Sairaalasiivessä haavoja täynnä

[Parvati Patil]

Parvati juoksi sairaalasiipeen, minkä haavoja täynnä olevista jaloistaan pääsi. Kun hän saapui sinne, hän ei nähnyt matamia. Hän kävi vuoteelleen odottamaan. Mikähän niihin pöllöihin tuli? Parvati ajatteli. kun Parvati oli ollut lähettemässä kirjettä noin 7 pöllöä oli hyökännyt aivan äkki arvaamatta hän kimppuunsä ja nokkinut verille. "Auuh....", Paravti valitti ääneen.

[Lainey]

Lainey juoksi autiolla, sairaalasiipeen johtavalla käytävällä minkä jaloistaan pääsi. Parvati oli syöksynyt pöllölästä veren roiskuessa lattialle ja Lainey ei ollut pysynyt hänen perässään.
Vihdoin sairaalasiiven kaksoisovet tulivat hänen näkökenttäänsä ja hän syöksyi niiden läpi. Parvati makasi vuoteella kattoon tuijotellen ja Lainey melkein törmäsi sänkyyn.
"Hädin tuskin pysyin perässäsi", sanoo hiukan huohottaen ja istahtaa vuoteen vieressä olevalle tuolille laskien myös olkalaukkunsa lattialle.

[Parvati Patil]

Parvatilla oli huono olo. Matami oli kuitenkin jo käynyt hoitamassa haavat pois, mutta se oli ollut kivuliasta. Parvati joutui nielemään pahan makuisen liemen. Se oli ollut pahaa. Nyt hänestä ei kuitenkaan enää tihkunut verta. "Minulla on jo parempi olo, mutta taidan jäädä tänne vielä vähäksi aikaa...", Parvati sanoi.

[Lainey]

Yrittää tasata vinkuvaa hengitystään. Olihan Lainey harrastanut pienempänä juoksemista ennen ratsastamista, mutta siltikään hän ei ole juossut näin pitkää matkaa yhtä soittoa. Adrenaliinilla taisi olla osansa siinä, että hän todella oli jaksanut koko matkan.
"Ovathan nuo alkaneet parantua. Tuskin sinun pitää kauaa täällä olla", hymyilee lohduttavasti.

[Parvati Patil]

"Niin tuskinpa", Parvati sanoi. Hänellä oli jo ihan hyvä olla, ja hän voisi mielestään lähteä, mutta matami oli käskenyt jäämään vielä. "Ei tässä muuta, mutta haavat kutisevat!" Parvati sanoi. Hänen teki mieli raapia, mutta hän ei voinut. Hän virnisti. Ei se nyt niin kauheaa ole, Parvati ajatteli. Hän nappasi taikasauvansi ja nousi ylös. "Kyllä minä nyt voin lähteä!" Parvati päätti.

[Lainey]

Nostaa tuuman verran kulmiaan.
"Kutisevat? Siinä tapauksessa niissä saattaa olla vielä jotain. Onko ne puhdistettu varmasti perusteellisesti?" kysyy sinivihreät silmät huolta hehkuen.

[Parvati Patil]

"On, matami sanoi, että ne saattavat kutista", Parvati sanoi ja virnisti. Haavat eivät enää kutisseet, ja hänelle oli sanottu, että hän voi lähteä, kun kutina lakkaa. "Lähdetäänkö?" Parvati kysäisi "Minä saan jo lähteä", hän jatkoi.

[Lainey]

Hymyilee.
"Mennään vain."
Heilauttaa hiukan liian rajulla voimalla olkalaukkunsa olalleen ja se lentää selän ympäri ja pamahtaa vasempaan kylkeen.
"Auts!" huudahtaa ja hieroo kylkeään.

[Parvati Patil]

*Naurahtaa* "Juu mennään, minä en kestä tätä puhtautta, mikä täällä vallitsee" sanoi Parvati. Hänen huoneensa oli kyllä yleensä siiti, mutta lattialla lojui tusinoittain Me Noitatytöt-lehtiä. Olihan Parvatilla niitä kaapissaankin, johon oli langetettu "kirous". Kun kaapin avasi, seiltä syöksyi satoja, ja taas satoja lehtiä avaajan päälle. Parvati oli täysin kyllästynyt huutamaan kymmenen kertaa päivässä "Estous", ja jos hän ei ehtinyt ajoissa, niin "Entistius".

[Lainey]

Hieroo yhä kylkeään, kun astelee Parvatin perässä Sairaalasiiven pariovista ulos. Avoimesta ikkunasta puhaltava tuuli oli pureva, ja työntyi paksun vaatekerroksen läpi iholle ja luihin asti. Lainey värähtää tahtomattaan kietoi tiukemmin takkiaan ympärilleen. Vain hullu olisi nyt uimassa.
Katsahtaa ikkunasta ulos. Niinpä tietenkin, ajattelee huvittuneesti. Kaksi Korpinkynen ensiluokkalaista meni vesisotaa laiturin vierellä. Molemmat pärskivät ja roiskivat vettä minkä jaksoivat. Milloin minä opin? En varmaan milloinkaan. Virnistää omille ajatuksilleen. Ja tökkää Parvatia kylkeen.
"Katsopa tuonne. Mistä vetoa, että he ovat huomenna kipeitä?" sanoo ja osoittaa ikkunasta järvelle.

[Parvati Patil]

"Joo, kukaan järkevä ei tällä kelillä ui", Parvati sanoi. Erittäin järkevää, hän ajatteli. Ikkunasta puhaltava tuuli oli jäätävä. Häntä palelsi. Onneksi pian oli ruokailu, ja suuressa salissa oli aina lämmin. Hän virnisti. Nuo todella olisivat huomenna kipeitä. Suuri sali olisi ihan lähellä, Parvati ajatteli. Ei se kyllä ollut. "Mikä päivä huomenna onkaan?" Parvati kysyi. Hänellä ei ollut hajuakaan, siitä, sillä eihän kukaan kalenteria jaksaisi seurata, eikä hän jaksanut kaivaa kalenteriaan laukusta, laukkuhan oli tuvassa.

[Lainey]

Nyökkää ja kääntää katseensa ikkunasta portaisiin, joita pitkin he alkoivat laskeutumaan.
"Odotapas, kun mietin", sanoo hiljaa, kun Parvati kysyi mikä päivä oli meneillään. Hetken kuluttua tyttö napasauttaa sormiaan ja hänen otsansa uurteet silenivät.
"Perjantai! Koko viikonloppu aikaa kirjoittaa", sanoo onnen tunteen levitessä lämmittävästi ympäri kehoa.

[Parvati Patil]

"Jes, perjantai on minun lempipäiväni, koska sen jälkeen alkaa viikonloppu, ja viikonloppuisin päästään tylyahoon, siis joskus", Parvati sanoi. Häntäkin alkoi viikonlopun ajatus lämmitää, ja hänelle tuli heti parempi olla. Ruokaa kun vielä saisi, niin silloin olisi ihanaa. Ja kun läksytkin oli jo tehty, ei enää mikään haitannut. Parvati oikaisi kaapunsa helmaa, joka oli rypistynyt. Hänen vaatteensa olivat veriset, ja hänen hieno hameensa oli mennyt pilalle, mutta Parvatin äiti oli opettanut hyvän loitsun sen puhdistamiseen. "Puhtios!" Parvati lausui, ja hame oli kuin uusi, kiiltelevä, ja laikuton. Parvatin paitakin oli samalla puhdistunut. Se oli hänen lempi paitapuseronsa, mutta siinä ei ollut olut kauheasti tahroja.

[Lainey]

Hyppää viimeisen portaan alas ja suunnistaa Suuren Salin oville. Pöydillä oli yhä ruokaa, jotka tuoksuivat taivaalliselle.
"Hmm, jos ruoka maistuu yhtä hyvälle kuin tuoksuu, olen huomenna yhtä pyöreä kuin kurpitsa", virnistää.
Siinä tapauksessa minun on parasta käydä huomenna lenkillä, ajattelee päättäväisesti.

[Parvati Patil]

"Niin, minäkin taidan paisua, kuin velhopaukkukarkit, kun ne poksahtavat", Parvati sanoi ja virnisti takaisin. Tylypahkan ruuat olivat mahtavia, ja Parvati oli kiitollinen kotitontuille, ilman aikomustakaan antaa niille esimerkiksi parin sukkia. "No, sinä kai menet korpinkynsien pöytään", Parvati sanoi. Itse hän meni tietysti rohkelikkojen pöytään, jossa tyytyväiset rohkelikot ahmivat ruokaa lautasilta, jotka täyttyivät tyhjentämisen jälkeen uudetaan.