähteä Likusteritielle läksyttämään sitä Dursleyn äijää niin että tämä muistaisi sen loppuikänsä, mutta sattuneesta syystä se ei ollut käynyt päinsä, ja sirius oli hillinnyt itsensä. Sitäpaitsi millä hän olisi päässytkään sinne. Hah, tappanut jonkun jästin ja ottanut tämän auton vai? Musta tuhahtaa mielessään ajatukselle hiukan katkerasti. Niinpä, kun ei hän oikeastikaan ollut koskaan tappanut niitä jästejä, joiden surmasta hänet oli vangittu. Mutta kukapa häntä olisi uskonut? Ystävien todistus ei siihen vielä riittänyt, eikä olisi riittänyt edes Dumbledoren. Pah, oli miten oli. Sirius ei antautuisi enää kiinni. Hän ei palaisi Azkabaniin elävänä.
|
|
|
Post by Ginny Weasley on Jul 6, 2004 14:43:00 GMT -5
//Minut saa tiputtaa... Ei minulla virkaa täällä ole.. xP Bye bye//
|
|
|
Post by MollyWeasley on Jul 9, 2004 15:23:04 GMT -5
//Hehe... nyt tulee oikea Molly... oikea hössötyksen kuningatar!!//
"Harry tarvitsetko jotain? Eikai täällä ole kylmä?" Molly katsoo Harryä kysyvään sävyyn ja vilkaisee välillä muita. Sitten Molly kiiruhtaa teekannulle ja kaataa Harrylle kuppillisen teetä. *Palaa Harryn luo teekuppi mukanaan* "Vai ottaisitko mielummin kaakaota?" Molly kysyy Harrylta ja laskee teekupin pöydälle.
|
|
|
Post by Harry Potter on Jul 10, 2004 13:03:23 GMT -5
Ja miksi ihmeessä täällä edes näin paljon porukkaa oli? Ja miksi ihmeessä Harrya oltiin tultu hakemaan noin suurella joukolla? Ja mitä Molly, Ginny ja luultavasti muutkin Weasleyt täällä tekivät? Ja miksei kukaan ollut kertonut Harrylle mitään kesäloman aikana siitä missä mennään? Ja miksi kaksi ankeuttajaa oli käynyt Harryn ja Dudleyn kimppuun? Mitä hittoa sekin kaikki tarkoitti? Pojan ajatustulva katkeutuu kun kuulee Ronin äänen ja Harry virnistää ystävälleen takaisin. "Hei, Ron." Potter hymyilee Mustalle takaisin ja kuuntelee sitten Mollyn hössötystä. Öh... Harry vilkaisee Siriusta 'apua' - katseella ja kääntää sitten katseensa takaisin rouva Weasleyyn. Tarvitsiko Harry jotain? Poika jättää tuohon kysymykseen vastaamatta. "Ei, ei täällä ole kylmä. Tuolla ulkona oli kylmä mutta eipä ole enää täällä." Virnistää nopeasti ja kääntää katseensa Siriukseen, kun Molly kaataa tuota teetä. Harry pyöräyttää silmiään ja virnistää kummisedälleen. Hyväähän Molly tarkoitti mutta hössötti joskus liikaakiin kunhan vauhtiin pääsi.. Ja jotenkin tuntui, ettei rouva Weasley ollut vielä todellakaan päässyt vauhtiin. Harry vilkaisee Ronia ja virnistää myös tälle. Poika lampsii pöytään istumaan ja vilkaisee eteensä tuotua teemukia. "No ehkä minä tällä kertaa kuitenkin juon teetä." Hymyilee Mollylle. [väsynyt etc. kirjoittaa ]
|
|
|
Post by MollyWeasley on Jul 12, 2004 12:56:37 GMT -5
"No hyvä on. Olisin minä kyllä kaakaotakin voinut keittää!" Molly sanoo laittaen kaakaopussin takaisin kaappiin. *Palaa pöytään* "Miten matka sujui Harry? Onko varmasti kaikki nyt mukana? Ettei mitään vaan jäädyt niiden..." Molly lopetti lauseensa kesken ja mietti hetken "...jästien luo?" *Katsoo Harrya huolissaan ja istuu pöytään* "Onko sinua kohdeltu siellä hyvin? Saat muuten nukkua täällä Ronin kanssa samassa huoneessa. Hermione ja Ginny nukkuvat kahdestaan eri huoneissa. Oletko varma, ettet tarvitse mitään?" *Katsoo Harrya istuen tämän vastapuolella samalla hörppien omaa jäähtynyttä teetä*
|
|
|
Post by Sirius Musta on Aug 21, 2004 8:24:42 GMT -5
Sirius istuu pöydän ääressä ja tarkkailee ääneti Tonksia, Lupinia, Harrya, Mollya ja muita... Nyt se sitten alkoi... Mollyn loputon hössötys... Sirius ei jaksaisi tuota kauaa. Okei, hyväähän rouvo Weasley vain tarkoitti, mutta siltikin Siriuksesta tuntui ttä tuo hössötti aivan turhista asioista aivan liikaa. Musta kuuntele Harryn vastaukset tietysti, varmistaakseen että pojalla oli kaikki varmasti hyvin. Mies huitaisee mustia hiuksiaan silmiltään, ja virnistää hiukan kärsivästi Harrylle Mollyn selän takana vakavoituen sitten. "No koska Harrya nyt kohdeltaisiin hyvin siellä?" Sirius sanoo tuhahtaen. Varsinkin se porsaan näköinen ja mammutin kokoinen, mutta jäniksen sieluinen Dursleyn perheen "pää" oli säälittävimmästä päästä ihmisiä, joita Sirius vain saatto ikeksiä. Tuskin sen säälittävämpää tapausta olikaan.. Rähisi Harrylle, mutta kun eteen astui joku viisi kertaa pinenempi aikuinen ihminen loppui rähinä siihen. Tai viimeistään sitten kun kaivettiin taikasauva esiin. Tosin ehkä siinä vaiheessa säikähtäisi jokainen jästi mutta...
|
|
|
Post by MollyWeasley on Sept 12, 2004 7:24:42 GMT -5
"Mutta tavallista paremmin..." Molly tuhahti Siriukselle ja nousi sitten seisomaan. "Minä jatkan hommiani..." *Lähtee keittiöstä yläkertaan*
//Lyhyt...//
|
|